Enkelin jälkeen

Enkelin syntymäpäivä

2010-02-18T10:30:00.007+02:00

Tänä vuonna päivä oli jotenkin henkisesti paljon helpompi. Ei ehkä niin ehtinyt ajattelemaan. päivä aloitettiin kukkakaupoissa vieraillen ja hautakoristetta askarrellen. Tänä vuonna haudalle syntyi edellisenä päivänä hautausmaalta kerätyistä koivunoksista syrän, johon kiinnitin kaksi ruusua vuosien mukaan, vähän vihreää ja kaksi sydäntä. .

Haudalla käytiin koko perheen voimin. Lunta on tullut urakalla ja pieni kivi on ihan lumen keskellä. Käytävältä ei Emilian kiveä erota. Esikoinen halusi Emilialle lahjoittaa pehmotiikerin, johon liimaili erilaisia tarroja:)
Emilian joulukuusikin on peittynyt lumeen, esissä on enää latvassa ollut enkeli. Laitoin siihen viereen punaisen ruusun jonka isäni pyysi haudalle viemään. Näyttää muuten aika hyvältä kaiken valkeuden keskellä.

Illalla muutama hyvä ystävä tuli kakku kahville. Tilaisuutta varten leivoin kakun Hello Kitty enkeli koristeella.

Illalla sytytettiin vielä kynttilä kuvan viereen siihen aikaan kun silloin kaksi vuotta sitten Emilia lähti syntymään.

Kuumetta

2010-01-29T08:37:00.002+02:00

Heh... Viimeisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa. Asiaa on ollut vaikka kuinka, mutta en ole niitä tänne koneelle asti päästäni saanut siirrettyä:) Ja varmin hoitokin vie paljon aikaa;)

Meillä podetaan kuumetta. LAhja on ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla kipeänä. Nytkin raukka nukkuu sitterissä tuossa vieressä ja normaalisti kun ei saa neitiä paikallaan pysymään edes ruokailun aikana vaan rinsessa karkaa heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Saatiin onneksi lääkärille iltapäiväksi aikaa. Olisiko pipi korvissa kun kuume ei lähde laskuun ja muuta oiretta ei tytösää näy.

Ja äiti potee sitä (kroonista?) vauvakuumetta:)! Tuossa jokin aika sitten sain vauvakuumeen jo hetkeksi taltutetettua, mutta sieltä se taas nosti päätään.

Minähän olen jo pienestä asti sanonut "hankkivani" isona viisi lasta ja kaksi koiraa. Tein vaan tässä suhteessa vika ratkaisun kumppania valitessa, mies kun olisi jo tyytynyt yhteen ja kun toinen tuli vähän kuin vahingossa, ajatteli että siihen jää. Sain kuitenkin vielä puhuttua ympäri ja Emilia syntyi. Emilian jälkeen oli aika luonnollista se neljäs vielä haluta, sitä vauvaa kun ei koskaan kotiin saakka tullut. Nyt olenkin ottanut taktiikakseni miehelle vihjailla että nytpä olisi hyvä sauma antaa minun saada tahtoni läpi. Seuraava lapsi olisi meidän laskelmien mukaan se viides. Jos näin suuressa asiassa saisin unelmani toteuttaa, pitäisi minun olla haluamisine hiljaa koko loppu elämän:) Ja koiristahan olen jo ajatuksena luopunut.

Toisinaan tulee kuitenkin mieleen se lapsen saamisen varjopuoli-> olenko ihan täysi hullu kun siihen ruliansiin taas haluan. Ensin jännitetään että tärppääkö ja itketään niitä menkkoja. Tähän asti raskaudet ovat alkaneet helposti mutta silti jokainen veripisara on tuntunut tuskalta. Mitä jos tällä kertaa joutuisi odottamaan pidempää?

Sitten kun raskaustesti näyttäisi kahtaviivaa, alkaa välittömästi se keskenmenon pelko. Ensin sitä uskottelee itselleen että pelkää vain siihen varhaiultraan asti kun näkee onko siellä elämää. Jos sydän sykkii, pelko kasvaa. Se olisi vielä vaikeampi menettää.

Minulla raskaudet ovat aina menneet osissa, Ensin sinne rv 12 asti. sitten keskitytään pääsemään rv 22 kun vauva on vauva. Sen jälkeen odottaa sitä rv 32(meillä maaginen raja koska tuttavaperheeseen syntyi näillä viikoilla ihana pikkukeskonen, selvisis ja on nyt vuosien jälkeen ihan mahtava pakkaus). Sitten odotetaan Emilian syntymä viikoja, rv 34+5. Lopulta jännitetään synnytystä hiestä märkinä. Lahjan synytymähän oli synnytyksenä varsin helppo. Keskityin koko ajan vaan siihen että saan lapsen nopeasti ulos ja ELÄVÄNÄ. Mitkään supistukset eivät haitanneet. Olin vaan onnellinen jos supistus tuli nopeammin kuin edellinen tai jos oli edes pikkuisen kivuliaampi. Se kertoi siitä että jälleen ollaan lähempä sitä lapsen syntymää. Eli synnytys ei kipuineen pelota lainkaan, se lopputulos vaan.

Ja kun lapsi on syntynyt pelota häviävät? No ei todellakaan! Ainakaan minulla! Sitten tietää mitä menettäisi ja pelottaa vielä kovempaa. Eikä se lopu koskaan. Kauhulla odotan niitä aikoja kun lapset mopoiässä lähtevät keskenään ajelemaan. Ja äiti pelkää kotona.

Jostain dokumentista korviin osui eräs haastattelu, missä mietittiin lapsikuolleisuutta sota-aikana. Silloin oli arkipäivää että lapsia kuoli eikä siitä tehty sen suurempaa numeroa. Nykyään lapsen kuolema on niin vaiettua että se tekee siitä jotenkin yllätyksellistä ja sitä kautta jollakin tapaa kauheampaa. En tarkoita että sota-ajan äideillä olisi ollut helpompaa, ei varmasti ollut. Silloin vaan joutui kestämään tuskan toisella tavalla. Silloin tuskaa ei saanut tuntea,ehkä, näin ainakin olen päätellyt. Nyt sen tunteminen on jotenkin luvallisempaa, mutta samalla se pitäisi edelleen pitää salassa, eikä kertoa ihmisille ettei tee heitä surulliseksi.

Itse tiesin aina että kohtukuolema on mahdollista. Tiesin että vauva voi kuolla myös synnytykseen tai vähän sen jälkeen. Silti se tuli niin yllätyksenä kun Emilia kuoli. En ollut sitä kuitenkaan oikeasti uskonut että niin voi käydä.

Sitä että lapsi ei olisi terve, en osaa edes pelätä. En pelännyt silloinkaan kun Lahjaa odotin. Sitä ajatteli että kunhan on elävä, katsotaan niitä muita juttuja sitten myöhemmin.

Joku päivä sitten Yleltä tuli dokumentti perheistä jotka joutuivat lapsensa hautaamaan. En katsonut sitä kokonaan, näin vaan lopun. Vaikka millän heistä ei ollut sama tilanne kuin meillä, tuttuja ajatuksia nousi niistä muutamasta minuutista jotka katsoin. Ohjelma herätti meillä keskustelun mitä jos... Jos olisin ollut sairaalassa nopemmin, Emilia olisi ehkä saatu hengittämään. Olismmeko silloin joutuneet tekemään ratkaisun että annamme tyttäremme kuolla? En olisi pystynyt siihen. Näin kaikki oli helpompaa. Joskus olen miettinyt että miksi juuri silloin
KAIKKI lähialueen ambulanssit olivat varattuja ja me jouduimme odottamaan apua melkein puolituntia. Nyt tuntuu sitä että kaikki meni niin kuin pitikin. Oli parempi mennä sairaalaan myöhemmin kuin aikaisemmin. Missään nimessähän en olisi ollut tarpeeksi aikaisin siinä leikkaupöydällä vaikka asuisin ihan sairaalan vieressä enkä reilun puolentunnin ajomatkan päässä.

Tämän kirjoituksen ei ollut tarkoitus sitten loukata ketään, kunhan tuulettelin päätä:)

Nämä kaikki pelot tiedostan ja silti poen kuumetta. Se kuvitelma elävistä sisaruksista leikkimässä yhdessä voittaa. Kai sitä pitäisi vaan päästää palosta irti ja ajatella että niin käy kun käy ja parempi nauttia nyt kun surra sellaista mitä ei koskaan todennäköisesti tapahdukkaan. Ja jos tapahtuu, itketään sitten senkin edestä tietäen että eli täysillä kaikki ne hetket jotka sai!

Meillä alkaa siis luultavasti pehmittelyt jossain vaiheessa. Voi mies parka! :D

Joulua odotellessa:)

2009-12-12T14:50:00.005+02:00

Piparitalo piti tänä vuonna väsätä. Ikkunat on hedelmäkarkkeja jotka on sulatettu uunissa.
Sisälle taloon laitettiin kaksi ledikynttilää. Ihanasti loistaa ikkunoista kun on illalla pimeää. Katolle tietenkin enkeli vahtiin:)

Iltalenkillä poikkesin pikkuiseen krääsäkauppaan ja sieltä tarttui mukaan tälläinen kynttiläteline seinälle.

Lahja huomasi että meillä asustaa toinenkin vauva eteisen käytävässä. Sitä pitää aina välillä käydä suukottamassa!:)

Kaikkea pitkin noustaan jo äidin kauhuksi seisomaan. JA hauskaa on=)

kuvapläjäys:)

2009-11-16T12:13:00.012+02:00

Lahja omassa lempipuuhassaan: revitäöän kaikki puhtaat pyykit alas telineeltä ja levitellään pitkin olohuoneen lattiaa. Osa vaipoista käytetään tietenkin ensin suussa. Ja äitillä ei taaskaan tekeminen lopu kesken.!:D

Joskus koulussa olen viimeeksi sukat neulonut ja koin silloin käntapään niin vaikeaksi etten ole viitsinyt uudelleen ottaa sukkapuikkoja käteen. Nyt tartuin härkää sarvista ja neuloin Lahjalle pirtsakat sukat. Tämän jälkeen on neulottu sekä tyttärelle että pojalle polvisukat, pienet vauvan sukat, pukinkonttiin kolmet sukat pienille tytöille(polvisukkia kaikki ja tarkoitus kuvioida vielä kukkia sukkiin), miehelle toinen sukka parista. Nyt on työn alla samasta langasta ja samalla ohjeella Lahjalle päiväunilapaset. Sukka on muuten juna-sukka ja ohje täältä . Kannatti siis pelätä:)

Muistan joskus uhonneeni kuinka en koskaan tulisi lapsellani käyttämään ketovaippoja, kun ovat niiiin vaikeita eikä minusta ole siihen pyykkäämiseen(kuinka väärässä voikaan olla???).

Kun sitten aloin kestoja käyttämään, uhosin etten ainakaan koskaan itse vaippoja ompele. Tässäpä muutama itse tehdyistä vaipoista. Kankaat sampsukasta ja ohje/kaavat myllymuksuilta. Toimii kuin unelma ja juuri oikeanlaiste meille. Tälläkin hetkellä työn alla muutama uusi vaippa. Tuo aika vaan ei tahdo riittää.

Löysin netistä näin ihania kankaita
vaippaan. Toisessa siilejä ja toisessa

etanoita. Ja nälkä kasvaa syödessä.

Viimeisimmän vaipan tein ihanasta vaaleanpunaisesta pr-pul kankaasta ja sisälle tuota ihanaa ruskeaa. Tuli syötävän suloinen!!!

Syyskuussa käytiin pyörähtämässä Ruotsin maalla ja tässä muutamia tuliaisia laivalta ja Tukholmasta. Hauskaa oli ja Lahjakin viihtyi koko päivän kaupungilla rintarepussa. Kyllä shoppailu on parasta kuntoilua. Varsinkin kun on ylimääräiset 7kg kannettavana:)

Terve lapsi

2009-10-02T11:34:00.002+03:00

Lahja julistettiin eilen virallisesti terveeksi lapseksi:)

Meillä oli keskussairaalalla sydämen ultra ja nippu muita kokeita. Kierros aloitettiin alakerrasta ekg:stä, jossa Lahja malttoi olla pelostani huolimatta erittäin hienosti. Kunnollinen filmi saatiin heti ensi yrittämällä. Lasten polilla Lahja joutui verenpaine mittaukseen mikä oli se kaikkein inhottavin tutkimus. Onneksi paineet mitattiin tällä kertaa vain kädestä eikä kaikista raajoista. Aikaa vierähti ihan kiitettävästi ennen kuin tarvittavat kolme tulosta saatiin onnistumaan. Onneksi oli ystävä apuna painelemassa ADHD lehmän nappuloita kun itse pitelin Lahjaa paikallaan.

Neiti on nyt rikkonut 7kg. Vaaka näytti sairaalalla 7010g. Pituutta venytettiin 66cm.

Ultraa jännitin eniten. Tietenkin pelotti että mitä lääkäri sydämestä sanoo, mutta enemmän pelotti se saako Lahjan pidettyä pöydällä liikkumatta. Kannatti pelätä sillä tyttö makoili pöydällä kuin vanha tekijä ja suurimmaksi osaksi tuijotteli Lääkäreitä ja kuunteli heidän juttujaan. Vain muutaman kerran yritti napata ultran lääkärin kädestä tai työntää kättä pois rinnan päältä.

Reikiä ei enää löytynyt ja näin ollen sydäntä ei enää tarvitse seurata. Juhlan kunniaksi tehtiin kaupungilla pieni shoppailukierros:)

Rytmit on alkaneet muotoutua mukavasti. Vielä(tai ehkä koskaan) ei ihan kellontarkasti päiviä vietetä, mutta noin ajat on ruokailuissa ja nukkumisissa. Lahja nukkuu useimpina päivinä kolmet unet. Yhdet lyhyet aamulla puuron jälkeen, toiset pidemmät puolenpäivän aikaan ja kolmannet lyhyet iltaruuan jälkeen. Yöllä herätään syömään edelleen ainakin neljästi. Yöt ovat olleet hieman levottomampia viime aikoina. Saattaa johtua flunssan poikasesta joka jyllää meidän perheessä.

Puuroa syödään aamuin ja illoin. Lounaaksi kasvissoseita, välipalalla hedelmiä ja marjoja ja päivälliseksi kasvista ja lihaa. Tissi on edelleen se ainut juoma-automaatti. Mukista maistuu vesi, mutta sitä ei montaa milliä päivässä mene. Muutama kulaus aterialla ja loput syliin kun mukin kanssa pitää saada leikkiä vähän.

Ainakin toistaiseksi Lahjan ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi itsetehdyistä aterioista. Ainoastaan hedelmät ja marjat tulee valmiiksi muussattuna purkista. Toki maistelee myös tuoreita mikäli itse jotain marjaa tai hedelmää syödään. Lihoista jauhelliha ja kana on jo koeiltu. Seuraavaksi ajattelin lohta paistaa kasvissoseen sekaan. Lemppari on päärynä ja vadelma soseMäärät ei päätä huimaa. Kerrallla saattaa upota n. puoli desiä ruokaa. Enempää ei mene vaikka päällä' seisoisi, vaikka kuulemma määrä on liian pieni. Ilmeisesti Lahja saa tisistä sitten tarpeeksi kun kasvaa kuitenkin ihan hyvin.

Sormiruokintaakin ollaan kokeiltu, mutta osoittautui meidän vauvalle huonoksi ideaksi. Lahja on aikamoinen kultakurkku ja jo millin suuruinen jauheliha palanen peruna-porkkana mössön seassa saa rinsessan kakomaan. Karkeampaa harjoitelaan pikkuhiljaa. Esim porkkana raasteella leikkiminen meidän muiden ruokailun aikaan on Lahjasta ihan mielettömän hauskaa. Raasteet on yleensä kyllä kaikkialla muualla kuin suussa, mutta aina tulee vähän maistettua ja mutustettua. Vanhimmalla tyttärellä oli aikoinaan sama ongelma ruokien kanssa ja pitkään piti kaikki muussata täysin sileäksi tai ruoka tuli ulos. Myöhemmin ollaan mietitty olisiko tämä ja ongelmat puheessa liittyneet toisiinsa. Kireä kielijänne kun kuuleman mukaan usein aiheuttaa myös syömisongelmia. Täytyy tarkkailla.

Tein vihdoin sen suuren päätöksen ja ajttelin ensi viikolla käydä töihin ilmoittamassa että jatkan "lomailua" ainakin ensi syksyyn. Nyt ajattelin nauttia kotona olosta. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä sitten vielä aika monta vuotta ennen eläkettä.

Lahja 6kk

2009-08-28T09:28:00.005+03:00

Aika kuluu ihan mielettömän nopeasti ja tuntuu ettei mihinkään riitä enää aikaa. Tietokoneellakin olen käynyt vain silloin tällöin pyörähtämässä ja taas mennään. Nyt ehkä alkaa helpottaa kun isommat lapset aloittivat koulun ja kesän reissut on auttamatta suurimmaksi osaksi reissattu.

Lahja on nyt 6kk. Pieni on , mutta edelleen todella pippurinen:) Jos asia ei mene rinsessan mielen mukaan on huuto kova. Toisaalta sitten jos tyttö nauttii olostaan, kyllä senkin huomaa. HYmyilee paljon ja välillä käkättää niin että väkisin alkaa itseäänkin naurattaa. Nyt komentaa tuossa vieressä nokkamukia, joka ei ilmeisesti suostu hänen tahtonsa mukaan hyppäämään suuhun:)

Yöt meillä nukutaan nykyään aikas hyvin. Useampia kertoja herätään syömään, mutta unet jatkuu samantien kun tissin saa suuhun. Muutaman kerran Lahja on vain kahdesti herännyt syömään ja niinä aamuina kyllä huomaa että on nukuttu hieman enemmän kuin yleensä.

Lahja nukku yleensä ihan kiinni minussa. Ja nyt kun tyttö on jo vähän isompi, ei niin paljon pelota että kääntyisin päälle. Lahjan sänkyä käytetään nykyään vain hoitamassa yöpöydän virkaa:)

Ruuista ollan maisteltu porkkanaa, perunaa, kukkakaalia, baanaania, persikkaa ja päärynää. Puurojen maistelu aloitettiin muutama päivä sitten kun aamut alkoivat olla niin hankalia. Lahja kiukkusi nälkäänsä koko ajan. Lihat aloitellaan sitten myöhemmin.

Leluista kivoin taitaa olla sisko ja veikka. Ainakin vielä pikkusiskoa leikitetään kovasti ja välillä tulee ihan riitaa siitä kuka saa Lahjaa kantaa tai leikittää. Ja kyllä sen huomaa että Lahjakin jo ymmärtää jollain tapaa että sisko ja veikka ovat koulussa päivät. Saattaa aamuisin vähän ihmetellen katsella ympärilleen kun kukaan ei tul luokse pyörimään. Kesällä kun viimeistään siinä vaiheessa kun aamupesuilta olohuoneeseen mentiin, oli joku toivottelemassa Lahjalle hyviä huomenia ja repimässä jaloista:). Ja siinä vaiheessa kun isommat sisarukset koulusta tulevat, hymy nousee korviin ja jalat alkavat sätkiä vimmatusti.

Täytyy sanoa että kävelytuoli ja hyppykiikku ovat historian parhaimmat keksinnöt:) Hyppykiikussa tosin en uskalla Lahjaa yksin jättää, joten silloin ei tule hommia tehtyä. Kävelytuoliin taas saan Lahjan mukavasti ja turvallisesti (ellei veikka ole vieressä) ja voin vaikka mennä kettiöön täysin hyvillä mielin. Ja Lahja viihtyy pitkiäkin aikoja.

Leluista vielä sen verran että kaikkein parhaitahan ovat ne lelut jotka eivät ole leluja ollenkaan. Esimerkiksi tässä eräänä iltana kävelytuolissa olessaan Lahja oli onnistunut saamaan jalkoihinsa pienen rapisevan muovipussin(eihän meillä yleensä ole mitään rötkällää lattialla, mutta..;) ja siitä riitti riemua pitkään kun sitä kuunneltiin ja tunnusteltiin varpailla. Ja muutama ilta sitten toin olohuoneeseen pahvilaatikon ja sen nähtyään Lahjalla syttyi heti silmiin mielen kiinnosta kertova kiilto. Ajattelin että ei niin pieni vielä osaisi itseään ohjailla toisella puolella huonetta olevan laatikon luo ja lähdin keittiöön tekemään isommille lapasille iltapalaa. Hetken päästä olohuoneesta kuitenkin kuului onnellinen mussutus ja paikalle mentyäni huomasin että kyllä oli vauva näppärästi itsensä ohjaillut juuri siihen kulmaan laatikkoa mistä kannen sai kätevästi suuhunsa:)

Ryömimään ei Lahja vielä ole oppinut. Sängyssä ja lattialla saa itsensä kätevästi paikasta toiseen pyörimällä masulta selälleen ja selältä masulleen. Yleensä kuitenkin paljon kannattavampaa on alkaa huutaa ja sätkiä niin joku tulee nostamaan pois ja pääsee sylissä liikkumaan kätevästi:) Eli liikkumistaitoja ei hirveästi harjoitellakkaan. En kuitenklaan näe mitään kiirettä niiden oppimiseen. Olkoon nyt sylissä kun vielä viihtyy. Kyllä se kohta juoksee karkuun kun syliin yrittää napata.

Emilia hauta on tänä vuonna ollut ihan harmittavan huonosti hoidettu. Siellä on käyty, mutta kaikki valinnat on menneet metsään ja kokeilut epäonnistuneet. Ensi kesänä taidan ottaa varmanpäälle ja ostaa sellaiset kukat joiden tiedän haudalla viihtyvän. Kevääksi tilasin tulppaaneja ja narsisseja. Suunnitelmana oli että istuteetaan tytön kanssa sipulejavieriviereen jos saataisiin aikaan kevääksi kukkameri. Jää nähtäväksi...

Täytyy sanoa että tällä hetkellä kaikki on vähän liian hyvin. Kohta täytyy siis tapahtua taas jotain aivan kamalaa, eihän näin onnellinen voi olla loputtomasti. Ajattelin kuitenkin nauttia siihen asti täysin rinnoin tästä mielentilasta:) Tietenkin tulee hetkiä jolloin miettii vuoden 2008 helmikuuta ja kuinka väärin se kaikki oli, mutta siihenkin on nyt löytynyt joku hyväksyntä. Saattaa olla ohimeneväkin.

Sikainfluenssa pelottaa ihan järjettömästi. Siis oikeasti järjettömästi. Toivottavasti pelottaa turhaan ja jos tauti meille rantautuu se menee helposti ohi. Kuitenkin Lahja on niin pieni ja muutenkin välillä niin tukkoinen, että pelottaa selviääkö siitä. Pitää sitten vaan vaatia pääsyä sairaalaan hoitoon, vaikka eipä se vaatiminen taida auttaa jos ovat päättäneet. Olin jo niin toivonut että Lahja saisi kohta sen rokotteen ja pääsisi tästä paniikista, mutta nythän on ilmeisesti niin että vauvat eivät sitä sittenkään saa kun eivät tämän hetken tietojen mukaan kuulu riskiryhmään.

Tästäpä tuli oikein sekameteli soppa. Kaikki kuukauden tiedot pieneen läjään:).

Juhlat juhlittu...

2009-07-14T22:48:00.008+03:00

Muutama viikko on viimeisestä merkinnästä vierähtänyt. Meni tuo aika järjestellessä juhlia. Tarkoitushan oli pitää vain pienet juhlat. mutta kuten aina meillä tuppaa käymään, juhlat paisuivat suhteellisen suuriksi. Lopulta huomasin leipovani patonkeja ja pyöritteleväni lihapullia noin 70 hengelle:) Onneksi sain apuun ystäviä! Viime viikko meni jotakuinkin keittiössä häärien ja kaupoissa pyörien. Lahja löytyi useimmiten isin kyydistä rintarepusta tai rattaista kauppareissuilla. Sillä kaikkein isoimmalla kauppareissulla oli se rintareppukin mukana ja täytyi miehenkin tunnustaa että se on kätevä välinen muuallakin kuin kotona. Meillä kun useimmat ruokaostokset vaikautuvat sillä että Lahjaa täytyy toisen roikottaa koko ajan sylissä. Viime viikolla pieni joutui vähän väkisin tottumaan rattaisiin.

Tarjolla oli lopulta niiden lihapullien ja patonkien lisäksi nakkeja, karjalanpiirakoita, munavoita, erilaisia tuorejuustoja, tonnikalasalaattia, perunasalaattia ja vihreää salaattia jonka vierestä löytyi fetaa, sipulia ja tomaattia.

Kakkuun väänsin koristeet edellisenä päivänä/iltana, kuinkas muutenkaan. Mitään kun ei voi tehdä ajoissa valmiiksi vaan kaikki täytyy jättää viijme tippaan. Ja olipa hauskaa vääntää marsipaanista lehtiä kun tiesi että olisi niin paljon muutakin tekemistä:). Tulipahan kuitenkin tehtyä ja lopputulos oli omasta mielestä todella hyvä. Puuteemaa piti tietenkin jatkaa myös kakussa. Oksat on tehty suklaakastikkeesta. Marsipaani kukat ja sormukset syntyivät ihan hetken mielijohteesta kun mietin jotain väripilkkuja kakkuun. Valmiilla muoteilla olisi tietenkin ollut helpompi koristeet tehdä mutta suhteellisen helposti ne syntyivät näinkin. JA jokainen lehti oli nyt erilainen. Sisällä kakussa on purkillinen lakkahilloa(kolme kerrosta/puoli purkkia per väli) ja kermaa, päällä kinuski.

Juhla paikka perjantai iltana pöytien järjestelyn jälkeen. Vielä ei ole kukat paikallaan, muuten valmis juhlasali.

Ja tältä näyttivät koristeet lopulta. Pilttipurkkiin servettitekniikalla koivun lehtiä, kaulaan jenkojen päälle vihreää koristenauhaa. Jokaiseen purkkiin tuli koivunoksa ja kolme päivänkakkaraa. Nämäkin piti valmistaa ihan viimetingassa vaikka juhlia on suunniteltu kuitenkin jo muutama kuukausi.

Kaikenkaikkiaan ilta oli kiva. Itse en paljon ehtinyt juhlia Lahjan syöttöjen takia. Sen lisäkis roikuin aika paljon keittiössä kun en kehdannut kaikkea jättää ystävien harteille. Ja tietenkin siellä keittiössä oli kivaa kun kaveritkin olivat siellä:) Muutaman kerran jouduin poisajetuksi ja lopulta taisin ymmärtää pysyä poissa:D.

Mukavan yllätyksenä tuli vieraiden järjestämä ohjelma(tai miehen veljen aloitteella järjestetty).

Meidän yllätykseksemme juhla aloitettiin pienllä ajelulla(en oikeasti ymmärrä mitä kaikkea autossa oli erikoista, näytillä A.C. Showssa, kovat popit ja hieno maali?. Mies harrastaa näitä joten siksi hieno juttu) Ajelu päättyi lopulta LIDliin kun muistin että oli unohdettu vettä viedä juhlapaikalle:) Noustiuin siis takapenkiltä täysissä juhlavarusteissa ja mentiin liiteriin osatamaan parikymmentä litraa vettä:D .Siitä juhla jatkui mukavissa tunnelmissa juhlapaikalle.

Toisena yllätyksenä morsiammenryöstö. En oikeasti osannut odottaa mitään ohjelamaa kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mitkään viralliset häät. Siksipä naamioituneiden miesten hyökkäys tuntuikin aika järkyttävältä:) Jotain olin jo aavistanut ihmisten käyttäytymisestä juuri enne ryöstöä, mutta luulin tapahtuvan jotain ihan muuta. Mies suostui laulamaan pikku Laurasta ja tansiimaan lavalla. Säärien tunnistus meni hieman penkin alle kun mies ilmoitti vievänsä kotiin hyvän ystäväni jolle ei muuten suostunut karkauspäivänä ostamaan hamekangasta:)

Loppu ilta sujiu kosteissa tunnelmissa. Itse kurvailin kodin ja juhlapaikan väliä lasten takia, joten humalatila ei päässyt yllättämään. Muut nauttivat boolia senkin edestä ja karaoke raikasi:)

Jos joskus vielä järjestäisin samanlasiet juhlat tekisin hyvin paljon toisin. Ensinnäkään en yrittäisikään tehdä kaikkea yksin vaan heti alussa miettisin vakavasti pitopalvelua. Näissä juhlissa monia asioita ei oltu mietitty loppuun asti(syytän unen puutetta joka saa unohtamaan useita asioita:) Ja paljon oli kiinni siitä että läheisissä on työteliäitä ihmisiä. KIITOS YSTÄVÄT. Täällä mietitään kuinka apu palkitaan;)

Reissussa

2009-06-27T12:33:00.009+03:00

Eilen tehtiin perheenvoimin ajelu mummon mökille. Ilma oli kuuma, onneksi autossa on toimiva ilmastointi. Lahjalla oli koko reissun päällään vain lyhythihainen body ja sekin oli liikaa. Muuten olisi riisuttu vaippasilleen mutta tuntui että istuimen vyöt eivät olisi olleet mukavat paljasta ihoa vasten.

Menomatkalla ajttelin jo että ikinä ei päästä perille. Jo kymmenen minuutin matkanteon jälkeen Lahja alkoi huutaa ja täytyi pysähtyä. Ensimmäinen pysähdys oli läheiselle uimarannalle johon levitettiin peitto ja syötiin eväät, siis kymmenen minuuttia kotoa:)

Oli ihana makoilla varjossa ja ihailla maisemaa. Lahja oli myös innoissaan ulkoilusta kun pääsi ihmettelemään maisemia. Söi kuitenkin maltilla ennen pyörimistä.

Tälläiset eväät mukana matkalla. Tuttipullo oli mukana varmuudeksi kun oli niin kuumma päivä. Lahja ei juuri siitä juonut. Muutaman kerran suu kasteltiin. Imetin aina kun sitä halusi:)

Itse tuli myös juotua reilusti etti nestehukka iske ja maito riittää. Ja tietenkin piti olla pientä purtavaa matkassa. Uudessa lehdessä oli taas paljon kaikkea kivaa. Täytyy kaivaa virkkuukoukut esille.

Rannalta päästiin taas kymmenen minuutin päähän kun täytyi jälleen pysähtyä, tällä kertaa tienvarteen bussipysäkille. Muutamat imut ja matka jatkui-> tällä kertaa hieman pidemmälle. Istuin itse Lahjan vieressä takana ja nukutin tai viihdytin vauvaa lähes koko matkan. Lahja otti vain vartin-puolen tunnin tirsoja joten minulla oli hieman kärttyinen m atkakaveri. Onneksi oli veikka toisella puolella viihdyttämässä niin ei käynyt Lahjalla matkanteko tylsäksi.

Oli muuten aivan mahtavat maisemat, mitä ehdin ikkunasta ihailla.

Tälläiset oli maisemat eräällä imetyspaikoista taikaisin tullessa. Ja koska autossa ei ollut enää reissusta väsyneitä isompia lapsia jotka jäivät viikonlopun viettoon mökille, oli ihana ihailla maisemia ihan rauhassa. Ei tunnu vaipanvaihtokaan niin arkiselta tällaisissä maisemissa.

Vaikka reissu oli kiva päätettiin takaisin tullessa että vähennetään tämän kesän matkustelua. Ainakin autoilu jätetään hieman vähemmälle ja tehdään reissuja ihan tähän lähimaastoon. Katsotaan sitten ensikesänä millainen matrkaaja Lahjasta tulee, mutta nyt ei ainakaan nauti yhtään matkustuksesta. Helsingin ja tykkimäen reissut on lapsille luvattu. Katsotaan tehdäänkö toinen vaikka junalla:)

AAA Ä´ÄÄ EE EUVE UUTEU

2009-06-17T14:01:00.004+03:00

Näin meillä keskustellaan nykyään;) Lahja on alkanut tosissaan keskustelemaan. Tapittaa silmiin suurilla sinisisillä silmilläään ja höpöttää. Välillä väläyttää aurinkoisen hymyn. Äitiltä ja siisltä vaaditaan jo hieman mielikuvitusta. Lahja on jo nähnyt useimmat hassut ilmeet ja kokoajan täytyy keksiä uuttaa. Kun tyttö kyllästyy, on on vaihdettava maisemaa tai huuto on kova. Sitten voi taas jatkaa värikästä keskustelua:) On muuten hauska illalla keskustella miehen kanssa vaikka raha-asioista erilaisilla äänillä ja ilmeillä samalla tuijottaen tyttöön. Ei käy meilläkään illat tylsiksi.

Tutti ei uppoa edelleenkään. Se ei pahemmin haittaa arkea eikä tuttia niin kaipaa(illalla nukahtaa tisiin ja päiväunet vaunujen lämpimään pesään), mutta eräs ystävä meni kertomaan tutin ehkäisevän kätkytkuolema riskiä. En tiedä uskonko kyseiseen tutkimukseen ja mihin tutkimustulos perustuu(käsittääkseni syytä kätkytkuolemiin ei ole löytynyt), mutta tuttia on aina välillä Lahjalle yritettävä. Samasta lähteestä kuulin tutkimuksesta jossa väitetään pinnasuojien lisäävän kätkyt riskiä.-> Meillä ei ole pinnasuojia. Ihmismieli on niin omituinen.

Sisko ja veikka ovat edelleen ne lempparilelut:) Niitä olisi kiva katsella vaikka kuinka. Aamu aloitetaan nykyään lelumatolla pötkötellen ja veikan kanssa jutellen . Äiti saa syödä aamupalan yleensä melkein loppuun asti rauhassa. Maanantai aamuna Lahja onnistui viiemin yrityksessään ja pääsi kuin pääsikin selältään masulleen. Eilen teki saman. Nyt on sitten sekin etappi ylitetty, äitin pieni kasvaa.

Vaipat tuli eilen. Suuri plussa myllymuksuille toimituksesta. Vasta sunnuntai iltana laitoin tilauksen menemään ja jo tiistaina oli paketit laatikossa. Hyvä juttu tälläiselle hätähousulle. Heti laitoin koneeseen ja tänään päästiin kokeilemaan. Ensin kokeiltiin apina vaippaa. Sisälle laitoin imuksi pienen harson ja hyvin piti päiväuniin asti.

Päiväunille ompuvaippa ja imuksi myllymuksujen taitettava imu. Vähän oli sukkikset märkänä siltä kyljeltä jolla nukkui, mutta kyllä oli unetkin niin pitkät ettn ihmettele.

Äsken laitettin nepeillä kiinnitettävä öttömönkiäinen ja heti oli housut märkänä molemmilta puolilta. Vaippa täysin kuiva. Saattaa olla että laitoin vaipan kiinni jotenkin huonosti(ensimmäinen neppivaippa). Annan siis öttömönkiäisille vielä uuden mahdollisuuden huomenna.

uusia vaippoja

2009-06-15T14:00:00.002+03:00

Eilen laitoin tilauksen menemään ja nyt odottelen innolla uusia ihanuuksia.

Myllymuksuilta tilasin yhden tälläisen nepeillä(kokeilu, kaikki tähän asti olleet tarroilla), yhden tämmöisen tarroilla ja tämmöisen myös tarroilla.

Meillä on ollut yksi muksu vaippa jo pitkään kaapissa, mutta koska näytti niin suurelta en ole ottanut käyttöön. En raukka tajunnut että on kaksi kokoa yhdessä vaipassa(alennuskorista ongittu vaippa). Laitoin sen päälle Lahjalle tässä eräänä päivänä ja on ollut siitä lähtien aina käytössä kun on kuivunut. Ei päästä mistään vuotoja vaikka olisi pitkään päällä ja päälikangaskin pysyy kuivana. Ihan mahtava vaippa. Ja voin kuvitella että näillä vaipoilla mennään vielä pitkään:) Kuvia laittelen kun saan uudet ihanuudet kotio.

Eilen ostoskoriin tuli klikattua myös uusi ompelukone. Ihan sellainen halpa perusmalli, ollut pitkään jo haaveena. Saa nähdä alkaako myös vaippojen ompelu jossain vaiheessa houkuttaa kun saan oman koneen. Tähän asti kaikki ompelu on tapahtunut anopin koneella, eikä sitä ole viitsinyt aina olla lainaamassa. Nyt saattaisi olla helpompaa aloitella projekteja kun koneen saa helposti esiin kaapista:) Jää nähtäväksi...

Velliä ja piirakkaa

2009-06-14T20:50:00.006+03:00

Meillä syötiin muutama ilta sitten ensimmäiset makuannokset maissivelliä-> ei oikein maistunut. Huuto oli hirveä vaikka olin sekoittanut velliä vain muutaman lusikallisen omaan maitooni. Kahtena iltana kokeiltiin ja kun molempina vain huudettiin pullo suussa ja lopulta ihan naamapunaisena ja hiestä märkänä, niin ajateltiin pitää muutama ilta lepoa harjoittelusta ja kokeilla sitten uudestaan. Lahjahan ei ole vielä sitä normaalia 4kk, milloin vellejä aletaan kokeilemaan mutta neuvolassa oli sitä mieltä että koska tyttö on noin pieni, aloitetaan vähän aiemmin. Lisäksi illat on yhtä syömistä ja yöllä syödään ainakin neljästi. Vaikka näihin tulisi ehkä helpotusta, oli äidillä tippa linssissä kun maitoa velliin pumppasin. Ja isi sai kunnian antaa sen ensimmäisen maisteluannoksen ettei äidin asenne vaan siirry tyttöön;)

Eilen lasten kanssa leivottiin pupupiirakkaa. Nimi siitä että tehtiin pupun muotoisia koristeita piirakan pääle:D. Tarkoitus oli tehdä kuningatarpiirakkaa murotaikinapaketin ohjeen mukaan, mutta tuli kalastettua pakastealtaasta vahingossa mustikoiden sijasta mustaherukoita joten suunnitelma muuttui. Tuli kuitenkin ihan hyvä piirakka, suosittelen. Varsinkin jos tykkää vähän kirpsakammasta ja raikkaammasta. Ja vielä paremmalta maistui hieman sulaneen vaniljajäätelön kera. Mustaherukoiden kaverina siis pakastevadelmia.

muistojen laatikko

2009-06-13T19:43:00.005+03:00

Tajusinpa MRS.MARPLEN viimeisintä postausta lukiessani että en ole laittanut tänne mitään laatikosta, jonka ennen Lahjan syntymää rakentelin meidän synnytyssairaalaan. Idea ei ole omani, vaan laatikko ja sen sisältö on porukalla kehitelty ja suunniteltu. Sitä en muista kuka on se kaikkein ensimmäinen joka laatikkoa ehdotti.
.

Ideana on siis se että mahdollisimman monessa, mieluiten kaikissa synnytyssairaaloissa olisi kätilöiden työtä helpottava laatikko, joka sisältää kaiken tarpeellisen kohtukuoleman varalle. Liiana moni on lapsensa haudattuaan huomannut että jäi täysin ilman mitään konkreettista muistoa lapsestaan ja silloin niiden saaminen on jo liian myöhäistä. Monihan ensin päättää ettei halua mitäöän muistoa, mutta lähes jokainen on järkytyksestä toivuttuaan tullut toisiin aatoksiin. Silloin on onnekas jos paikalla on ollut joku ihminen joka on kaikista näistä mielipiteistä huolimatta tallettanut jonkun muiston.

Me päätimme aluksi miehen kanssa ettemme halua Emiliasta mitään muistoa. Emme voineet kuvitellakkaan että laittaisimme kuvan KUOLLEESTA kirjahyllyyn. Kätilö ei kuitenkaan moisia kuunnellut ja toi meille kappelissa näppäämänsä kaksi ihanaa valokuvaa. Toisessa kuvassa Emilia näyttää ihan nukkuvalta ja se on meillä lipastonpäällä olohuoneessa kaikkien ihasteltavana. Toinen kuva on vain meidän perheen silmille( helpotti pojan surua kun sanoin että meillä on jotain joka on vain meitä varten) ja sitä säilytetään Emilian muistolaatikossa. Minä käyn itse sitä katselemassa useammin mutta ainakin Emilian syntymäpäivänä se otetaan koko perheen katseltavaksi.

Olen usein harmitellut sitä ettei meille jäänyt muistoksi jalan tai käden jälkiä. Emilialla oli paksu tumma tukka josta olisin myös halunnut pienen muiston ennen hautaan laskua. Näitä mitään en kuitenkaan tajunnut koskaan pyytää.

Laatikon tarkoitus on olla muistuttamassa kätilöitä näistä tärkeistä muistoista. Kaikki laatikot on toteutettu meidän äitien omin voimin ja niitä taitaa olla ainakin valmistumassa jo todella moneen synnytyssairaalaan. Itse toimitin laatikon EKKS: ään ja tämä laatikko sisältää:

-kaksi kynttilänjalkaa, kynttilää ja pienen enkelin muistohetkeen.

-sakset hiuskiehkuran leikkaamista varten sekä teippiä sen kiinnittämiseen.

-valkoista sormiväriä jalan- ja kädenjälkien painamiseen sekä siveltimen helpottamaan värin levittämistä

-Pienen pitsireunaisen tyynyn pienokaisen päänalle valokuvaavarten.

-Vaaleanpunaisia ja liloja korttipohjia jalan- ja kädenjäljille sekä hiuskiehkuralle. Jokaiseen korttiin liimasin etusivulle runon enkelistä.

-Laatikon sisällöstä kertovan lappusen ja ohjeita läätikon käytöstä kätilöille.

-"Et ole yksin" otsikolla paerin jossa kaikkia tärkeitä osotteita, mm käpy.ry ja tuntematonenkeli.

Meidän laatikkommme eroaa aika paljon (tai ainakin vähän;)muiden rakentamista laatikoista. Meillä ei esimerkiksi ole yhtä hienoa tietokortti kuin se minkä MRS: MARPLE on tehnyt. Yksi syy siihen on että halusin saada sen valmiiksi ihan varmuuden vuoksi ennen Lahjan syntymää. Toinen on se että Emilian syntymän jälkeen sain sairaalasta paljon materiaalia aiheeseen liittyen enkä siis alkanut monistelemaan asioita jotka tiedän heillä jo olevan(Jos se ei siis vielä käynyt selväksi, korostan että olen todella tyytyväinen meidän piene sairaalamme toimintaa ja saamaani kohteluun. Ikävä kyllä kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin).

Laatikko otettiin meidän sairaalassamme vastaan kiitollisena ja siitä jäi itselle erittäin hyvä mieli. Vähän kun mietitytti miten suhtautuvat kun alan heitä "neuvomaan" kuinka toimia heidän ammatissaan. Sain lupauksen siitä että laatikkoa tultaisiin käyttämään aina kun sitä tarvitaan(toivottavasti mahdollisimman harvoin) . Lahjan synnytyksen jälkeen juttelin vielä laatikosta oman kätilöni kanssa, joka oli myös Emilian synnytyksessä ja joka on käsittääkseni puhunut näistä kohtukuolemaan liittyvistä toimintamenetelmistä ja halunnut saada sairaalalle tietyn toimintamallin.. Sain lupauksen myös siitä että laatikkoa täydennetään aina kun kortit uhkaavat loppua tai väri on vähissä. Sitä en kehdannut kysyä että onko laatikkoa siinä välissä tarvittu. Ajattelin että ei ehkä saa sitä kertoa. Toivon kuitenkin että laatikosta on jollekkin joskus apua.

Tästä aiheesta olisi vaikka kuinka lisää mutta pomo kutsuu syöttöpuuhiin;). Täytyy vaikka joskus taas palailla aiheeseen.

suunnittelua

2009-06-06T11:50:00.008+03:00

Meillä suunnitellaan juhlia. Heinäkuun alussa olisi tarkoitus juhlia naimisiinmenoa ja vaikka juhlat on suunniteltu hyvin epävirallisiksi ja rennoiksi on järjestelyssä yllättävän paljon hommaa.

Kutsut ovat nyt valmiita ja suurinosa jo postissa matkalla eri puolille mailmaa. Sisälle kehittelin netistä löytämiäni valmiita kutsurunoja mukaillen kökön tekstin:

Huhtikussa ristiäisvieraat yllätetiin

kun ennen kastetta mentiinkin naimisiin

Heinäkuussa yhdessä juhlitaan

ja teidät mukaan kutsutaan.

Vaikeinta oli miettiä miten ihmiset kutsusta ymmärtäisivät että kyseessä todellakin on vain tavalliset juhlat eikä mitään suurta hääspektaakkelia. Minullakin kun on sukulaisia kaukana, jopa ulkomailla ja vaikka olisikin kiva että kaikki tulisivat, tuntuu että tulevat turhaan jos ajattelevat että on oikeat häät kyseessä(mitenkään itseään vähättelemättä;). Siispä kirjoitin kutsuun vielä että:

Tervetuloa .......... 11.7.2009 rentoon illanviettoon.

Ja tälläinen tuli kortista. Helppo tehdä, liukuhihnatyötä kun mies oli mukana talkoissa:) Tuurilla löysin kaikki toisiinsa sopivat vihreänsävyt. Korttipohja on siis vihreä ja siihen todella hyvin sopiva nauha ja vielä leimasimenkin väri on juuri oikea. Kuva ei tee kortille oikeutta.

Pöytäkoristeet pitäisi vielä miettiä. Ja koska juhla on siis hyvin pieni, pitäisi koristeenkin olla jotain yksinkertaista. Aluksi ajattelin että asettelisin pilttipurkkeihin koristehiekkaa ja gerberan.

Saatan kuitenkin vielä vaihtaa suunitelmaa. Ajattelin kokeilla minkä näköinen tulisi jos kävisi riippakoivusta katkomassa oksan ja asettelisi sen keskelle pöytää. Voisihan siihen sitten asetella jonkun kukankin, vaikka päivänkakkaran. Täytyy vielä suunnitella. Tämä koriste voisi kuitenkin sopia "teemaan" kun korteissakin on puu.

Puu idea tuli muuten Juha Tapion biisistä " kaksi puuta". Heti ensimmäisen kerran kun kuulin kappaleen sanoin miehelle että se kuvaa meitä niin hyvin että jos joskus "häävalsi" tanssitaan, tahdon tansia sen tahdissa. Mehän ollan aika sateenpiiskaamia ja paljon yhdessä kokeneita.

Minä rakastan näitä iltojani kanssas sun

kun hetken päästä aamu odottaa

ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme ja helppo huominen on unohtaa

Oomme taas kuin kaksi lasta

ne jotka aikoinaan puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan

Ja sä viet mut ikkunan luo

ja sä sanot me kai ollaan niin kuin nuo.

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta

Vaikket sitä nää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja jossain alla maan

Ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Kaksi ylvästä ja nuorta

Varmoina on voimistaan

Taivaankantta kohti kasvaneet

Ehkä vodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet

Se ihme on kai vasta

Oomme tänne selvinneet

Ja sä viet mut ikkunan luo

Ja sä sanot mehän ollaan niin kuin nuo

...Kertsi uudestaan...

Tekstinmuokkaus takkuilee taas. Saattaa olla hieman oudon näköistä...

Hauta käytiin laittamassa kuntoon muutama viikko sitten ja odottelen nyt että uusi nurmikko kasvaa kunnolla niin näppään kuvan. Tein "istutusalueesta" tänä vuonna pienemmän joten piti istuttaa ylijäävälle osalle uutta nurmea. Itse tehtiin sekin kun en ollut varma tekeekö seurakunta sen automaattisesti. Ja saadaan ainakin aikaisemmin hauta kauniiksi. Mies kävi kiven suoristamassa ja täyttämässä haudan kohdalle muodostunutta kuoppaa. Ei häiritse enää läheskään niin paljon. Nyt vielä kun keksin mitä teen haudan päätyyn muodostuneelle "syöttökummulle"(taidan tänään tykätä todella näistä heittomerkeistä ja suluista:).

Tänään neuvola

2009-06-03T14:46:00.003+03:00

Tyttö kasvaa edelleen omilla käyrillään. Painoa oli 4970g ja pituutta 57,2 cm. Pienihän tuo on mutta se mikä puuttuu pituudessa on korvattu tempperamentillä:)

Neuvolantätillä oli hauskaa katsellessa kun Lahja pääsi masulleen hoitopöydälle lähti tyttö välittömästi pungertamaan eteenpäin. Hassun näköinen kun yritys oli niin kova, mutta tekniikka ei ihan vielä ole hallussa. Välillä näytti siltä että tekee kuperkeikan kun työnsi jalkoja masun alle ja peppua pystyyn. Tämä neiti kyllä lähtee varmaan liikkeelle ihan pian:)

Tänään saatiin ensimmäinen rokotus ja nyt on vähän kiukkuinen tyttö. Äsken juuri sain nukkumaan ja kohta on varmaan taas hereillä. Pitää käyttää tämä aika hyväksi ja käydä jääkaapilla herkuttelemassa. Kohta kun taas varmaan vaan makoillaan sängyllä murkonoimassa.

Tänään mietin neuvolan odotushuoneessa sitä aikaa kun odotin Emiliaa ja sitä miten se erosi Lahjan odotuksesta. Ikinä ei Emiliaa odottaessa tarvinnut pelätä kuuluuko äänet varmasti tai onko masu kasvanut käyrienmukaan ja onko kaikki hyvin pienellä. Lahjan kanssa sellainen kävi aina ainakin mielessä, jos ei kunnolla pelottanut. Toisaalta helpottunut olo ettei enää tarvitse sitä pelkoa kokea, toisaalta on haikea mieli kun tietää että hyvin todennäköisesti ei enää koskaan tule kokemaan sitä kun pienet jalat rummuttaa kylkiluita tai hikka saa masun hytkymään:\

2009-06-01T21:17:00.012+03:00

Täällä ollaan oltiu ahkerina. Tyttären kanssa tehtiin muutama 3d kortti ja lisää syntyy koko ajan...

REILU 3kk...

2009-06-01T12:43:00.009+03:00

...on mennyt siitä kun Lahja syntyi. Paljon on tyttö muuttunut tänä aikana, tietenkin!!! Tähän kirjoittelen joitakin tärkeitä asioita päivistä. Nämä kirjoitan lähinnä siksi että haluan ne itse muistaa vuosien päästä.

Nykyisin aamulla heräillään 8 ja 9 välillä. Ruokaa on saatava ihan ensimmäisenä. Kun aamupala on rauhassa syöty ja masu on maitoa täysi tuijotellaan äitiä suurilla tummilla silmillä ja kerrotaan yöllä nähdyt unet. Välillä on selvästi ollut rauhallisempia ja mukavia unia. Joskus taas vähän menevämpiä ja jännittäviä.

Useiden suukkojen ja "sie olet ihana" huudahdusten jälkeen lähdetään aamupesulle. Siinä sitten jatketaan juttelua, tällä kertaa seinällä roikkuville ötökkäystäville. Ennen niiden tönäiseminen kädellä oli tuurista kiinni, nyt käsi osuu jo melkein aina. Pyörivät omppumadot on niin hauskoja että pöydällä viihtyisi vaikka kuinka kauan kunhan masu on vaan täysi.

Aamupesun jälkeen joko jutustellaan hetki äitin ja isin huoneessa tai lähdetään autolla liikenteeseen. Äitin ja isin huoneessa on kiva tuijotella katossa olevaa ropellilamppua. Nyt se on varsinkin hauskaa kun on niin lämmin ja äiti laittaa sen aina pyörimään.

Jos taas lähdetään autoilemaan on istuimessa kiinni hauskat kaverit, pupu ja kukka. Niille kylläkin jutellaan vain silloin kun ollaan hyvällä tuulella ja auto on liikenteessä. Ja ennen liikkeelle lähtöä jonkun täytyy koko ajan heilutella istuinta tai huuto on taattu. Aina ei autossakaan heilutus auta. Sisko ja veikka hiljeni aina autoon päästeessään tai viimeistään kun lähdettiin liikkeelle. Parkkipaikalla syötiin vain silloin jos nälkä oli jo todella kova. Muuten kumpikin jaksoi kotiin asti. Lahjan taas täytyy saada kaikki nyt ja heti. On turha ajatella kaupan parkkipaikalla että matkaa kotiin on vain muutamia kilometrejä, kyllä se sinne jaksaa! Kymmenen minuuttia raivoavaa lasta on usein liikaa ja helpompi on istua siinä parkissa sen aikaa että tyttö syö ja lähteä vasta sitten ajelemaan.

Muutaman tunnin jutustelun jälkeen maistuu unet. Jos ollaan kotona ne otetaan lähes poikkeuksetta ulkona vaunuissa. Samalla kun Lahja nukkuu minä saan laitettua pihaa ja tehtyä muita kotihommia. Ilmat on olleet niin täydelliset pyykin pesulle että kone on saanut jurruttaa koko ajan. Nyt tulee pestyä kaikki peitotkin. Lisäksi on ihanaa kun illlalla tietää saaneensa jotain aikaiseksi päivän aikana.

Päiväunet kestävät nykyään muutaman tunnin ja sitten jutellaan taas hyväntuulisesti. Syömistä pitää edelleen saada 2-3h välein, jioskus vahingossa voi vierähtää 4h. Ja sitten on tietenkin niitä päiviä kun maataan koko päivä sängyssä ja syödään, tai ainakin imeskellään ihan vähän väliä. Vaikka silloin ei muuta saa tehtyä on nekin päivät kuitenkin ihania. Tankataan läheisyyttä ja lisätään maitoa.

Lahja ottaa päivässä yhdet pidemmät ja muutamat lyhyet unet. Suurin osa päivästä ollaan hereillä.

Illalla makuuhuoneeseen on siirryttävä hyvissä ajoin. Se on paikka missä Lahjan saa nopeimmin asettumaan. Tyttö on selvästi oppinut siihen ja osaa vaatia sitä. Iltatoimiin kuulluu iltapesujen tai kylvyn( mistä nykyään nautitaan kaikki. Aikaisemmin kylpeminen oli Lahjasta sietämätöntä, mutta nyt vedessä on kiva loiskia.) lisäksi äidin iltapala. Se on yksi päivän ohjelmanumeroista. Lahjasta on hauskaa "istua" sylissä minun koukussa sängyllä oleviin jalkoihin (niin vaikea selittää) nojaten ja katsella kun leivät katoavat suuhun.:) Tämä hetki on yleensä hymyä, muuten illalla ollaan aina kiukkuisia. Itku vähenee koko ajan, mutta vieläkin Lahja huutaa lähes koko ajan 20- 21 välisen ajan. Joskus kitinä alkaa aikaisemmin. Välillä kävely ympäri taloa auttaa. Joskus sekään ei auta ja täytyy vain kuunnella huuto ja pitää tyttöä sylissä. Joskus huuto turhauttaa vaikka tietää ettei voi mitään tehdä.

Nukkumaan Lahja käy nykyisin 21-22 ja ensimmäiusen kerran syömään herätään 01-03. Illalla nostan Lahjan omaan sänkyyn, mutta aamuyöstä tyttö pääsee äidin kainaloon.

Ihana huomata kuinkapaljon enemmän tyttö on kokmo ajan hereillä. Myös juttelu lisääntyy paivittäin ja jatkuva kitinä ja tyytymättömyys on vaihtunut hymyihin ja maaliman ihmettelyyn. Lahja on helposti hymyilevä ja viihdytettävä, mutta myös tempperamenttiä löytyy. Huutokin alkaa helposti ja kuuluu pitkälle:)

Siskon ja veikan kanssa touhuaminen on Lahjasta kivaa. Sisko hoitaa enemmän ja jaksaa jo kannella hetken. Veikan kanssa on kiva jutella kun veikalta löytyy niin paljon ilmeitä ja veikka jaksaa leikkiä lattialla pitkäänkin.

2009-05-31T13:43:00.003+03:00

Tämä äiti oli eilen piiiiitkästän aikaa haistelemassa kaupungin yöelämää. Työkaveri piti läksiäiset ja olin jo luvannut mennä enkä olisi kehdannut perua. Lisäksi työporukan kanssa on yleensä mielettömän hauskaa. Muutaman päivän(tainnut mennä jopa viikkoja:) olen stressannut lähtemistä. Ajattelin olevani Lahjalle niin korvaamaton ettei pieni tulisi ilman äitiä toimeen muutamaa tuntia pitempään. Eilinen päivä meni sylitellessä, yritin nuuskia vauvatuoksua varastoon. Lähtiessä näytti ihan siltä että meidän 3kk ihmevauva ymmärsi mihin olen menossa ja oli todella loukkaantunut. Itku meinasi oikeasti tulla. Sanoin vielä lähtiessä että luultavasti tämä on äidille kaikkein vaikeinta ja isi ja vauva pärjäävät oikein hienosti.

Ja olin oikeassa. Kaikki oli mennnyt hyvin. Lahja oli syönyt heti innoissan tuttipullosta vaikka edellisenä iltana harjoittelu ei mennyt niin hyvin. Siinä meni siis äidin viieminen mahdollisuus perua ilta ja lähteä kotiin nukkumaan vauva kainalossa. Olin nimittäin varautunut siihen että meidän Lahjalle ei muu kelpaa kuin tissi.

Lahja oli pitänyt normaalin nukahtamisrituaalin eli huutokonsertin ja nukahtanut isin syliin. Unia oli kestänyt noin kolmeen saakka äidin ja isin sängyssä ja vasta sitten nälkä taas oli herättänyt ylös. Hieman ennen kuutta olin itse jo tyttöä kotona syöttämässä mutta se ei meillä mennyt pullosta läheskään niin hyvin kuin oli mennyt isin kanssa.

Ilta oli kaikesta ikävästä huolimatta todella hauska ja virkistävä. Suurempaa humalatilaa en itselleni onnistunut hankkimaan ja tänään on olo ollut sen mukainen. Pieni valvomisesta johtuva päänsärky on ainut vaiva. Imettää en ole uskaltanut vaikka luultavasti ihan huoletta voisinkin. Haluan kuitenkin ottaa varmanpäälle. Illalla sitten tissitellään ja urakalla.

Lahjalla ei ole ainakaan vielä ole ollut havaittavissa mitään traumaa äidin humputtelusta. Tyttö on vaikuttanut ihan normaalilta itseltään. Taidan siis uskaltaa lähteä tänä kesänä vielä uudemman kerran jonnekkin ilman lapsia. Seuraavan kerran vaan täytyy muistaa ottaa rintapumppu mukaan niin pääsee kotiin takaisin ilman kipuja ja kuivissa vaatteissa;)

Veikan sormesta kiinni ettei veikka karkaa .

Nyt väsyttää

2009-05-24T17:49:00.004+03:00

Melkein kolmekuukautta yöheräilyjä ja nyt vasta alkaa kropassa tuntumaan kunnolla. Aikaisemminkin on ollut yksittäisiä päiviä kun nupissa tuntuu omituiselta, mutta nyt se on jatkuvaa. Sanoja ei oikein löydä ja puhe tuntuu puuromaiselta. laskuoppi on jotain ala-asteen ensimmäisen luokkaa ja luultavsti tässäkin tekstissä on entistä enemmän kirjoitusvirheitä.

Meillä siis äiti ja vauva heräävät joka yö muutaman tunnin välein. Yhdet hieman pidemmät unet Lahja yössä ottaa. Aamuyöstä sitten melkein nykyään valvotaan ja tissitellään. Maitobaari jos neidin suun läheisyydestä häviää, tai äiti on niin ajattelematon että nostaa prinsessan sänkyyn on huuto taattu. Siis kolmesta seitsemään nukun omituisessa kylkiasennossa ja heräilen vähän väliä kun pelottaa että käännyn unissani tytön päälle. Yöllä käytetään tavallisia vaippoja ja silti yökkäri+ vaippa menee yössä muutaman kerran vaihtoon kun on päästänyt niin pahasti läpi. Mihinkään en silti vaihtaisi sitä kun pieni punaposkinen lämmin paketti tuhisee vieressä ja ottaa kiinni sormesta tai laittaa kätensä rinnalle. Ja yöchatitkin on aika hauskoja kun oikein asennoituu. Sitäpaitsi kyllä sitä joskus taas ehditään nukkua. En ajatellut ikuisesti imettää:)

Päivällä tyttö nukku yhdet pitemmät päikkärit ja muutamat lyhyet. Pitkillä päikkäreilläkin pitää välillä käydä näyttäytymässä ja unet taas jatkuvat.

Ensi viikonloppuna pitäisi lähteä työkaverin läksiäisiin ja isin pitäisi jäädä Lahjan kanssa ensimmäisen kerran niin pitkäksi aikaa kotiin. Saa nähdä mitä siitä tulee vai soitetaanko äiti kesken kemujen takaisin. Autolla ajattelin lähteä ja jättää ne alkoholin nauttimiset tuonnemmaksi kun näen miten tämä ensimmäinen erossa olo sujuu.

Emilialla oli nimpparit männäviikolla ja kukkia tietenkin piti maljakkoon ostaa. Tällä kertaa vaaleanpunaisen ruusun kanssa kimpussa oli kalla. Oli todella nätti vaikkei se ensimmäinen vihtoehto ollutkaan. Haudalle vein hauskan mansikka maskotin. Kuvaa en muistanut ottaa, ehkä myöhemmin!

Äitienpäivän jälkeen

2009-05-12T14:20:00.005+03:00

Olipa ihana ilma äitienpäivänä. Paras mahdollinene kukkien istutukseen. Käytiin lasten kanssa haudalla istuttamassa Emilialle kevään ensimmäiset kukkaset. Pieni pettymys oli ettei seurakunta ole vieläkään käynyt tekemässä lupaamaansa hautakiven suoristusta. Täytyypä ehkä soitella huomenna että tehdään se sitten itse. Mies jo kokeili että kivi ei ole niin painava kuin luulisi. Ajatteli pyytää veljen mukaan talkoisin, vink vink;) Mitähän vaan ihmiset ajattelevat jos kaksi isoa miestä kaivaa kuoppaa hautuumaalla ja nostelee kiviä haudalta.

Isän vaimo oli Emilialle käynyt istuttamassa orvokin. Tyttären viime vuonna luokkaretkeltä ostama enkeli alkaa jo olla aika kärsinyt. Pois ei viedä kuitenkaan ennen kuin on ihan palasina.

Vappupallo ja äitienpäiväruusu. Ruusut saavat vielä myöhemmin kavereikseen jotain pieniä sieviä kukkia. Kunhan nyt vielä keksisin mikä on tarpeeksi kaunista Emilian haudalle:)

Mitä jos...

2009-05-07T11:12:00.003+03:00

Oltiin miehen kanssa muutama viikko sitten shoppailemassa huonekaluliikkeessä puutarhakalustoa. Lahja oli tietenkin mukana vaunuissa ja kitisi jo kovasti kun ruoka-aika alkoi olla kohdilla ja äiti vaan shoppaa. Miehen maksettua kaluston myyjä kävi klurkkimassa vaunuihin ja kysäisi pienen ihmisen ikää. Vastauksen saatuaan alkoi kertoa tyttärensä tyttärestä joka oli silloin n. 1v ja 3kk vanha. Nyökytellen ja hymähdelleen kuuntelin kuinka tyttö oli hieman aikaisemmin oppinut kävelemään ja nyt jo kiipeili kaikkialle. On kuulemma vikkelä tapaus ja suloinen kuin mikä. Myyjästä näkyi isovanhemman ylpeys. Pois kävellessä kuiskasin mieheel että Se tyttö on samanikäinen kuin Emilia...

>

N. kuukausi sitten viedessä tytärtä tanssiin näin muutama kuukausi Emilian jälkeen syntyneen tyttölapsen mummonsa kanssa. Mietin miten kätevää olisi kun Emilia ja tuo tyttö voisivat tanssin aikaan leikkiä pukuhuoneessa. Mietin myös kuinka jännä kohtalo on. Tytön mummo, sama joka tytön kanssa tanssissa oli, on itsekkin saanut enkelin. Heidän enkeli tyttönsä syntyi samana vuonna kuin minä. Ja vuosi sen jälkeen syntyi tämä tanssissa olleen tytön äiti ja sai kasteessa saman nimen kuin minä. Täytyy ehkä kysäistä mikä tytön nimi on...

>

Ero kohtuun tai ihan vähän syntymän jälkeen kuolleen lapsen ja sellaisen joka on jo saanut hetken elää välillä on muistoissa. Meillä ei ole Emiliasta muuta kuin maha-aika ja sitten kaikkea surullista ja pelottavaa. Jos olisimme tunteneet Emilian voisimme sanoa että "tästä Emilia olisi pitänyt" tai " Emilia olisi varmasti inhonnut tätä asiaa". Nyt voimme vain arvailla millainen Emilia olisi ollut. Olisiko ollut samanlainen kuin siskonsa ja oppinut kävelemään jo 10kk vanhana ja melkein heti juossut joka paikkaan kiireellä. Vai olisiko ollut enemmän kuin veljensä eikä pitänyt niin kiirettä liikkumisen kanssa vaan tykännyt sylittelystä ja siitä että kannetaan joka paikkaan. Vai olisiko Emilia ollut jotain näiden välitä tai vielä enemmän ääripää? Usein tulee mieleen että mitähän jos Emilia olisi nyt elossa ja mukana arjessa.

<

Toisaalta jos Emilia olisi elossa, Lahjaa meillä ei luultavasti olisi. Saako äiti nyt olla onnellinen Lahjasta kun tietää että tässä tilanteessa ollaan vain koska Emilia kuoli. Miehelle tätä yhtenä iltana märehdin ja sain mielestäni loistavan vastauksen: Ollaan nyt vaan onnellisia siitä mitä on kun asioille ei voi mitään.

<

Meillä on siis neljä lasta. Yksi heistä on maailman kaunein, loistavin, kiltein ja älykkäin enkeli. Yksi tulee aina olemaan pieni vauva joka voisi olla mitä vain.

<

Jälleen kevätsiivousta...

2009-05-05T12:30:00.006+03:00

Eikä tälläkään kertaa kotona vaan pupulassa. Meillä on siis viisi karvaista kanikaveria joista neljä asuu leikkimökissä ja yki tyttären huoneessa. Sain Lahjan ulos nukkumaan ja hetken mielijohteesta päätin siivota ensin toisen ulkohäkin jonne Donitsi tyttären huoneesta muuttaa kesäksi ja sitten innostuksen kasvaessa siivosin vielä leikkimökinkin. Lahja nukkui kiltisti koko siivousoperaation ajan. Vasta sitten kun olin viimeistä mattoa asettelemassa pupulaan alkoi vaunuista kuulua mekkalaa;).

Harmittaa etten ottanut ennen kuvaa. Tämä on siis siivouksen jälkeen ja muutos on uskokaa tai älkää, todella suuri. Puputkin olivat ihan innoissaan kun lattialta otettiin enimmät matot pois ja muutettiin hieman järjestystä. Nyt yritetään pitää paikat kunnossa lakaisemalla pupula päivittäin.
Uuteen järjestykseen tutustumisen jälkeen Rölli levähti seinän vieressä ja Milli puhdisti kaveriaan. Kolumbus ihmettelee kun häkkiin ei enää pääse.
Toinen puoli pupulasta. Tänne pääsee Donitsi asumaan kesäksi. Aitauksessa on iso koppi johon pääsee pitämään sadetta.

Rinkeli yrittää päästä veljen luo toiiselle puolella verkkoa. Ei onnneksi onnistu koska tappelu voisi olla kohtalokas.

Kevätsiivous

2009-05-04T10:14:00.002+03:00

Kotona ei olla vieläkään kunnon kevätsiivousta tehty, tiedä tehdäänkö tänä keväänä ollenkaan. Haudalla käytiin kuitenkin vappuna siivoamassa. Aurinko on nyt lämmittänyt niin mukavasti että paksu lumikerros on viimein sulanut sielläkin ja saatiin havut korjattua pois. Maahan jäätynyt joulukuusikin irtosi viimein. Lasten kanssa irrotettiin viime kesänä istutus paikkaa ympäröimään laitetut kivet että seurakunta pääsee laittamaan haudalle lisää maata. On ollut tähän asti niin kuopassa että kävin kysymässä jos he kärräisivät haudalle vähän lisää multaa ja laittaisivat muutenkin ympäristön siistimmäksi. Myös kivi suoristetaan samalla, vihdoin. Olisihan tuo mullan lisääminen onnistunut itseltäkin mutta tuntui turhalta lähteä multaa kuljettelemaan niin kaukaa kun heillä mullat on siinä ihan vieressä.
-
Istutettavia kukkia mietin vielä. Tänä kesänä haluan istuttaa jotain pientä ja sievää. Viime kesänä istutetut liljat nostettiin syksyllä ylös ja laitettiin omalle pihalle. Ei sopineet niin pitkät kukat sitten kuitenkaan niin pienen kiven viereen. Nyt jos löytäisin jotain kauniita matalia kukkia sopivan määrän kiveä ympäröimään. Saisivat olla vielä sellaisia jotka kukkii koko kesän. Kevät esikkoa olisin halunnut mutta olin liian myöhään liikkeellä eikä niitä taida enää saada mistään.
-
Emilia sai tietenkin oman vappupallon. Tällä kertaa vietiin haudalle kukkapallo. Kamera oli unohtunut kotiin joten kuvaa en vielä saanut siivotusta kummusta ja pallosta. Täytyy yrittää muistaa kamera kun huomenna taas menen haudalle viimeiset siivoukset tekemään ennen kukkien istutusta.

Kevättä rinnassa... ja päällä

2009-04-29T15:43:00.006+03:00

Ihanaa kun tuli lämmin ja päälle saa laittaa "vähemmän" vaatetta. Lahja sai ensi kertaa jalkaansa äidin rakkaudella neulomat säärystimet:)

Päälle vielä paksumpi paita, tietenkin nalle puh ja päähän mummon tuoma kukkahattu ja eikun shoppailemaan. Uni meinasi tulla simmuun heti kun hattu oli päässä.

Vaikka aurinko paistaa niin tuuli on niin kylmä että oli pakko käydä kuitenkin vielä välikelipuku metsästämässä. Jälleen huomasin olevani liian myöhään liikkeellä kun yhdessäkään kaupassa ei olluut noin pientä tuulipukua. (Olin kuvitellut "karvapuvuilla" selviäväni koko kevään mutta osoittautuivat liian kuumiksi). Lopulta oli vain luovutettava ja mukaan lähti ihan liian kallis Reiman baby tuulipuku. Aivan ihana mutta sydäntä särki käyttää niin paljon rahaa pukuun joka ei luultavasti enää syksyllä mahdu vaikka otinkin niin ison kuin uskalsin eli 62cm. Jos puku ei syksyllä mahdu luulisin että saadaan helposti myytyä eteenpäin. On kuitenkin vähän käytetty Reima:)

Iskä kiusasi aurinkolaseilla kevään kunniaksi.

jäi vaivaamaan...

2009-04-25T18:39:00.002+03:00

Tässä siis aikaisemmin mainitsemani ongelma tuosta taskuvaipasta. Kangas tursuaa sisältä ulos ja kastelee pissin tullessa vaatteet. Ja näin ei käy vain kuvassa olevassa vaipassa joka on jos en väärin muista Lilla merkkinen. Ainoa vaippa jossa näin ei käy on kestovaippakaupan tasku.

Ristiäiset vietetty

2009-04-23T13:04:00.001+03:00

Ristiäiset on nyt sitten vietetty ja tyttö sai ihan oikean nimen. Täällä pysyköön kuitenkin Lahjana:). Lahja on Lahja vielä myös kotona ja voi olla että kestää pitkään ennen kuin uutta nimeä osataan käyttää.

Äiti sai ristiäisissä kaikkien yllätykseksi myös uuden nimen;).

Tarjottavaksi anopin paistamia karjalanpiirakoita ja munavoita, miehen kummin valmistama lohi-voileipäkakku ja itse väsässin pienemmän kinkkuisen voileipäkakun gluteenittomana. Kaksi täytekakkua ystävän kanssa yhteistyössä. Lisäksi pullakaranssi ja tiikerikakku. Nuo viimeisimmät olivat vähän ylimääräisiä , ei niitä paljon kulunut. Taitaa yleensä ollakkin että kuivakakkua ja pullaa pitää pöydässä olla mutta aina niitä jää tähteeksi.

Kukissa tietenkin vaaleanpunaista, vihreää ja valkoista. Ei tee kuva oikeutta tälle asetelmalle. On aivan ihana luonnossa. Vieläkin koristaa ruokapöytää.

Tämmöisen koristeen bongasin netissä pyöriessä ja se oli pakko kakkuun saada. Täältä koriste löytyi ja tuli ehjänä perille saakka.

Toisen kakun tein sitten vähän meitä ajatellen. Kaupasta ostin marsipaaniruusut, en uskaltanut vielä itse kokeilla niiden tekemistä. Suklaa kuorrute molempiin kakkuihin täältä.

Onko suloisempaa????

2009-04-12T13:40:00.003+03:00

Kokeiltiin männä viikolla villavaippahousuja harson kera. Oli aivan syötävän suloisen näköiset ja paljon kevyempi paketti tuli kuin taskuvaipoista, joita ollaan pikkuhiljaa alettu käyttämään kun tyttö on niihin sopivaksi kasvanut. Vahinko vaan että havaitsin että harso menee navan päälle jossa on pieni tyrä ja joka on tulehtunut, joten pitää vielä hetkli malttaa harsoja ja villavaippaa olla käyttämättä ja kestoilla noilla taskuilla vain.

Onko kellään muuten hyvää vinkkiä miten taskuvaipossa saa sen imuosan kunnolla piiloon. Meillä se jää aina(siis se sisä kangas) näkyviin väkisin tuosta jalkojen ympäriltä ja selväähän on että kaikki bodyt menee myös pyykkiin. Nyt olen käyttänyt ohuita kuoria vielä taskuvaippojenkin päällä ja näin saanut pyykkivuorta hieman pienennettyä, mutta paketista tulee väkisinkin liian iso.

--------

Tänään kävi pappi miettimässä ristiäisiä. Nyt täytyisi se nimikin sitten päättää. Saatiin armonaikaa ensi lauantaihin, jolloin viimeistään nimi täytyy papille ilmoittaa. Ristiäiset on sitten suunnuntaina. Vaihtoehtoja on onneksi enää kaksi, joten eiköhän se oikea niistä löydy. Jos ei muuten niin arpomalla.

Vielä oli pakko ruohosta kuva laittaa kun tuli vahingossa niin hyvä kuva. En ole siis tahallaan kastellut ruohoa juuri ennen kuvausta että saisin nuo ihanat helmet välkkymään ikkunasta tulevasta valosta:)

Hyvää pääsiäistä!

pääsiäistä

2009-04-07T15:20:00.000+03:00

Yritän joka vuosi tehdä hieman erilaisia ruohoistutuksia pääsiäisenä. Tänä vuonna päätin vain laittaa mullat sydämen muotoon ja kiviä ympärille. Lapsilla on tietenkin myös omat ruohot:)

Joitakin vuosia sitten askrreltiin urakalla lasten kanssa tupsutipuja kierrittämällä keltaista ja oranssia lankaa pahvikiekon ympärille( tiedätte varmaan tekniikan). Silmät mustasta langasta ja nokka pahvista. Pyrstöksi tietenkin suuri höyhen.

Tytär teki kuvataidekurssilla paperimassasta aivan mahtavan tipun. Ei ihan perinteinen mutta...

Emilialle tehtiin tietenkin oma pikkupuska haudalle vietäväksi. Vielä ei olla haudalle päästy kun tytär on flunssassa. Ei viitsi jättää sairastamaan yksin kotiin ja Lahjaa taas en voi ottaa haudalle mukaan jos mies ei lähde kun kulku meidän hautuumaalla on niin vaikeaa. Ovat jääneet autoon aina kun on uutta lunta satanut eikä rattailla pääse haudalle asti.

Kotiin koristeltiin koivun ja pajunoksista rakennettu puska. On muuten mahtavan näköinen kun laittaa maljakkoon vettä. Koivu tekee niin ihanan vaaleanvihreät lehdet aika nopeasti. Ei taida sopia tämä koriste allergiseen kotiin.

Onnistuuko kommentointi muuten nyt paremmin? Muutin kyllä asetuksia mutta en ole varma auttoiko. Taidan olla aika avuton näiden koneiden kanssa:D

Kutsut

2009-04-03T19:21:00.000+03:00

Ristiäisiin kutsut on nyt tehty. Neiti sai itse toimia leimasimena. Äiti sitten kirjoitteli ja liimaili.

Runoja löysin netistä ja valitsin neljä sopivaa.

On sytyynyt sydän pieni

on elämä alkanut,

on kastetta vailla vielä,

lapsemme pieni nyt,

sen tuletko kanssamme jakamaan

pikkuisen nimen kuulemaan

-----

Kummia odottaa nyt

perheemme vastasyntynyt.

Vaippaa ei ole ihan pakko vaihtaa,

mutta lapsellisuuksia et saisi kaihtaa.

Lopulta muksu kun teininä luokses kurvaa,

olisi hienoa,

jos hän yhä sinulta saisi tukea ja turvaa.

-----

Syntyi pieni menninkäinen

eikä tiennyt nimeään,

lähti sitä etsimään.

Näki heinän,näki kuun,

näki kiven,näki puun,

pienen hassun ryysymytyn

sekä äidin hillopytyn.

Niin sai pieni menninkäinen

monen monta nimeä:

Heinä, Kuu,Kivi, Puu,

Pieni Hassu Ryysymytty

sekä Äidin Hillopytty.

~Hannele Huovi~

-----

Meillä on kotona - arvaa kuka!

Vauvanhoitoko rankkaa muka?

Vaippa kun täyttyy tavarasta,

innolla paapotaan parkuvaa lasta,

peppua pestään ja uutterasti

rasvataan otsasta varpaisiin asti.

Itku kun alkaa niin rinta suuhun,

aikamme ei enää riitä muuhun.

tutkitaan tarkasti varpaita vauvan,

silmiin me tuijotellaan sitä kauan.

Päällä on puhdas potkupuku,

tulkaa katsomaan, koko suku

meillä asuu pieni karhunpoikanen...

2009-03-31T14:26:00.000+03:00

...tai lumileopardi:) Kyllä voi pienestä tyttölapsesta lähteä möreä örinä! Meillä öristään valveilla ja unissaan. Yhtenä päivänä oltiin ystävän kanssa lounaalla ja kun vaunuista alkoi kuulua tuttua heräily örinää sanoin ystävälle että ei taitaisi moni uskoa että vaunuissa nukkuu mahdottoman mini kokoinen tyttömerkkinen vauva. Voisi kuvitella että sisään kurkatessaan näkisi karvaisen karhunpennun tai leijonan poikasen. Kaveri oli kuitenkin sitä mieltä että dinosaurukselta kuullostaa! Että hirmuliskoa tässä kasvatellaan;)

Vaihtoehtoisesti tyttöä voisi välillä kutsua pieneksi apinaksi. Syli on nimittäin useimmiten ainut paikka missä uni päivisin maistuu. Vaunuissa onneksi nukkuu yhdet unet, niin että saa selkää hetken lepuuttaa. Yhdellä kädellä on pitänyt opetella syömään ja kirjoittamaan. Kuitenkin muutama päivä sitten kun tyttö nukkui vaunuissa hyvin ei äiti saanut mitään järkevää tehtyä. Aina välillä piti hypätä ulkona katsomassa miten vaunuissa voidaan.

Näin meillä leivottiin isille synttärikakkua! Äitillä oli tehokas olo kun osasi tehdä aika montaa asiaa samaan aikaan. Kännykkä oli nimittäin taskussa ja kuullokkeet korvissa. Samalla sai muutaman puhelun hoidettua kun pursotteli kermoja kakkuun:D

Tämä on niitä harvoja asentoja jossa unet maistuu päivällä. Ja tämäkään ei aina toimi.

+400g

2009-03-16T19:09:00.000+02:00

Tänään kävi neuvolan täti kylässä tarkastamassa Lahjan. Viimeinen punnitus/tarkastus oli reilu viikko sitten ja nyt jännitin vähän onko painoa tullut tarpeeksi lisää. Rupateltiin ensin niitä näitä ja katseltiin Lahjan örinöitä(Lahja on saanut uuden lempinimen isältään, Örri. Pienestä lähtee oikeasti aika mieletön ääni kun on herellä, ja välillä kun nukkuukin). Tädillä oli mukanaan kalavaaka:) ja Lahja pääsi "haikarapussiin" mittausta varten. Ensin vaaka näytti 200g vähemmän kuin viimeksi ja se jo vähän säikytti. Se ei onneksi pitänyt kuitenkaan paikkaansa ja uudella yrityksellä painoa saatiin 3030g. Eli yli kolmen kilon ollaan menty. Huomenna saa Lahja sitten lenkin jälkeen jäädä hetkeksi pihalle nukkumaan. Saattaa äiti saada vaikka pupulan pitkästä aikaa siivottua. Tietenkin nyt jos asiaa oikein suunnittelen, ei tyttö varmaan vaunuissa nukkumassa viihdy:)

Sain tänään myös neuvolakortin liitteen. Siitä kävi ilmi että ponnistusvaihe on kestänyt 2min. Ei ihme että tuntui äidistä vähän hätäiseltä koko toimitus.

hajatuksia

2009-03-15T13:50:00.000+02:00

Ensimmäisenä päivänä Lahjan syntymän jälkeen heräsin sairaalassa pitkään kaivattujen unien jälkeen(ensimmäiset kunnon unet moneen päivään). Kaikki vuoden takaiset muistot sairaalasta syöksyivät mieleen. Yritin katsoa sängyssä nukkuvaa elävää lasta ja puistella mielestä sen tunteen että asiat oli taas pielessä. Ikkunasta näkyi niin samankaltaiset maisemat kuin helmikuussa 2008 ja sääkin oli samalla tavoin helmikuisen aurinkoinen. Meni hetki että pääsin niistä tunteista eroon ja pystyin uskomaan että nyt hoidetaan elävää lasta.

Tämän jälkeen olo oli liiankin onnellinen. Odotin koko ajan sen väsymyksen ja masennuksen ilmestymistä, mutta olin vain pelkkää onnea. Tietenkin välillä tuli mieleen että nämä kaikki jäivät Emilian kanssa kokematta, mutta sekään tieto ei saanut mieltä mustaksi. Sitten tuli lastenlääkärin tarkastus joka muutti kaiken. Iloisin mielin kävelin lastehoitohuoneeseen. Silloinkin kun lääkäri mielestäni epätavallisen pitkään kuunteli sydäntä (olin seurannut lasin takaa muiden lasten tutkimuksia) ja pälyili välillä huoneessa olevaa toista äitiä, en osannut kunnolla säikähtää. Sitten lääkäri kaiken tarkastettuaan ilmeisesti teki päätöksen asiansa kertoa vaikka huoneessa oli muitakin ja pudotti pommin: "Lapsellanne kuuluu sivuääni sydämessä". Ja ensimmäinen asia mitä tämä äiti ajatteli oli uudet hautajaiset. Oli niin normaalia ajatella että eihän me tätäkään lasta saada pitkään pitää. pitkään sain kyyneleet ja sisällä vellovan paniikin nieltyä, kunnes kätilö alkoi amanuenssille kertomaan viime helmikuusta ja Emiliasta. Siitä alkoi itkukohtaus, joka jatkui lopulta useita tunteja. Onneksi pääsimme melko pian ultraan jossa selvisi että sivuäänen aiheuttaja on reikä sydämessä, joka kuullostaa pelottavalta, mutta on melko tavallinen ja vaaraton, ja menee yleensä umpeen ajanmyötä ihan itsestään. Vaikka tämä kaikki on tiedossa, kyyneleet tulevat vieläkin kun mietin tuota lääkärin lausetta. Nyt odottelemme vielä nelisen viikkoa, jonka jälkeen tutkitaan olisiko reikä pienentynyt tai mennyt umpeen. Läkäri käski huolestua vain jos Lahja alkaa hikoilemaan tai on hengästynyt. Arvatkaa vahditaanko täällä jokaista hengenvetoa ja huolestutaan jos tyttö tuntuu hieman kuumalta tai (muka) nihkeältä.

Tänään kävimme Esikoisen ja Lahjan kanssa lenkillä. Loppumatkasta tuli mieleen että viime maaliskuussa olisi pitänyt sama lenkki kulkea Emilian kanssa. Bussipysäkin kohdalla mieleen tuli että sen sijaan että saatoin joka aamu pojan taksiin yksin, minulla olisi pitänyt olla mukana vaunut ja elävä vauva.

synnytys

2009-03-13T16:26:00.000+02:00

Aika lentää kun on mielekästä tekemistä:)

Jos nyt ehtisin kirjoittaa siitä miten Lahja maalimaan putkahti, kun Lahja itse istuu sitterissä ja isompi tytär juttelee vieressä.

En ole varma kirjoitinko silloin tänne vai jonnekkin muualle raskauden alussa että olisi kiva jos vauva syntyisi 28.2, Onnin päivänä. Näin oli vauvan kanssa sopimus ja hän piti siitä kiinni:) Loppu raskaudessa muutin kuitenkin mieleni ja toivoin että Lahja olisi pysynyt masussa vähän pidempään pienen kokoarvion vuoksi.

27.2 perjantaina aavistelin että synnytys on lähellä. Lahja liikkui hiljempaa, kuin valmistautuen koitokseen ja muutenkin tuntui että kroppa pyytää lepäämään vähän. Illalla (tai yöllä) nukkumaan mennessä tuli muutama napakka supistus ja alapäähän niin outo tunne että päätin etten sängystä nouse kuin vain jos on ihan pakko. Se pakko tietenkin tuli vessahädän muodossa klo 01.40. En pitkälle päässyt kun lorahti. Hetken mietin että menikö vedet kun lorahti uudelleen. Ei muuta kuin mies herelle ja soittaamaan synnärille. Vesien lorahtelu tuntui niin samalta kuin vuoden takainen verenvuoto, että paniikki oli melkoinen. Siksipä soitimmekin anopin lapsia hoitamaan ja lähdimme kohti sairaalaa melko pian. Kätilökin toivotti tervetulleeksi heti kun tuntuu että kotona ei voi olla vaikka supistuksia ei tuntuisikaan.

Matka sairaalaan on vähän hämärän peitossa. Muistan ainoastaan sen että miehen kanssa pohdittiin liíkenteen paljoutta. Sairaalan pihassa tuli loputkin vedet ja hädissäni taas tarkastelin että olihan vaan vedet. Olipa hyvä että oltiin yöllä liikenteessä. Meitä vastassa oli sama kätilö kuin silloin vuosi takaperin.

Kaikkien tarvittavien tutkimusten jälkeen pääsimme tarkkailuhuoneeseen nukkumaan. Mies sai sinne myös oman pedin. En tiedä auttoiuko äidin paniikki asiaan vai oliko sairaalassa vaan silloin niin hiljaista että peti järjestyi. Mitään avautumista ei ollut tapahtunut ja meidän käskettiin yrittää nukkua. Mies tottelikin kehoitusta ja oli unessa heti, itse en saanut unta. Keskityin vaan tunnustelemaan supistuksia ja toivoin että ne tihentyisivät.

Aamulla päätimme kävellä sairaala rappuset kahdeksanteen kerrokseen, että synnytys käynnistyisi kunnolla. Ei osottautunut hyväksi ideaksi. Sai ainoastaan aikaan sen että pohkeet olivat kuin halot seuraavat neljä päivää.

Iltapäivällä päätimme että miehen on parasta lähteä kotiin lepäämään. Itsekkin yritin torkahdella. Kun uni ei tullut päätin lähteä katsomaan telkkaria. Emerdalen jälkeen uni maistui ja sain muutaman tunnin nukuttua.

Klo 22.00 supistukset kovenivat viimein ja ei mennyt kauaa kun ne tulivat neljän minuutin välein. Kohdunsuu oli tunnin päästä neljä senttiä auki ja pääsin saliin odottelemaan. Miehelle laitoin viestiä että voi lähteäb ajelemaan.

Supistukset olivat koko ajan kovempia ja väliä ei ollut juuri ollenkaan. Kävelin salissa ympyrää ja keinuttelin lantiota aina kovemmissa huipuissa. Lopulta vauvalle laitettiin päähän anturi ja siirryi keinutuoliin istumaan. Eteeni sain sydän käyrän jota tuijotin koko ajan. Oli pakko vahtia että supistukseien kohdallakin vauva sydän sykkii hyvin.

Puolenyön jälkeen siirryin sängylle pystyyn nojailemaan että kohdunsuu saataisiin edestkin häviämään. Näin ei tarvinnut montaa supistusta kuunnella kun tarve ponnistaa kävi sietämättömäksi ja Lahja meinasi työntyä maalimaan itsekseen. Kätilö työnsi tyttöä takaisin ja huusi ettei vielä saa ponnitaá. Toinen kätilö tuli paikalla ja minun piti yrittää vaihtaa asentoa. Kaikki kävi lopulta niin nopeasti että en ehtinyt itse mukaan ollenkaan. Nyt harmittaa se miten huonosti lopun kestin. Koskaan en ole huutanut niin paljon, edes aikaisemmissa synnytksissä.
Kätilö myöhemmin lohdutteli että synnytys meni todella hyvin ja sujuvasti siihen nähden etten saanut missään vaiheessa minkäänlaista kivunlievitystä. Kuitenkaan aikaisemmatkin alatiesynnytkset olen hoitanut luomuna piikkikammon takia.

Muutama ponnistus ja edessämme oli pieni, täydellinen tyttö. Ensimmäiseksi piti tarkistaa onko lapsi elossa ja olihan se. Kun suu ja nenä oli imetty, alkoi ihana huuto. Sain tytön rinnan päälle odottelemaan labratätejä, jotka tulivat ottaamaan vauvasta verikokeet vasta-aineiden takia.

Napanuora oli ollut kerran vartalon ja kerran kaulan ympärillä. löysästi kuitenkin kätilön mukaan. Muutama tunti odoteltiin osastolle pääsyä. Siinä vaiheessa oli väsymys ja kivut jo kadonneet ja pääsin ihmettelemään pientä ihmettä.

Lahja syntyi 28.2.2009

2009-03-05T13:15:00.000+02:00

Lahjapaketti saapui perille 28.2.2009 klo 02.16. Pituutta pienellä tytöllä oli 48 cm ja painoa 2618g. Pipo koossa 32cm. Kaikki varpaat ja sormet todistettavasti tallessa

(isi on tarkkaan laskenut ja vähän kärsinytkin siitä:))

Koko perhe on innoissaan pienestä tuhisijasta. Tyttö on pienestä koostaan huolimatta erittäin pippurinen ja kova ääninen.

Synnytyskertomusta lisäilen vähän myöhemmin!

Malttamaton

2009-02-22T19:27:00.000+02:00

Ei millään jaksaisi odotella synnytyksen käynnistymistä. Synnytys on nyt asia joka on mielessä koko ajan. Aina kun masussa pikkuisen nipistää, toivon että tulisi oikein kunnon supistus joka pehmittäsi paikkoja, mutta aina se nipistys loppuu.

Tässä on ollut aikaa miettiä muiden lasten synnytksiä. Jos saisin valita, haluaisin jälleen samallaisen rytinän kuin pojan synnytys oli. Se oli ohi hetkessä.

Meillä oli pojalle jo kummit pyydetty ennen synnytystä ja yksi heistä lähti etelään lomalle viime metreillä. Lähtiessä sanoi masulle että ennen keskiviikkoa ei sitten saa syntyä että ehtii kummi Suomeen takaisin katsomaan tulokasta. No supistuksethan pojan synnytyksessä alkoivat jo tiistaina ja käytiin sairaalassakin pyörähtämässä mutta koska mitään ei tapahtunut lähdettiin kotiin takaisin. Supistukset olivat niin pieniä ja väsymys suuri että nukahdin katsoessani kympin uutisia.

Heräsin melko tarkalleen puolilta öin, vain hieman keskiviikon puolella siihen että piti lähteä kiireesti vessaan. Luulin että matkalla tuli jo housuun, mutta takaisin tullessani tajusin että ne oli vedet mitkä siihen lattialle tuli. Mies kiireesti ylös ja sairaalaa kohti. Supistuksilla ei ollut enää väliä kuin pari minuuttia ja matkaa sairaan melkein tunti. Olin ihan varma että perille ei ehditä. Sairaalassa pääsin ponnistamaan heti sisätutkimuksen jälkeen. Sitä ennen kätilöt tosin odotuttivat meitä melko pitkään käytävällä. En ollut ilmeisesti tarpeeksi uskottava kun sanoin että tämä tulee jo täältä:) Saliin pääsyn jälkeen poika oli maailmassa neljän ponnistuksen jälkeen(yhden ponnistuksen aikana ilmoitin tosin kätilöille että tehkää mitä teette, minä käyn nyt nukkumaan. Miettikää keskenäänne miten tää lapsi täältä ulos saadaan). Aikaa meni, jos en muista väärin, yhdeksän minuuttia.

Viesti tulevalle kummille oli aika katkera. Häntähän siitä kiireestä on syyttäminen kun meni päivän päättämään niin tarkoin. Kaiken lisäksi sama ystävä kertoi tänään taas toiveensa siitä että ensi viikolla ei vielä ennen perjantaita saa Lahja syntyä. On taas reissussa ja kotiutuu vastaq silloin. Saa nähdä onko lahja veljeensä tullut:)

Tällä kerralla varmaan soitellaan ambulanssi kyytiä vähän herkemmin. Matka sairaalaan on kasvanut ja nuo kokemuksetkin vähän erilaiset. Nyt ei muutaman minuutin välillä edes kokeilla itse ehtiä vaan soitellaan kiltisti apuja.

2009-02-17T19:53:00.000+02:00

Mielessäin vain, aatoksissain:

kaikki ne tulevat illat ja aamut,

enkelikeijuna luoksemme saavut

ei tullut syksyä, talvea, kevättä, kesää,

ei linnuille pesää ei äidille lasta,

olithan pieni, kohdussa vasta

muistoksi vaihtuu, unelma haihtuu...

Vaikkemme sinua nää, kaipaus jää...

Tänään

2009-02-14T11:39:00.000+02:00

Eilinen meni lopulta ihan hyvin. Aamulla tuntui samanlaista juilintaa alavatsalla ja selässä kuin silloin Emilian rv 35+4, ja olin ihan varma että päivä ei hyvin pääty. Koko päivän supisteli epäsäännöllisesti ja osa oli aika epämukavan tuntuisia. Piti suorastaan pysähtyä kuuntelamaan supistus loppuun. Olivat kuitenkin lyhyitä ja tehottomia. Varmuudeksi piti miehelle sanoa että pitää töissä puhelinta mukana jos jotain tapahtuu.

Lenkille oli pakko lähteä puolenpäivän aikaan, vaikka supisteli. Sisällä olisi tullut hulluksi. Rauhallisen lenkin jälkeen, vähän ennen kotipihaa juoksi musta kissa tien yli:). Totesin miehelle joka oli jälleen mukana henkivartijana että nyt ei ainakaan paranen yhtienkään tikkaiden ali kävellä.

Tänään ei ole tuntunut yhtään supistusta. Ei edes viatonta harjoitussupparia. Taisi siis eilen elimistö stressistä ilmoitella.

Kuva täältä

Tasan neljä vuotta sitten tänä päivänä yritin soitella äidilleni. Olo oli levoton ja olin varma että kaikki ei ole hyvin. Pienten lasten ja miehen menojen takia en voinut asiaa lähteä tarkastamaankaan, joten piti yrittää äitiä saada puhelimen päähän. Äiti ei enää kyennyt puhelimeen vastaamaan ja seuraavana päivänä, kun vihdoin pääsin asian tarkastamaan, selvisi syykin. Äiti oli jo päässyt parempaan paikkaan. Sinne minne oli jo pitkään halunnut, mutta lasteni vuoksi ei halunnut koskaan tehdä itse sitä ratkaisua. Nyt kohtalo päätti asian hänen puolestaan.

rv 35+4

2009-02-12T22:07:00.000+02:00

Huomenna on se raskausviikko kun Emilia syntyi. 35+4. Tätä etappia olen monesti käynyt mielessäni läpi ja pelännytkin usein. Nyt ei vielä tunnu paljon missään. Ehtii se pelko kuitenkin huomiseksi vielä hiipiä. Pelottavinta varmaan on että nyt on liian paljon samanlainen olo kuin silloin vajaa vuosi sitten. Sama pahoinvointi ja samat tuntemukset. Täytyy yrittää ottaa huominen oikein rauhallisesti ja olla turhia hötkyilemättä.

Miehellä on tietenkin yövuoro ja päivämäärä, 13 perjantai, ei lupapaile kauhean hyvää. Täytyy kuitenkin uskoa että todennäköisyys siihen että sama tapahtuisi ja täysin samoilla viikoilla on mahdottoman pieni. Toisaalta, todennäköisyydet eivät ole ennekään olleet meidän puolellamme.

No, huomenna se nähdään...

jälleen unia...

2009-02-11T14:24:00.000+02:00

Toissayönä näin taas ihanaa unta. Olimme edellisenä päivänä ystävän kanssa muistelleet lapsuudenkodin pihassa ollutta kirsikkapuuta, jonka olin perheeni kanssa itse sinne istuttanut. Nyt puu oli kasvanut liian korkeaksi jan uudet asukkaan olivat kaataneet puun. Harmittelin että jos olisin tästä tiennyt olisin käynyt katkaisemassa puusta muutaman oksan ja tehnyt siitä jonkun muiston ja ehkä kokeillut juurruttaa yhtä oksaa omaan pihaan.

Yöllä puu tuli uneeni niin että olin jonkun epämääräisen porukan kanssa (epämääräisen siksi että en nähnyt keitä ihmiset olivat) ripustamassa lyhtyjä puuhun. Kun sytytin viimeistä lyhtyä se lähtikin lentoon. Katselin tummalle yötaivaalle kuinka lyhty kieppuen nousi ylöpäin. Valo laajeni mitä ylemmäs lyhty nousi ja lopulta valo räjähti. Aloin unessa itkemään ja olin täysin varma että Emilia oli nostanut lyhdyn taivaalle. Hetken päästä taivaalta laskeutui kaunis nuori enkeli. Tiesin että se oli Emilia vaikka enkeli ei ollutkaan vauva. Sain jutella Emilian kanssa pitkään ja kysellä kuulumisia. Kysyin vielä Emilialta että tietäääkö hän mitä Lahjalle tulee käymään. Syntyykö elävänä vai tapahtuuko taas jotain odottamatonta. Emilia hymyili ja sanoi ettei saa kertoa sitä. Piirsi kuitenkin mahan päälle sydämen ja kirjoitti sen sisään jotain. Tähän heräsin. Vähän harmittaa etten nähnyt mitä Emilia kirjoitti.

Uni jätti aika kivan mielen. Ihan kuin Emilialta olisi nyt hyväksyntä pikkusisarelle.

Viimeksi helmikuussa

2009-02-08T20:28:00.000+02:00

Kyllä nämä ilmat tuvat paljon muistoja viime helmikuulta, vaikka yrittäisi olla miettimättä. Aina lenkille lähtiessä muistaa ne pienet varovaiset lenkit viime keväänä. Kevät aurinko paistoi ja lumi suli jo hiljalleen. Aluksi kävelin varovasti postilaatikolle, siitä pikku hiljaa tienlaitaan, johon on matkaa n.50 metriä. Lopulta muutaman viikon päästä meni jo hiljakseen koko lenkki. Säällä kun säällä piti käydä kävelemässä. Itse asiassa parasta oli jos vettä satoi kun pystyi rasuhassa antaa kyyneleiden valua eikä kukaan varmasti ihmetellyt. Ja harvoinpa vesisateella vastaan ketään tulikaan.

Tänään tuli myös tiskatessa elävästi mieleen se päivä kunsairaalasta kotiuduin. Miehen täti oli meillä lapsia hoitamassa. Haavan kipuilun ja kipulääkkeitten takia en pitkään kestänyt hereillä ja oli kummallisen ihana tunne siinä tilanteessa vaipua uneen kun joku paistaa lettuja keittiössä ja lapset leikkivät hiljaa siinä vieressä. Ja kun herätessä katsoi toiselle sohvalle siinä nukkui toinen kovia kokenut. Valmiit letut tuoksuivat keittiössä ja lautaset odottivat pöydässä ruokailijoita.

Päivät menivät aina paremmin kuin illat. Silloinkiin kun Emilia tuli arkussa kotona käymään aurinko paistoi ja ilmassa oli kevään merkit. Kaikki oli niin paljon helpompi kestää kun luonto lupaili elämää. Iltaisin se tuska iski aina. Kun aurinko laski todellisuus löi kasvoihin. Nukahtaminen ei ollut missään vaiheessa vaikeaa, mutta sen nukkumaanmeno ajan odottaminen oli kauheaa. Kynttilät olivat pieni apu tähän. Solloin meille hankittiinkin muutama uusi turvallinen kynttelikkö tuikuille. Kynttilöiden sytyttäminen vei jo oman aikansa.

Tiedän että jos Emilia olisi kuollut syksyllä, en olisi siitä suosta ihan heti noussut. Ei se ollut helppoa noinkaan, mutta aurinko teki siitä kuitenkin vähän siedettävämpää.

Tositeevee

2009-02-06T16:38:00.000+02:00

Tunnustan olevani koukussa kaikenlaiseen tositeeveeseen. Ihan kaikkia ohjelmia en telkusta katso, mutta huolestuttavan paljon tositeeveetä kuuluu viikko ohjelmaan. Silloin Emilian syntymän jälkeen rääkkäsin itseäni useinkin kaikilla synnytyksiin liittyvillä ohjelmilla. Synnytyssaisraalat ja vauvatalot on nyt jääneet, mutta usein vieläkin katson nelosen meille tuli vauvaa ja sitä toista minkä nimeä en nyt muista:).

Tänään ohjelmassa oli nuori pariskunta joka sai pienen tytön. Äiti oli 21 ja kaikki päivittelivät hänen nuoruuttaan. Pariskunta kertoi tuntemattomienkin ihmisten jakelevan kaduilla neuvoja siitä miten vauvan kanssa ollaan. Mietin koko ohjelman että itse olin 20 kun sain ensimmäisen lapseni. Itse en pitänyt itseäni erityisen nuorena. En ollut varsinainen teiniäiti ja ammattikin oli jo takataskussa. Joskus muinoinhan 20 olisi ollut se täydellinen ikä lapsen saantiin. Ellei jopa jo tavallista iäkkäämpi ensisynnyttäjäksi.

Ohjelmassa isä mietti että kukaan ei oikein usko heidän olevan kypsiä vanhemmiksi ja siitä syystä he eivät halua muilta apua, vaan haluavat todistaa muiden olevan väärässä. Se on harmi. Jokainen vauvaperhe tarvitsee apua jossain vaiheessa. Siinä ei ole kyse vanhempien iästä vaan siitä että alku ensimmäisen vauvan kanssa vaan on niin rankkaa vaikka siihen kuinka varustautuisi. Sittenkin kun arki lähtee rullaamaan on vieläkin kiva jos on joku paikka tai ihminen kelle soittaa kun tarvitsee apua. Me saimme apua silloin kun tytär syntyi ja pojan jälkeenkin apua tuli kun pyydettiin ja pyytämättäkin.

Tällä kerralla jos vauva tulee kotiin elävänä, luulen että apua ei niin paljon kaipaa kuin silloin joskus. Se ei kuitenkaan johdu mitenkään iästä vaan siitä että mikään ei tule yllätyksenä. Tietenkin jos lahja on koliikkilapsi tai muuten vaan huutaa kaikki päivät ja yöyt, joudun taas syömään sanani. Pitäähän sitä joskus nukkua tai muuten nauttia hiljaisuudesta. Ja parisuhdettakin pitää välillä hoitaa.

Runo

2009-02-05T20:52:00.000+02:00

Tämä runo saa aina padot aukeamaan. Lopusta en ole samaa mieltä runon kirjoittajan kanssa. Minusta Emilia ei koskaan kasva mahassani(luulen kuitenkin että runo on alaunperin kirjoitettu kuvailemaan lapsettomuutta). Muuten runo kuvailee täysin sitä mitä tunsin ja tunnen vieläkin. Ja jotenkin tuo isän osuus liikuttaa joka ikinen kerta.

Kirjoittajaa en osaa sanoa. Löysin runon viime helmikuussa netistä runoja etsiessäni ja se luettiin Emilia hautajaisissa.

KATSELEN TÄÄLTÄ KAUKAA

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut, kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa, pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa, ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita on luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme, löytää tarkoituksensa pettymys

mietteitä

2009-02-04T18:48:00.000+02:00

Huomaan monesti vakuutavani asoita täysin varmasti; sitten jos niin tapahtuu käyttäydyn varmasti näin.

Emilian raskauden alussa poltin tupakkaa. Sain heti pienennettyä määrää ja reilusti, mutta kokonaan lopettaminen oli todella vaikeaa. Viimein tupakka jäi(onneksi, itsesyytökset olisivat kamalat) ja muistan tarkasti sen kun pohdin missä tilanteessa alkaisin polttaa uudelleen. Olin nimittäin vakaasti päättänyt että tupakkaan en koske enää ikinä, oli niin vaikea luopua, kuin yhdessä tapauksessa; jos vauva kuolee. Vakuutin että ihan varmasti jos raskaus päättyy huonosti (silloin ajattelin lähinnä keskenmenoa) ensimmäinen mitä teen, on kävelen pihalle ja sytytän tupakan.

17.2, kun Emilia oli yöllä viety kappeliin ja olimme kahden miehen kanssa huoneessa, huomasin ajttelevaani kuinka vähän minun teki mieli tupakkaa. Se oli kuitenkin joitakin kuukausia sitten ollut se ainut tapa millä hoidin stressaavia tilanteita. Onneksi päivittelin miehelle tätä ääneen ja mietin että nyt ei kyllä aloiteta polttamaan tämän takia (myös mies lopetti tupakoinnin Emilian odotus aikana). Myöhemmin kävi ilmi että hän oli pyytänyt veljeään tuomaan mukanaan tupakkaa sairaalalle, mutta ei sitten polttanutkaan yhtään.

Tänään sain lääkäriltä kehut siitä että olin ensinnäkin pystynyt tupakoinnin kokonaan lopettamaan ja erityisesti siitä että siinä tilanteessa pystyin pysymään erossa tupakasta. Ja täytyy sanoa että tämä raskaus oli paljon helpompi aloittaa ilman sitä syyllisyyttä tupakasta.

Se on ollut vaan pakko itselleen todistella että Emilian istukan irtoaminen ei johtunut siitä liian myöhään lopetetusta pahsta tavasta. Monelta lääkäriltä olen asian tarkastanut. Näyttäisi siltä että turhaan asiaa mietin. Lopetin kuitenkin "ajoissa". Mutta silti on vaikeaa vakuuttaa asiaa itselleen. Tällä kertaa en ole syönyt tai juonut mitään josta olisi vauvalle jotain haittaa. Olen ollut ylitarkka kaikesta ihan varmuuden vuoksi. Valitettavasti ihan todistettavasti se ei ole historiassakaan taannut elävää vauvaa kaikille, jotka ovat sääntöjä noudattaneet.

Kauppalista mahatautiin

2009-02-02T16:34:00.000+02:00

Tätä on jo odotettu, vuoden ensimmäistä mahatautia. Viime vuonna vuosi alkoi näissä merkeissä, eikä kukaan perheessä siltä säästynyt. Nyt tuntuu olevan myös niin ärhäkkää laatua että taidetaan taas kaikki tämä sairastaa. Oli muuten viime vuonna mielenkiintoista ison mahan kanssa selvitä taudista. En kyllä yhtään panisi pahakseni jos tällä kertaa säästyisin.

Yöllä heräsin kun poika huusi sängyssä. Tiedustelin syytä huutoon ja vastaukseksi sain että on vähän huono olo. Ja siitä se alkoi. Siirryttiin pojan kanssa olohuoneeseen nukkumaan että pystyn paremmin auttamaan aina kun huono-olo yllättää. Tuloksena kipeä selkä ja päänsärky. Sainpahan edes hieman nukuttua.

Aamulla kirjoittelin miehelle kauppalappua että saadan pieni potilas pidettyä hyvässä kunnossa. Huomasin kirjoittavani ihan samanlaista lappua kun aina mahataudissa.

-Mehua, nesteytykseen
-Sipsejä, jos muu ei mene alas ja saa tarpeellista suolaa
-mehukeittoa, hieman täyttävämpää kuin mehu ja auttaa yli pahimman vaiheen
-Poppareita, samasta syystä kuin sipsit
-Keltaista Jaffaa, siihen vaiheeseen kun jo jokin pysyy sisällä, sokeria.
-Kasvissosekeittoa pakastimeen, nopea, nestemmäinen ruoka.

Poika itse pyysi ranskalaisia ja lisäksi listaan olisi voinut laittaa mehujäät, mutta unohtui.

Nyt odottelen missä järjestyksessä kaatuvat muut sänkyyn. Yleensä itse sairastun viimeisenä, jos sairastun ollenkaan(työn ohessa olen kehittänyt itselleni hyvän vastustuskyvyn, enkä ihan aina sairastu vaikka muu porukka potee). Seuraavaksi varmaan aloittaa tytär jo ensi yönä ja samoihin aikoihin mies. Poika jo toivottavasti on huomenna parempi. Nytkin on jo sen verran pystyssä että pelaa siskon kanssa lautapelejä. Äsken sai nukuttua jopa muutaman tunnin unet. Aiemmin päivällä kun oli raukalla jalat niin kipeät kuumeen takia ettei saanut nukuttua. Lääkettäkään on turha antaa kun on vaan pahaksi mahalle.
Itse taisin jo ehtiä tylsistymään;)

Jähinää

2009-02-01T22:53:00.000+02:00

Meillä on viime aikoina lapset jähisseet keskenään ihan jokaisesta pienstä asiasta. Varmaan tuttu tunne kaikille niille joilla muutama lapsi ja etenkin jos pienellä ikäerolla. Tänään suurin tappelu tuli kun tytär oli pihalta löytänyt kepin ja poika kävi sen varastamassa!!! Siis keppi luonnosta. Niitähän ei siellä kovin montaa ole! Tänään on myös tapeltu siitä kumpi saa jonkun tietyn lumikökkäreen pihalta majaansa. Ja siitä kumpi päästi pupun karkuun. JA siitä kumpi saa pestä ensin hampaat. Ja siitä kumpi pesi niitä hampaita pitempää. Puhumattakaan siitä kumman pitää ensin mennä sänkyyn.

Nykyään kun tappelu alkaa huomaan sanovani lapsille että jospa vaikka vähän riitelisitte. Sitä kun ei ole viimeiseen viiteen minuuttiin kuulunutkaan. Yleensä tämä auttaa ja riita loppuu,. kunnes alkaa taas hetken päästä. Ja pojalla on menossa sellaine vaihe että jotakin on vaan pakko ärsyttää. Jos sisko ei ole paikalla, ärsytetään äitiä. Ja näinä päivinä se ei ole vaikeaa.

Ja mikä kummllisinta, kunnon riidan jälkeen ollaan niin sisarrakkaita. Tänäänkin keppiriidan jälkeen autossa matkalla uimahalliin kumpikin oli niin taas tykästynyt toiseen. Autossa leikittiin jotain kivaa leikkiä ja pojaltakin tuli kommentia siitä kuinka kiva sisko on loppujen lopuksi! Silti olin erittäin onnellinen kun sain lapset tyrkättyä ystävän hoiviin uimahallin ovilla ja pääsin itse lukemaan lehteä ja juomaan kupin teetä kanttiiniin. Tappeluhan alkoi taas heti kun autoon päästiin uimahallista, joten hengähdys oli tarpeen.

Ainahan elämä ei ole tälläistä, onneksi!!! Suurimmaksi osaksi pieni ikäero on ollut ihana asia. Lapsilla on oikeasti seuraa toisistaan ja turvaa uusiin tilanteisiin, mitkä muuten pitäisi yksin opetella. Niitä ilon hetkiä odotellessa...:)

Lunta...

2009-01-28T16:13:00.000+02:00

Eilen miehen kanssa haudalle kävellessä havaittiin että hautuumaakin oli saanut kunnon lumipeitteen. Emilian kiveä ei edes näkynyt lumen keskeltä ja meni jonkun aikaa kaivaessa esille. Meitä alkoi sitten lapsettaa kunnolla ja Emilia sai haudalle muutaman veistoksen. Isi rakensi tytölle pienen lumienkelin ja äiti lumilyhdyn. Yhdessä pyöriteltiin palloja joilla reunustettiin pieni kivi. Poika ei tällä kertaa halunnut mukaan haudalle vaan jäi autoon istumaan ja oli jo vähän huolissaan mihin jäimme. Tytärkin joutui odottelemaan että milloin hänet haetaan kuvataidekurssilta. Mutta ei sille mitään mahtanut. Se lumi vaan oli niin houkuttelevaa:).

Tänään on ollut täydellinen sairaslomapäivä. Olen taas nukkunut urakalla ja syönyt hyvin. Närästyskin on onneksi helpottanut. Nyt on vaan huomannut sen mitä ne kaikki aina toitottavat, että odottava äiti ei pysty syömään isoja annoksia. Ennen olen sitä ihmetellyt koska jokaisessa raskaudessa ruoka on maistunut liiankin hyvin. Kahdessa ensimmäisessä(jotka jatkuivat yli rv11) painoa ei tullut onneksi liikaa. Emiliaa odottaessa puntaristakin jo huomasi että äidille ruoka maistuu. Tällä hetkellä painonnousu on 6kg ja laskusuunnassa näyttäisi olevan. Tänään vähän päätin herkuteella ja leivoin mustikkapiirakan. Ohjeen kopsasin täältä. Päälle oli pakko laittaa pienet Nasut, kun satuin muotin huomaamaan kaapissa:)

Muutenkin tämä raskaus on ollut huomattavasti edellisiä vaikeampi niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Emiliaa odottaessa jo huomasin että en ole ihan niin nuori kuin tytärtä odottaessa. Silloin ei ollut mitään vaivoja koko raskaudessa. Loppuun asti meni ilman mitään vaivoja eikä kävelykään muuttunut ankkamaiseksi missään vaiheessa. Ja poikaa odottaessa vuotta myöhemmin nostelin vajaan vuoden ikäistä, erittäin vilkasta tyttölasta paikasta toiseen eikä tuntunut missään. Nyt en saa hanskaa nostettua lattialta vaan on melkein pakko pyytää miestä avuksi. Selkä kipeytyy pienemmästäkin ja alavatsa huutaa kostoa jos kantaa mitään vähänkään painavampaa. Täytyy vain ottaa rauhallisesti.

Närästää

2009-01-26T19:38:00.000+02:00

Nyt se sitten alkoi. Mieletön paino ylävatsalla ja pahenee koko ajan. Nälkä pahentaa närästystä, mutta toisaalta ei huvittaisi syödä kun siitä tulee pahaolo ja närästys pahenee. Lääkkeitä ei kehtaisi ottaa kun ei ne kuitenkaan auta kuin hetekn. Pakko varmaan kohta kuitenkin luovuttaa ja lääkitä itseään. Onneksi tätä ei kestä enää montaa viikkoa. Kunhan Lahja laskeutuu, helpottaa varmasti närästyskin.

Lapset on kovasti täpinöissään Lahjan syntymästä. Miettivät päivittäin sitä milloin vauva syntyy ja usein myös tuleeko nyt varmasti elävänä kotia. Tytär ehti jo pakata pesupussin sairaalakassiin laitettavaksi. Nyt puuttu enää kassi(huomasin äsen etten omista mitään järkevää kassia) ja loput tavaroista. No. Jos ei muuta ehdi niin ainakin on söpö vaaleanpunainen Hello kitty meikkipussi kainalossa kun sairaalaan menee(sekin piti tyttäreltä lainata kun oma on niin repaleinen että hyvä jos kasassa pysyy).

valmisteluja

2009-01-23T19:20:00.000+02:00

Nyt on muutama vaate jo löytänyt tiensä kaappiin, neljä pikkuista lakanaa silitettynä ja viikattuna sohvan nurkassa, kymmenkunta harsoa taiteltuna vaipoiksi. Kuoria ja taskuvaippoja en ole vielä saanut aikaiseksi pestä, mutta eiköhän tässä vielä ehdi. Nyt on taas luottavainen olo siihen että osaan käyttää kestoja. Muutama viikko sitten iski epätoivo ja tuli tunne että enhänmäoikeestimitääntajuuniistä. Onneksi oli apu lähellä ja ystävän kanssa vaippoja pyöriteltiin ja sain vinkkejä käytössä. Miehellekkin yritin niiden ideaa yhtenä iltana selostaa sillä tuloksella että pyöritteli vain silmiään ja kysyi että miksi ei voisi olla vain yhdenlaisia vaippoja.

Eilen haettiin anoppilasta vauvatavarat kotiin ja niitä olen pikkuhiljaa pyöritelyt paikoilleen. Suurin osa tavaroista oli Emiliaa varten hankittuja. Oli jotenkin haikea olo oli nähdä ne ensimmäistä kertaa viime helmikuun jälkeen. Nyt on kuitenkin muumimobile paikoillaan rottinkisängyssä ja vaunutkin jo melkein koottuna valmiiksi. Pitäsi vielä huone saada lopulliseen kuntoonsa ja kaikki hyllyt paikoilleen.

Sairaalakassin kokoamistakin olen jo ehtinyt mietiskellä. Emiliaa odottaessa en ehtinyt sellaisia kasaamaan. Mies toi sairaalaan tarvittavat hygieniavälineet ja muutamia vaatteita. Nyt taidan pakata kasin hyvissä ajoin. Saan sitten mukaan jotain kivaakin.

Äsken kun makoilin sohvalla poika tuli siihen viereen ja kuiskasi masulle että ei saa vauva nyt kuolla. Pitää tulla kotiin ja elää loppuelämä. Näytti vielä sormella soosoot ja sanoi että tuhma vauva jos menee kuolemaan. Ei se taida olla lapsillakaan helppoa tämä odotus, jos äidilläkin meinaa välillä mielenterveys pettää.
Tänään lenkillä keskusteltiin lasten kanssa siitä että aikaisintaan neljän viikon päästä saisi Lahja syntyä, vaikka miten tuntuu että tulisi nyt nopeasti. Silloin on melko varmasti tarpeeksi iso, eikä tarvitse pitempää sairaalahoitoa.

Ruokavalio

2009-01-22T18:32:00.000+02:00

Nyt on ollut pakko syödä HIEMAN terveelliemmin kuin aikaisemmin. Luulin ennekin syöväni suhteellisen terveellisesti, mutta jouduin toteamaan olevani väärässä. Tietenkin raskausaikana suklaa ja muut herkut on maistuneet, mutta muutenkin epäterveellistä on ruoka ollut. Annosten koko ja ruuan laatu on varmaan se mitä ei ole edes ennen ajatellut. Nyt kun lautasmalli on vajaa puoletruokaa ja yli puolet salaatteja ja kasviksia, paino on tippunut 4kg. Enkä tietenkään ole laihduttanut. Nyt muutaman viikon paino on pysynyt samana, mikä oli tavoitekkin.

Eilen söin:

aamiainen: Järkevä annos kaurapuuroa, margariini silmä, pieni lasi maitoa, porkkana ja puolikas omena. (n. 200kcal)

lounas: Kasvissosekeittoa, täysjyväleipä, päälle sulatejuustoa, kalkkunaleike ja tomaattia, iso lasi vettä, jälkkäriksi mandarini. (n. 200kcal)

välipala jäi väliin kun ennen lounasta nukahdin sohvalle ja otin sellaiset pienet kolmen tunnin tirsat! Lounas siis myöhästyi, eikä tullut välipala nälkää välissä.

päivällinen: Kana-peruna pataa, keitettyjä vihanneksia, pieni lasi maitoa. (n. 400kcal)

iltapala: Illalla päätin vähän herkutella ja otin sämpylän ja mukillisen kuumaa kaakaota (vaikkei vaaleaa leipää tai sokerista kaakaota oikein saisi syödä). Sämpylän väliin paljon tomaattia ja kurkkua, kalkkunaleikettä ja sulatejuustoa. Jälkkäriksi vielä porkkana ja tomaatti.
(kaloreita en edes halunnut laskea)

Vaikeinta on vasrmasti kaupassa käydessä suklaiden ohin käveleminen. Miehelle ja lapsille jo sanoinkin että kävi miten kävi, sairaalaan tuliaisiksi kaksi snikkersiä, KIITOS!

Tänään olen...

2009-01-20T19:56:00.001+02:00

...käynyt pikaisesti työpaikalla viemässä sairaslomatodistuksen ja kertomassa että luultavasti jään mammalomalle suoraan sairaslomalta.

...lämmittänyt leivinuunin.

...siivonnut oman vaatekaapin ja viikannut pestyjä vaatteita muidenkin kaappeihin.

...pessyt koneellisen pyykkiä ja lajitellut huomista varten muutaman koneellisen.

....siivonnut sukkalaatikon ja bongaillut monta pientä sukkaparia Lahjalle.

...kuljettanut tytärtä harrastuksiin ja samalla matkalla käynyt kaupassa ja siivonnut lumet Emilian haudalta.

...käynyt eläkejuhlissa perheen kanssa.

Kaiken jälkeen olo on vieläkin ihanan energinen. Väsyttää toki, mutta kohtahan pääsee nukkumaan. Yhdet päikkärit kerkesin kaiken keskellä ottaa ja kyllä tuntui mukavalta. On se hyvä että luovutin enkä sinnitellyt väkisin töisä loppuun asti.

Huomenna ajattelin aloittaa Lahjan lakanoiden ja harsojen pesemisen. saattaapa jokunen vaippakin eksyä jo koneeseen. Ja jos huvittaa käyn aamupäivällä lasten koulussa ollessa hakemassa ystävältä vähän lisää vauvatavaraa nuuhkittavaksi. Pikkuhiljaa alkaa luotto taas kasvamaan onnellisiin loppuihin, vaikkakin vielä epäilys aina välillä nostaa päätään.

Mälsää

2009-01-15T16:18:00.000+02:00

Eipä tullut sairaslomaa. Tilanne kohdunsuulla oli niin hyvä että lääkärin mielestä lomaa ei tarvita. Nyt sitten vaan raahaudutaan töihin joka aamu vaikka väkisin. Väsymys on mieletön ja ressi vielä kauheampi mutta ei auta kuin jaksaa. Tietenkään mikään ei estä varaamaan aikaa lääkärille jos iskee totaali väsymys. Kuitenkin luulen että minulta se jää tekemättä vaikka mikä olisi. Pakko vaan aina sinnitellä vaikka äärirajoilla. Nyt täytyy vaan jättää kaikki turha pois ja yrittää lepäillä aina kun on mahdollista. Mies saa siis entistä enemmän hoitaa kotihommia:D.

Lahjalla kaikki oli hyvin ja kasvaa edelleen käyrillä. Painoarvio oli 1400g, eli pieni ja sirpakkahan toinen on. Eipä meillä ole kyllä ikinä tehtykkään isoja lapsia. Kaikki ovat olleet pieniä ja siroja syntyessään. Tyttö on sitten myöhemmin kasvanut kohisten ja nyt ostettiin tokaluokkalaiselle monot numeroa 36!!!

Emilian viikot lähestyvät koko ajan ja tekevät varmaan osaltaan tätä väsymystä. Pelottaa vähän se rv 35+4. No jospa siitä selvittäisiin hengissä.

Voimia myös teille vuosipäivän odotukseen MRS.MARPLE

huomenna lääkäriin

2009-01-14T19:37:00.000+02:00

Jännittää! Aina lääkäriin meno on tuntunut jännittävältä, mutta nyt se pyörii jotenkin erityisesti mielessä. Päässä on pitkä vikalista(siis kaikesta siitä mikä vaivaa tällä hetkellä). Mitäs jos sitä ei oteta tosissaan. Pidetään vaan turhana huolena kun Emilian kuolinviikot lähestyy. Tietenkin sekin on mielessä, mutta kyllä tämä pelko on jostain ihan muusta. Voi kun kaikki olisi hyvin.

Äsken tein Lahjan huoneeseen kaksi taulua. Ihan leikkaa ja liimaa systeemillä. Tauluissa on pääosassa tietnkin kestosuosikki nalle puh ja kaverit. Huone alkaa pikkuhiljaa valmistua. Enää muutama ylimääräinen tavara ja putket lavuaariin(huone on ennen toiminut keittiönä ja ajateltiin että olisi kätevää jättää vesipiste vaipan vaihtoa ajatellen). Verhot pitäisi myös ommella ja sitten vaan tavaroita järjestelemään. Remontti huoneessahan alkoi jo ennen Emilian syntymää, mutta se jäi kesken.

Emilian vuosipäivään on nyt reilu kuukausi ja sekin pyörii mielessä. Muutamia ideoita jo on miten juhlitaan enkelin syntymäpäivää. Pitää vielä vähän viritellä. Haudalle ainakin täytyy viedä jotain erityisen kaunista ja tietenkin vaaleanpunaista.

2009-01-13T20:00:00.000+02:00

Meillä on uusi lelu:). Ukki antoi lapsille pelikoneeksi uuden kannettavan tietokoneen. Taitaa vaan olla kone enemmän äidin käytössä kuin lasten! Kun vielä sain netin koneeseen, ei käytöllä ole rajoja. Nyt kun voi katsella telkkaria tai makoilla sängyllä ja samalla surffailla.

Lahja paljasti viimein merkkinsä kameralle 4d-ultrassa. En kuitenkaan taida salaisuutta paljastaa julkisesti. Se jääköön vielä mysteeriksi. Pienoinen yllätys oli kuitenkin. Olin ihan varma että Lahja olisi toisen merkkinen. Vielä tietenkin on pieni mahdollisuus että olemme väärässä, mutta se ei ole kauhean vaarallista. Täytyy kuitenkin sanoa että taitava vauva jos meitä huijasi. Itsekkin näin sukupuolen niin selvästi ja jo ennen kuin lääkäri esitti oman arvionsa.

Tarkoitus oli laittaa muutama kuva joululta näkyviin, mutta on jäänyt tekemättä. Täytyy jonakin päivänä palata joulun tunnelmiin. Emilia sai haudalle oman kuusen ja paljon kynttilöitä. Kaunista oli. Koko joulu meni yllättävän kivuttomasti, vaikka olin varautunut ihan muuhun. Saattaa olla että alävät lapset auttoivat siinä että oli pakko pitää iloinen mieli jouluna.

Torstaina lääkäri ja ensimmäinen sisätutkimus. Saa nähdä mikä on tuomio. On nimittäin niin useana iltana supistellut kivuliaasti, että pelottaa onko muutoksia tapahtunut. Vielä ei tarvitsisi olla paikkojen kypsiä. Toisaalta sairasloma olisi ihan tervetullut. Ajatukset on töissäkin jo ihan synnytyksessä eikä töihin jaksaisi keskittyä. Toisaalta pelottaa että käykö aika pitkäksi jos kotiin jää näin aikaisin. No, se jää nähtäväksi.

sokerit päin prinkkalaa

2008-12-17T18:35:00.000+02:00

Onpas taas aika mennyt hujahtamalla! Töissä mieletön stressi ja joulukiireet siihen päälle. No muutama päivä vielä ja helpottaa. Edessä kahden viikon joululoma ja sen aion huilia oikein kunnolla. Tammikuussa sitten edessä taas uudet tuulet töissä mutta niistä en aio vielä ottaa stressiä.

Raskaudessa on tapahtunut uutta sen verran että kävin sokerirasituksessa ja tunnin arvot sen verran koholla että joudun arvoja seurailemaan. Alkujärkytyksestä toivuttuani tajusin että tämä on hyvä asia. Joudun oikeasti katsomaan mitä suuhuni työnnän. Nyt siis voin kaikille vain hokea että minulla on raskausdiapetes, älkää kantako töihin niitä herkkuja:). Ja se on toiminut. Paino on pysynyt kurissa, hieman tullut alas päin. Vaikka tarkoitus ei tietenkään ole laihduttaa. Pitää vain tuo nousu kurissa. Ruokavaliolla olen saanut myös sokerit pysymään pääasiassa oikeilla lukemilla. Sunnuntaina tuli korkeita arvoja ihan koko ajan ja aamuisin on paastoarvot muutaman kerran heittäneet yli. Olo on huomattavasti parempi kuin muutama viikko sitten eikä illalla närästä juuri koskaan. Hyviin puoliin on pakko myös mainita se että kun koko ajan miettii mitä seuraavaksi söisi, ei jää aikaa panikoinnille ja pelolle. Lahja saa siis myllertää mielin määrin eikä äiti tajua olla huolissaan.

Lahjakin on voinut paljon paremmin, ainakin jos mitataan virkeydessä. Iltaisin maha hytkyy kun masussa tehdään jalkapalloharjoituksia ja päivälläkin liikkeitä tuntuu vähän väliä. Muutama viikko sitten käytiin kurkistamassa 4d-ultraan ja ihan oli oman näköinen lapsi. Vieläkään ei suostunut näyttämään kumpi on, vaan piti jalat tiukasti peppua vasten, mutta pääasia että kaikki oli kunnossa. Kaiken lisäksi pääsen vielä uudelleen pöydälle makaamaan kun kone ei jostain syystä ollut dvd:tä nauhoittanut, eikä käynnistä olisi jäänyt mitään dokumenttia. Suuri kiitos lääkärille joka tarjosi uutta aikaa tämän ilmaiseksi, vaikka olisi voinut vain pahoitella tapahtunutta.

Perjantaina lääkäri ja ultra! Vähän jännittää onko vauva pysynyt käyrillä vai onko kasvu edelleen hidastunut. Tämä hidastuminen on ihan oma diagnoosi, ei lääkäriltä kuultu.

jälleen kurkistus masunsisäiseen elämään:)

2008-11-24T16:03:00.000+02:00

Mihin tuo iaka katoaa? Tas on mennyt pari viikkoa siitä kunn viimeksi mitään olen kirjoittanut. Ja paljon on tapahtunut siinä välissä. Ihanaa kun on lunta ja kaikki niin paljon valoisampaa. Haudallakin oli pitkästä aikaa kiva käydä ilta aikaan kun ei tarvinnut miettiä mihin astuu. Ja miten kaunista oli kun puhdistin havut lumesta ja laitoin lyhdyt palamaan. Vihreitä oksia ja eläviä kunttilöitä valkoisen maiseman keskellä. Kamera unohtui kotiin ja tuskin se tunnelma olisikaan siitä kuvasta välittynyt. Kunhan nyt vaan pysyisi maassa ja tulisi kerrankin valkea joulu!!!

Tänään käytiin Lahjan kera ensimmäisessä ylimääräisessä lääkärin ultrassa. Lääkäri vahvisti sen mitä jo aikaisemmin puhuttiin: minun mielenterveyteni vuoksi ultria on nyt joka neljäs viikko. Käynti oli ihana. Lääkäri kyseli kaikki Emiliasta ja kertoi jo myös paljon kuulleensa. Se vain vahvisti sitä että mikään silloin helmikuussa ei ollut ihan pientä ja olen siellä ihmisiä todella säikytellyt. Ihanaa kun otti tosissaan ja oli lämmin , ei kylmän etäinen. Lahja istui edelleen tiukasti lantiossa, joten sukupuolta oli täysin mahdotonta edes kokeilla nähdä.

Jännitti sen verran että yläpaineet oli vähän koholla, mutta muuten kaikki oli iahn hyvin. Painokin oli tullut alaspain 1,3kg. Nyt voi taas herkutella hyvillä mielin:). Ultraus oli nyt siinä huoneessa jota olin pelännyt. Sekin meni lopulta kuitenkin ihan hyvin ja olen hyvilläni että tuli sielläkin käytyä. Ei kummittele enää mielessä ja seuraavaksi voin olla jännittämättä joudunkohan siihen huoneeseen.

Nyt on pakko lähteä syömään. Voin herkutella sen 1,3kg edestä. Mitähän hyvää kaapista löytyisi!

RV 22

2008-11-10T17:28:00.000+02:00

Lahja on tänään virallisesti VAUVA. Tarkoittaa siis sitä että jos nyt syntyisi, hengissä pitämistä saateettaisiin harkita. Ja sitä että nyt minulla on joka tapauksessa oikeus äitiysvapaaseen, ei tarvitsisi kinuta sairaslomaa, jos jotain sattuisi.

Odotin tätä päivää pitkään. Se oli yksi näistä etapeista mitä minulla tässä raskaudesssa on ollut: sitten kun se on ohi niin voin luottaa. Eipä tapahtunut mitään yhtäkkistä luottamuksen tunnetta. Olo on ihna yhtä epävarma kuin ennen. Seuraava etappi on muutaman viikon päästä oleva lääkärin ultra ja sitten 4d ultra. Sen jälkeen varmaan aletaan jo jännittämään niitä viikkoja kun Emilia syntyi. Kätilölle sanoin että tähän en enää uudestaan lähtisi. Murehtimaan kaikkea: milloin Lahja liikkuu liikaa ja milloin liian vähän, milloin outo olo alavatsassa on pahasta, milloin sitä odottaa ja epäilee että jos ei ole kasvukipuja kaikki ei ole hyvin.

Aloitin tänään aamun Emiliaa muistelemalla ja kuuntelemalla sitä musiikkia mitä kuuntelin silloin helmi-maaliskuussa. Johanna Kurkela oli kova sana silloin. Saa se kyllä vieläkin kyyneleet silmiin. Kaija Koolla on myös muutama ihan osuva kappale. Apulanta sitten kuuntelen lähinnä V.....seen, vaikka menee se muutenkin.

Ultra takana!

2008-11-04T14:19:00.000+02:00

Eilen kävimme kurkkimassa Lahjan rakenteet äitipolilla. Hyvin oli pieni kasvanut ja ihan oikeilla viikoilla mentiin. Lahja onkin aika tarkka tapaus kun kaikki mitat vastasi täsmälleen viikoja 21+1, siis vain päivän etuajassa. Painoa oli arvion mukaan 409g, eli vielä on pieni ihan liian kevyt. Jos nyt malttaisi kunnolla kasvaa ja valmistua tuolla "turvassa" ennen kuin syntyy!

Ensimmäistä kertaa ultraan meno jännitti oikein kunnolla. Poika sairasti edellisen yön, joten uni oli hieman katkonaista ihan siitäkin syystä. Onneksi jouduin pojan kanssa jäämään kotiin maanantaina. Sain pienet päikkärit otettua ennen sairaalalle lähtöä.

Äitipolille mennessä ensimmäinen huone oikealla on se johon silloin helmikuussa minut kärrättiin sisään tarkastamaan onko vauvalla enää sykettä ja mikä on istukan tilanne. Sen muistaa niin elävästi kuinka tuijotin sitä kuvaruutua ja näin Emilian aivan liikumattomana. Sen näki heti ettei tytössäollut enää eloa. Tällä kerralla huoneen ohi kävellessä sormista vain pakeni tunto ja tuli muutenkin todella hermostunut olo. Sen pienen hetken kun odottelimme että pääsimme sisään varoin katsomasta ovea kohti. Toivottavasti en siihen huoneeseen joudu enää koskaa. Siellä on myös kaksi keskenmenoa todettu, joten ei kovin kivoja muistoja tuo se paikka.

Nyt kuitenkin kätilö vei ihan eri paikkaan. Tällä kerralla meidän historiaa ei oltu sen enempää ennalta tutkittu. Kätilö siinä papereitani selatessa vaan totesi että ai teillä on tälläinen ikävä tapaus ollut tässä. Kyseli sitten kovasti miten jaksetaan ja oli oikein mukava ja ymmärtäväinen.

Mielettömästi jännitti kavuta siihen pöydälle odottelemaan että kätilö asettelee dopplerin vatsalle ja kuva ilmestyy ruutuun. Onneksi ensimmäisenä näkyi vahva sydän. Lahja heitteli kuperkeikkaa ja oli mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Välillä oli sormet suussa, välillä varpaat. Siinä vaiheessa kun kaikki oli todettu normaaliksi ja tiesin että Lahjalla on kaikki hyvin päätin kysäistä että minkäs merkkinen tulokas siellä pyörii. Kätilö yritti etsiä näkyykö mitään vehkeitä, mutta Lahja laittoi jalat tiukasti ristiin, eikä niitä avannut vaikka pitkään odoteltiin. Ei halunnut vielä paljastaa merkkiään:)Eletään siis vielä jänityksessä.

Kuvia saatiin taas kaksi ja niitä on nyt ihasteltu vähän väliä. Toinen on todella hyvä sivuprofiili ja muutamat ihmiset ovat jo sanonet ketä Lahja heistä muistuttaa. Äitin nenä on kuulemma(voi raukkaa) ja isoveljen prifiili muuten:)

Kolmen viikon päästä olisi sitten lääkärin tarkastus ja silloinkin ultrataan. Siitä enää kaksi viikkoa ja pääsisi 4d-ultraan ja taas muutama viikko kun sairaalassa tutkivat. Helpottaa kun tietää että pääsee niin usein katsomaan onko kaikki varmasti hyvin.

Ihmisten kylmyys

2008-10-31T15:59:00.000+02:00

Satuin äsken netissä pörrätessä lukemaan erästä keskustelua jossa tuore ENKELIN äiti kirjoitti tunteistaan ja halustaa uuteen raskauteen. Luin vastauksia ja täytyy sanoa että ihmisten ajatusmaailma ihmetyttää kovasti. Monikaan ei ollut vastannut siihen mitä kirjoittaja kysyi, vaan liian moni oli takertunut sanaan ENKELI. Kuolleista kun ei raamatun mukaan tule enkelitä, vaan he siirtyvät vain toiseen paikkaan. Enkelit ovat asia erikseen!!!!

Nyt suututtaa. Olisi pitänyt tuo ketju jättää lukematta. Minulla ei ainakaan ole harhakäsitystä siitä että Emilia ei todennäköisesti ole oikeasti enkeli. Niin vain on helpompi ajatella ja miksi en saisi? Ketä se haitta jos me äidit jotka olememme ensin lasta kantaneet monta kuukautta ja siiten hänet haudanneet, sanomme lapsiamme enkeleiksi. Ja sen ei pitäisi olla keneltäkään pois, jos me ajattelemme heitä sellaisina valkoiseen pukeutuvina pieninä enkeleinä, joilla on nyt lämmin ja hyvä olla. Ihmiset voisivat oikeasti joskus ajatella vähän ennen kuin mielipiteitään kertovat.

Minulle enkelit ovat tärkeitä, ne muistuttavat Emiliasta. Aina nähdessäni oikein kauniin enkelin, haluan sen kotiin. Minulla kun ei ole enää mitään muuta lapsestani. En voi ottaa synttärikuvia kotia koristamaan tai ripustaa Emilian tekemiä piirrustuksia seinille. Laitan siis tilalle kauniita enkelitä. Ja kenestä se on väärin, pitäköön mielipiteensä ihan ominaan.

Kaikkien kuolleiden lasten äitien ei ole pakko sanoa lapsiaan enkeleiksi, mutta minulle se on helpompaa. Sanon paljon mielummin että Emilia on enkeli, kuin että Emilia on kuollut. Tiedän itse totuuden, mutta miksen saisi tehdä elämää itselleni ja muille läheisilleni paljon helpommaksi.

Ja kaikille niille jotka sille kirjoittajaparalle aiheuttivat mielipahaa, toivon isoa paisetta suoraan otsaan!!!!

Halloween

2008-10-30T19:40:00.001+02:00

Tällaisen tekaisin eilen työporukalle viemisiksi kun oli minun kahvivuoroni. Ohje on suoraan k-kaupan lehdestä ja noudatin sitä melkein kirjaimellisesti. Jauhot vaihdoin vain gluteenittomiin. Kakku sai huomiota osakseen jo silloin kun avasin kuvun ja maistelun jälkeen jokainen keshui kakkua. Vähän jännitti miten porukka suhtautuu salmiakkiin ja lakritsiin kakussa, mutta hyvin näytti kelpaavan. Jokainen santsasi. Tarkoitus oli huomiseksi tehdä kotiin samanlainen mutta taitaa tulla aikapula eteen. Joskus myöhemmin sitten.

Lahja on ilahduttanut äitiä möyrimallä oikein kovasti aina tiettynä vuorokauden aikoina. Ei kuitenkaan liikaa että olisin jo huolissani siitä onko sotkeutunut napanuoraan kuten siskonsa. Välillä tietenkin sekin kyllä tulee mieleen, mutta ei liian usein.

Maanantaina käydän kurkkimassa masunsisäistä elämää telkkarista kun on rakenneultra. Mieli tekisi kysäistä kumpaa kotiin odotellaan, mutta se on vielä miehestä kiinni. En ole vielä lopullista lupaa saanut. Taidan kuitenkin kostoksi olla kuuntelematta hänen mielipiteitään. Ei nimittäin ryökäle äsken lähtenyt kaupasta ostamaan minulle mandariineja, vaikka pyysin kun mieli teki niitä ihan mielttömästi(kuten jokaisena iltana tällä viikolla:). Kummallinen ihminen;)

Ei ole enää kuin muutama viikko siihen kun Lahjasta tulee oikea vauva! Sitä odotellessa...

Ikeassa

2008-10-17T19:26:00.000+03:00

Siitä onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen mitään kirjoitellut. Päivät on olleet niin täynnä kaikkea ja tämä loputon väsymys niin totaalista ettei mitään jaksa. Alkaa jo usko loppua että meneekö tämä väsymys ohi missään vaiheessa. Muuten ei olisi niin väliäkään, mutta töissä joutuvat raukat katselemaan haukottelvaa ja väsynyttä työkaveria, joka ei jaksaisi turhaan sormeaan nostaa saati kävellä:)

Eilen lähdettiin syysloma reissulle ikeaan. Paljon tuli ostettua kaikkea todella tarpeellista kun halvalla sai. Ikean suuri kassi ei tavaroille riittänyt vaan osa piti kantaa käsissä. Silti lasku ei ollut ihan mieletön. Sovittiin vielä kavereitten kanssa tämä otetaan joka vuotiseksi tavaksi.

Lähtiessä päätin että jos Lahjalle jotain kivaa löytyy, ostan sen enkä mieti tuleeko varmasti käyttöön. Löysinkin kivan pussin tavaroille ja pussilakanasettiäkin käsissä pyörittelin, mutta jätin lopulta hyllyyn. Tarkotus oli myös ostaa pinnasänkyyn katos, mutta sen unohdin siinä hötäkässä. Täytyy siis vielä ennen helmikuuta käydä Ikeassa pyörähtämässä:)

Mahoja käveli vastaan joka kulmassa ja aina huomasin ajattelevani kuinka heillä on määräpäivänä varmasti se elävä pieni käärö sylissään ja miulla taas raskaat hautajaiset edessä. Ajatus tuli ihan automaattisesti ja tuntui niin todelliselta että pelottaa.

Muistoja

2008-09-22T16:45:00.001+03:00

Tänään taas mietin sitä miltä tuntui sairaalasta lähteä kotiin ilman lasta. Ei sitä voi itkemättä miettiä.

Muistan kuinka mies saatteli minut sairaalan suihkuun. Tiesin että suihkusta palatessani pääsisin lähtemään kotiin. Toisaalta odotin kovasti kotiin lähtöä. Elävät lapset olivat kotona ja tytär vielä flunssassa. Oli kiirre päästä katsomaan että kaikki on hyvin ja tytöllä hyvä olla. Toisaalta en olisi millään lähtenyt kotiin ilman nuorinta lastani, joka jäi siunauskappeliin makaamaan.

Matkalla suihkuun vastaan tuli juuri kotiin lähdössä oleva tuore perhe.Isä kantoi pientä vauvaa kopassa ja hymyili leveästi. Kun katsoin äitiin, näin vain vihaisen naisen, joka oli selvästi kyllästynyt kaikkeen. Teki mieli mennä kertomaan että tämän pitäisi olla hänen elämänsä onnellisin päivä, hymyile hyvä ihminen.

Katsoin viimeisen kerran huoneeseen jossa olin viettänyt elämäni luultavasti kaameimmat kolme päivää ja laitoin oven kiinni. Otin miestä kädestä ja lähdimme kulkemaan hissiä kohti. Toivoin niin kovin että saisimme olla hississä kahden, että voisin itkeä tuskaani rauhassa. Se toive ei kuitenkaan toteutunut vaan viereiseltä osastolta seuraamme liittyi vanhempi pariskunta. Kumpikin näki mistä tulimme ja huomasi varmasti punaiset turvonneet silmät ja pakolla tulevat kyneleet.

Kun auto kaarsi pois sairaalan pihasta, tuijotin kappelin ovea ja mietin miksi minun täytyi jättää kaikki haaveeni sinne!

Sitä en halua enää koskaan kokea ja silti olen taas itseni saattaanut tilanteeseen missä se on ihan mahdollista. Kukaan ei voi sanoa lähteekö Lahja mukaamme sairaalaasta keväällä vai haemmeko hänet myöhemmin hautajaisia varten. Nyt täytyy vain uskoa ja toivoa parasta.

Kuvia!

2008-09-20T12:21:00.001+03:00

Tätä ei siis kukaan huomaa:)...
Tässä (ylemmässä) kuvassa Lahja on jotain 11+ vanha. Harmittaa kun ei tullut kuvaushetkeä merkittyä muistiin, mutta kuva on otettu np-ultra viikolla.

Tämä jälkimmäinen taas on otettu toissa viikolla, rv 13. Kuvat on hieman huonoja. Itse olen ne näpännyt. Voin sanoa ettei ole kuitenkaan niin helppoa kuin luulisi. Tai ehkä se on minulle vaan jotenkin erikoisen vaikeaa. Tulee väkisin itseään käännettyä vika suuntaan tai sitten kamera on suunnattu ihan väärin. Kyllä noista kuitenkin ero on näkyvissä.

Alkaa olla jo pienoinen ongelma kuinka tuon mahan saa katseilta peitettyä. Toissa iltana lasten vanhempainillassa tuntui ahdistavalta kävellä kaikkien eteen. Menin vielä paikalle hieman myöhässä joten kaikki muut varmasti jo istuivat paikoillaan. No, kukaan ei kysynyt niin asiasta ei tarvinnut keskustella. Jotenkin haluaisin että mahdolllisimman moni ei asiasta tietäisi. Ei tarvitsisi sitten kaduilla kysyjille selitellä jos jotain menee taas pieleen.

Emiliasta laitettiin silloin paikallislehteen kuolinilmoitus ihan siinä tarkoituksessa että tuttavat jotka tiesivät että odotan, lukisivat suru-uutisen sieltä. Lopputulos oli se, että ne jotka eivät edes Emilian odotuksesta tienneet, laittoivat suruvalittelut. Silti kaupassa jouduin vastailemaan iloisiin uteluihin siitä kumpiko sieltä nyt syntyi ja selittelemään miksi vauva ei ole mukana. Eli ei mennyt ihan suunitelmien mukaan sekään.

Neuvolan terveiset

2008-09-18T20:17:00.000+03:00

Neuvolassa taas käyty ja kaikki oli hyvin. Paino noussut minun mielestäni liikaa, neuvolan täti ei ollut huolissaan. Lahjan sydän jympsytti niin kovaa neuvolan doppleriin, että täti melkein säikähti. Sanoinkin että on kotona kuulunut joskus yhtä hyvin. Silloin olen ollut huolissani jos on jotain vikaa, kun on niin voimakas ääni!!!! En ole siis mihinkään tyytyväinen, en edes vahvoihin sydänääniin.

Liikeitä olen tuntenut pitkin viikkoa ja muutama tuntui jo viime viikolaa. Se on aina niin ihana tunne kun tuntuu pieni muksaus tai hipaisu mahasta. Silloinkin vaan iskee se epäilys ja miettii ettei Lahja nyt vain liikaa liiku. Ei saa leikkiä sen napanuoran kanssa kuten sisko teki.

Maha on jo kasvanut ihan huimasti. Missään edellisessä raskaudessa ei ole tätä vauhtia kumpu näkynyt. Nyt luulisi että mennään jo puolessa välissä raskautaa. Silti kukaan ei uskalla sanoa mitään tai kysyä odotanko. Eipä siinä, en itsekkään kehtaisi. Siinä on kuitenkin se vaara että en olisikaan ja kysyjä saisi aikaan vain surua ja murhetta. Täytyy vain rohkaistua itse asia paljastamaan. Hyviä ideoita otetaan vastaan. Netistä löysin hupaisan kakunkoristeen, missä oli vauvamahainen nainen vaaálla ja teksi HUPS! Nyt en sellaista löydä enää mistään. Harmi, sillä se olisi hauska ja voisin kertoa uutisen ilman sanoja. Asiasta puhuminen on niin vaivauttavaa. En haluaisi siitä keskustella tai varsinkaan onnitteluja ottaa vastaan ennen kuin se eklävä vauva on turvallisesti kotona.

Eilen tuli 7kk Emilian syntymästä. Meillä oli kotona syksyn ensimmäinen kynttilä meri. Sitä ihastelin ja tuijottelin Emilian kuvaa. Otetiin myös taas Emilian oma laatikko esiin kaapista ja pääsin hipelöimään Emilialle ostettua pientä vaalenpunaista asua. Se oli ostos joka minun oli jostain syystä pakko tehdä kolme päivää ennen Emilian syntymää, vaikka en tiennyt onko tulokas tyttö vai poika. Tottakai tänään töihin lähdettiin pussit silmien alla. Se kuuluu taudin kuvaan. Eikä kukaan varmasti ihmetellyt.

Tältä tuntuu tänään....

2008-09-09T17:38:00.000+03:00

Mielessä pyörinyt koko päivän pätkä apulannan biisistä Paha ihminen:

Tämä ei ole kuolinvuode: ole hyvä ja tee se muualla
Hygienian vuoksi on syytä kantaa verhoo
ettei aivan kaikkien tarvi nähdä tuollaista
vaikka ne rakastaa kyllä tirkistellä
ja tuntea ylemmyydentunnetta,
jota ne ei koskaan lunasta
niille on vahingonilo iloa puhtaimmillaan

Täältä kopioin sanat

(Ja kertoohan joku jos on laitonta muiden sanoituksia omissa blogeissa julkaista. Nimim. ylivarovainenkaikessa)

Oikeasti jotkut ihmiset käyttäytyvät noin. Pelkäävät että saavat minulta kuulla liikaa, mutta kuitenkin puhuvat asiasta keskenään mielellään. Pelkurit!

Yhteiseloa

2008-09-09T16:42:00.000+03:00

Kyllä se mieskin tulee varmasti joutumaan koville tässä raskaudessa...

Eilen dopplerilla illalla kuuntelin sydänääniä kun se yhtäkkiä lakkasi toimimasta. Patteri oli lopussa. Huutelin miehelle tästä ikävästä tapahtumasta, joka nousi heti tietokoneelta omista hommista ja meni katsomaan löytyykö uusia pattereita. Uusia ei ollut kaapissa ja mies istui takaisin koneelle jatkamaan hommia. Yritin pärjätä koneessa olevan patterin kanssa ja vääntelin virtaa ees taas. Oli vähän turhauttavaa ja ääneen jo jupisin että pitäisikö ottaa jostain palovaroittimesta patteri lainaksi. Olin edellisenä yönä herännyt tunteeseen että kaikki ei ole hyvin ja sanoin sen siinä samalla ääneen. Mies nousi taas heti konelta, kiipesi tuolille ja irrotti palovarottimen patterin. Kokeili vielä kielellään onko varmasti riittävästi virtaa. Oli siinä, vielä viiden minuutinkin jälkeen kihelmöi kuulemma kielenpäätä.

Nyt sitten pääsin Lahjaa metsästämään ja siinä samalla taas ääneen mietin että pitäisi tilata uutta geeliä. Entinen on jo melkein loppu. Kohta koneelta huudeltiin että minkä merkkistä se oli. Täältä löytyy eri hintaisia. Sain suosikkeihin listan eri liikeistä missä geeliä myydään.

Lahjakin vihdoin löytyi ja sain huokaista helpotuksesta. Oli taas oman sykkeeni takana niin hyvin piilossa ja vasta kun alkoi epätoivoi vallata ja mietin kuinka joudun neuvolaan soittamaan seuraavana päivänä, Lahja ilmestyi piilosta. Vahvasti sykki sydän ja liikahteli pieni.

Kuinkahan monesti mies joutuu tulevaisuudessa (toivottavasti)turhia pelkoja kuuntelemaan. Pelkoja tulee luultavasti heti jos vauva ei liiku. Tai jos liikkuu paljon, saa varmasti napanuoran taas ympärilleen. Ei ole helppoa tämä elämä.

Haudalla

2008-09-08T19:20:00.000+03:00

Päätimme eilen sateesta huolimatta että hauta täytyy laittaa jo syksy kuntoon ja lähdimme tyttären kanssa istuttamaan haudalle kanervia. Nostimme ensin liljat pos maasta ja lisäsimme kummulle hieman uutta multaa. Liljat istutetaan kotipihaan ja viedään kesällä sitten leikkokukkina Emilian haudalle. Eivät sopineet haudalle koska olivat niin reilusti hautakiveä korkeammat. Valitsimme puutarhalta kaikkein upeimmat kanervat ja reunustimme koko kiven niillä. Nyt näyttä kauniilta kaikkine enkeleineen. Paikka on taas sellainen rauhallinen niin kuin sen haluaisinkin olevan. Pahoitteluni että kuva on niin valoittunut. En ole tottunut siihen että aurinko paistaisi, enkä siksi varautunut liikaan valoon. Harvinaista herkkua tänä kesänä ja syksynä. Kuvat on siis otettu tänään kun aurinko paistoi, ei eilen kun tuli vettä taivaan täydeltä.

Viime äitienpäivänä veimme äitini haudalle enkelin jolla on sylissään pieni vauva. Se oli meidän tapamme pyyttää että mummo pitäisi hyvää huolta pienestä. Eipä sitä varmasti tarvitse pyytää. Mummo oli eläissään hulluna lapsenlapsiinsa ja varmasti huolehtii Emiliasta todella hyvin.

Nyt enkeli on mahtavan näköinen pienten punaisten ruusunnuppujen keskellä.

Vaivoja

2008-09-07T18:08:00.000+03:00

Nyt väsymyksen lisäksi vaivoihin on tullut päänsärky. Tälläkin hetkellä ohimoa kiristää ja tuntuu että täytyisi päästä pimeään huoneeseen ja silti istun tuijottamassa tietokonetta, älykästä). Yhtenä aamuna töissä ilmoitin että "kuulkaas hyvät ihmiset, minä taidan olla työnteolle allerginen kun alkaa päätä kivistää heti kun työt aamulla alkavat". Siitä lähtien olen saanut aamulla rauhassa istua ja juoda teetä ennen kuin työasioita on tarvinnut alkaa miettimään.

Nälkä on myös ainainen seuralainen. Voisi luulla että kun päätä särkee, ei tekis mieli syödä, mutta kyllä se minulla on ihan toisin päin. Koko ajan pitäsi jotain saada. Yhtenä iltan bb:tä katsellessa päätin yhtäkkiä että haluan hernekeittoa. Onneksi sitä oli kaapissa, ei tarvinnut miehen huoltsikalle raahautua.

Ja se ainainen syöminen aiheuttaa sen että vatsa on koko ajan käymistilassa. Sääliksi käy jo miestä joka joutuu samassa huoneessa nukkumaan. Eikä tuulettaakkaan voi näillä ilmoilla jatkuvasti.

Muutaman viikon päästä alkaa närästys ja siitä vielä vähän eteen päin kun rappuja ei jaksasi enää nousta. Ja vessassa ravaaminen vaan tihenee loppuakohti. Puhumattakaan issias vaivoista ja nukkumis ongelmista. Mutta en valita. Olen valmis ottamaan vaikki kaikki maailman raskausvaivat jos saan elävän lapsen kotiin, terveenä.

salaisuus paljastuu pikkuhiljaa

2008-09-02T18:17:00.000+03:00

Lapsille on nyt Lahjasta kerrottu ja innoissaan ovat molemmat(huokaisee helpotuksesta). Tässä olisi voinut käydä huonomminkin. Varsinkin tytär oli erittäin realistinen tulevista tapahtumista. Kertoi että mielellään ottaisi Lahjan tänne meille kotiin sitten helmi-malliskuussa, mutta jos se ei tapahdu, onpahan Emilialla seuraa. Kerroin tytölle että Emilialla on niitä kavereita jo ihan tarpeeksi. Kyllä tämä vauva halutaan nyt kotiin asti. Oli kuitenkin lohduttavaa että ottivat sen niin rauhallisesti, ilman paniikkia.

Töissä en ole vieläkään saanut kerrottua. Eiköhän viimeistään viikon päästä joudu kertomaan kun on virkistäytyminen ja ajttelin pysyä alkoholittomalla linjalla. Tai sitten huomenna kun töissä on ruokana maksapihvejä, enkä aikonut niitä ottaa ainuttakaan.

Vieläkin väsyttä ja ihan mielettömästi. Olin jo toivonut että kun 12-viikkoa tulee täyteen, alkaa väsymyskin helpottaa, mutta ei taida käydä niin. Kyllä tämän kestää, jos masussa vaan on kaikki kunnossa.

Vainoharhaa

2008-08-29T14:11:00.000+03:00

Tuntuu nykyään että mitään ei voi suuhunsa laittaa. Kaikessa on varmasti joku bakteeri. Salaatit on hyviä ja niitä tekee mieli kokoajan, mutta... Jos kurkku on yhtään pehmennyt, se tarkoittaa sitä että siinä ovat bakteerit jo alkaneet kohisten kasvaa-roskiin. Salaatisssa tummia, ei hyvä-roskiin. Paprikan sisällä mustaa (mikä on enen vain kaavittu pois ja syöty kaikki hyvä paprikasta)-nykyään roskiin. Tämä on yhtä tuhlausta.

Ja sitten liha. Varmasti ei ole ikinä kypsennetty kunnolla. Ja siinä vaiheessa kun siihen voi luottaa, on jo liian kuivaa.

Muiden tekemä ruoka on kaikkein pelottavinta. Onko sallaatti varmasti pesty? Mitä pakastevihanneksia on käytetty salaatissa ja onko ne keitetty? Onko lihan säilytetty kunnolla jääkaapissa ennen valmistusta? Onko kokki pessyt kädet huolella ennen ruuan käsittelyä? Lista voisi jatkua loputtomiin.

Tähän alkaa jo todella kyllästyä. Olisi ihanaa käydä ravintolassa nauttimassa hyvästä ruuasta (minä nautin ruuasta ehkä liikaakin), mutta sen sijaan istun pöydässä ja mietin mitä kaikkia tauteja Lahja voikaan ruuasta saada.

Järkevä huoli ravinnosta raskauden aikana kannattaa pitää. Turhat riskit on syytä jättää pois. Emiliaa odottaessa onneksi kieltäydyin muiden painostuksesta huolimatta esimerkiksi graavilohesta ja tuorejuustosta. Ja hyvä oli että kieltäydyin. Muuten olisi nyt mielettömät itsesyytökset.
Tässä raskaudessa huoli on vaan mennyt lievästi sanottuna yli ja tuntuu että vainoharhat vaan lisääntyvät koko ajan. Saa nähdä millä ruokavaliolla ollaan helmikuussa:)

Unista

2008-08-28T19:23:00.000+03:00

Aikaisemmin puhelin jo levottomista unista. Nyt voisin hieman enemmän asiasta kirjoittaa.

Olen aina ollut kova näkemään unia ja muistan ne myös usein(muuten muisti kyllä pätkii urkalla). Koskaan en ole kuitenkaan unissani kävellyt! Siis ennen tätä raskautta! Viime viikolla yhtenä yönä herasin makuuhuoneen ovelta seisomasta. Kädet oli ojossa ja käsissä minulla oli muka petrimaljat. Jotain näytteitä siis olin keräämässä. Mitään muistikuvaa siitä miten tähän tilanteeseen olen joutunut. Jännityksellä odottelen milloin lähden ensimmäiselle yölliselle happihypylle pihamaalle.

Muut levottomat unet ovatkin sitten liittyneet vauvoihin. Eräänä yönä näin unta että mies tuli minulle ilmoittamaan että olin kaksi päivää aiemmin saanut pienen poikavauvan. Olin ilmeisesti ollut työkiireissä niin kiinni etten itse ollut synnytystä huomannut:) Mies sanoi unessa että on ollut hieman vaikeaa kuunnella pojan nälkää kun en ole ollut imettämässä. Poika oli suloinen ja rakastuin nyyttiin heti.

Seuraavana yönä näin unta että olin menossa naimisiin. Meillä oli tupla häät, minä ja mieheni sekä miehen veli avovaimoineen. Olimme molemmat morsiammet raskaana unessa (minä vähän pidemmällä) ja siksi olimme pyytäneet lääkärin paikalle tarkistamaan että kaikki on kunnossa ennen vihkimistä. Minua tarkastaessaan lääkäri otti vielä keskenkasvuisen vauvan kohdustani, näytti minulle ja sanoi että "näetkös, terve on, pistetään takasiin"!!! Kuitenkin lasta takaisin laittaessa huomasi että "tältä meni nyt napanuora poikki ja istukkakin jo irtosi, joten ei laitetakkaan takaisin". Unessa seisoin alttarilla ja katsoin kun ihmiset ihmettelivät puuttuvaa mahaani. Lääkäri kantoi luokseni kaunista pientä tyttö vauvaa, joka oli valkoisiin kapaloitu. Tyttö ei muistuttanut lainkaan Emiliaa. Hänellä oli vaalea kihara tukka ja suuret silmät. Emilian hiukset olivat täysin mustat, silmiä en nähnyt ollenkaan.

Mies on myös nähnyt vauvoista unia, lähinnä painajaisia:)

Ensimmäinen hankinta

2008-08-27T15:03:00.000+03:00

Uskalsin ostaa Lahjalle jo ensimmäisen tarvikkeen, pienen suloisen kestovaipan. Netissä etsiessäni tietoa kestovaipoista satuin tälläiseen nettikauppaan ja suurena Nalle Puh fanina oli pakko yksi tilata. Tänään se ihanuus sitten kolahti postilaatikkoon.

Sivuilla sai siis itse "suunitella" millaisen vaipan haluaa kotiin tulevan. Sain siis valita erilaisista kuvista mieleiseni ja päättää siihen sopivan värin. Jos en ihan väärin muista imuja sai itse valita ja sen ottaako nepparit vai tarran.

Värinä tuo oranssi oli tällä kertaa paras. Paitsi että sopii hyvin nalle puhiin, on myös aika neutraali. Voisin tuossa vaipassa hyvin kuvitella sekä tytön että pojan. Ihan varmasti sitten joskus jos sukupuoli selviää, käyn muutaman siihen sopivan tillamassa.

Kestovaipoistahan en ymmärrä mitään. Aikaisemmin ei ole edes tullut mieleen että sellaisia alkaisin käyttämään. Pikkuhiljaa opettelen kaikki ne pienet monimutkaisuudet joita onnistunut kestovaippailu pitää sisällään. Vakaa aikomus olisi kuitenkin ainakin pääasiallisesti kestoja käyttää jos se elävä kotiin maaliskuussa tuodaan.

Tämä ostelu ei nyt tarkoita sitä että vieläkään olisin varma siitä että maaliskuussa meille ihan oikea elävä vauva tulisi. Pakko on jo kuitenkin yrittää vähän saada sitä mahdollisuutta todellisemmaksi. Alusta asti olen päättänyt että en jätä hankintoja tekemättä, vaikka pelottaa. Aion ihan terapiaksi shoppailla niin paljon kuin rahapussi antaa myöten. Shoppailuhan on tunnetustu hyvin terapeuttista. Harmi vaan kun se vaati enemmän rahaa kuin olisi itsellään:)

Sain muuten jo muutama viikko sitten eräältä ystävältä tälläisen taulun lahjaksi. Tätä ei varmaan paljon tarvitse selitellä:)

Lahja ruudulla

2008-08-26T19:41:00.000+03:00

Tänään käytiin niskapoimu-ultrassa Lahjaa moikkamassa. Pienellä oli kovasti vauhti päällä, eikä ensin meinattu mittoja ssada. Rauhoittui sitten ja lopulta oli ihan paikallaan. Olisi kyllä saanut loppuun asti liikehtiä kunnolla, että olisi jäänyt luottavaisempi olo. Pääasia että sydän löi vahvasti.

Lahja oli hieman pidempi kuin kuukautisista voisi laskea, 47mm. Ultran mukaan la olisi 13.3, joka on muuten perjantai. Pidettiin se kuitenkin siinä 16.3. Ei kuulemma lähdetä muuttamaan jos ei heitä vähintään viikolla. Eikä siinä mitään. Näillä mennään. Rakenteessa sitten katsotaan se lopullisesti.

Lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen. Pääsen jo rv 24 ensimmäiseen ylimääräiseen tarkastukseen ja siitä sitten jatketaan ilmeisesti neljän viikon välein ainakin aluksi. Luulen että pyydän loppua kohti kahden viikon välejä.

Turvotusta ei ollut hälyttävästi, 0,6mm. Verikokeet selviävät sitten muutaman viikon kuluttua. Nyt taas odotetaan kuin kuuta nousevaa marraskuun alkua ja rakenneultraa. Voi kun aika menisi nopeasti. Aikaisemmin olen ollut raskaudesta nauttivaa tyyppiä. Olen tykännyt mahasta ja siitä tunteesta kun joku möyrii sisällä. En ole niin kiirehtinyt synnytykseen pääsyä. Nyt toivoisin että aika menisi nopeasti ja tulisi jo maaliskuu. Toivottavasti silloin on pieni elävä sylissä.

Lapsille ajateltiin huomenna kertoa Lahjasta. Pitää nyt tarkkan miettiä mitä sanotaan. Pojalle asia varmasti kova paikka ja hänen kanssaan siitä pitää luultavasti puhua usein. Kun saisi oman huolen vähän peittoon. Vaikka tietenkin ihan totuuden mukaisesti puhutaan. Tälläkin kerralla voi mennä kaikki vikaan, tai sitten olla menemättä. Sitä kun ei koskaan tiedä.

Tämä täytyy kokeilla

2008-08-25T15:21:00.000+03:00

Sain siis MRS.MARPLELTA ohjeen linkityksestä. Toivottavasti toimii!

Eilen vietettiin miehen ja lasten kanssa loppukesän sunnuntai iltapäivä mikroautoilemassa. Aurinko paistoi ja pilvetkin pysyivät poissa. Ainut mikä vaivasi oli mieletön väsymys. Hiljaisella hetkellä meinasin autoon nukahtaa ja muutenkin oli silmät painua kiinni koko ajan. Vaikka kestinkin loppuun asti hereillä, jouduimme lähtemään pois radalta kun meinasi jo rakko haljeta:). Onneksi oli molemmat kuskit saaneet tarpeeksi kierroksia radalla, eikä ketään jäänyt harmittamaan.

Olen jo joskus maininnut lyhyistä työpäivistä, jotka minulla on siis se 5h/päivä. yhtenä päivänä viikossa 8h. Silti ei meinaa jaksaa loppuun asti ja uni meinaa tulla ensimmäisen tunnin aikana. On se aika noloa kun alkaa suu repeämään jo ruokatunnin jälkeen ja muutama tunti pitäisi muka vielä jaksaa. Loppu päivästä olenkin jo niin jäässä ja tajuton, ettei kenenkään mitään ohjeita kannata ainakaan antaa, ei varmasti mene perille.
Kotiin kun vihdoin pääsen, lysähdän ensin sohvalle, kunnes tajuan että pitäisi jotain tehdä että pysyy hereillä iltaan asti. Ja kun kello on kahdeksan ja lapset sängyissä, tämä äiti menee jo rauhoittumaan nukkumaan. Viimeistään kymmeneltä ollaan NukkuMatin mailla:). Ja unet ovatkin sitten jo ihan eri juttu. Siitä toisella kertaa. Hattua nostan niille raskaana oleville, jotka tekevät pidempää päivää töissä tai koulussa.

Lastenjuhlat

2008-08-23T18:30:00.000+03:00

Huoh!!! Nyt ne on sitten vietetty ja hengissä selvittiin. Laskin varovasti että poikia oli 12 ja tyttöjä 6. Meillä on tänään pelattu pleikkaa, hypitty trampoliinilla, hoidettu pupuja, koottu leegoja ja leikitty lekkeriä, syöty karkkia, juotu limppaa, ajettu mopolla...Kaikki lapset poistuivat koteihinsa vahingoittumattomina:) Siitä kiitos ehkä kuulluu kuitenkin muille ihmisille, jotka enemmän hoitivat lasten vahtimisen. Minä keskityin tarjoiluihin;)

Tässä muutama kuva tarjottavista.

Tyttärelle tein heppakakun. Liitän loppuun linkin mistä vuuan osti, jos muistan. Vielä en ole oppinut miten ne saa silleen fiksusti tekstiin, niin kuin ainakin Ms.Marpple tekee(tuonkin olisi voinut linkittää). Hevosesta tuli siis valkoinen kun tyttären mielestä valkoiset ovat kauneimpia hevosia. Ympärille tuli vihreää "ruohoa" ja silmäksi suklaan palanen.

Poika halusi tänä vuonna Dinokakun. Kakusta olisi saanut vielä kauniimman, ellei äiti olisi ollut niin pihi etä päätti kaupassa tyytyä vain yhteen pulloon väriainetta. Kakkuun olisi sopinut esimerkiksi keltainen ihan hyvin.

Nämä olivat ensimmäiset hahmokakut minulla, eikä niiden koristelu loppujen lopuksi ollut niin vaikeaa, ettenkö vielä tälläisiä joskus tekisi. Sokericreme jätetään kuitenkin suosiolla tulevaisuudessa tekemättä ja tyydytään vanhaan kunnon kermavaahtoon.

Ai niin, se linkki: http://www.kakkunetti.fi

Aavistuksia

2008-08-22T18:37:00.000+03:00

Eilen olin aivan varma että olimme menettäneet Lahjan. Tuli aivan puun takaa sellainen tunne ettei masussa enää elämää olisi ja olin siitä niin varma että miehellekkin sen jo kerroin. Tuntui surulliselta ja epätoivo meinasi vallata, vaikka mitään todisteita siitä etteikö Lahja olisi elossa ollut.

Puolisen tuntia etsin ääniä dopplerilla luovuttamatta ja lopulta löysin. Vain hetken malttoi Lahja kuitenkin pysyä paikallaan, eilen taisi olla meno päällä. Kolmesti etsin sykkeen väkisin, vasta sitten pystyin käymään rauhallisin mielin nukkumaan. Lahjaa piti vielä vähän torua että ei äitiä saa noin säikyttää. Heti pitää tulla kuuluiville kun on asiaa:)

Tunne kun epätoivon keskellä äänet sain kuulumaan on jotain ihmeellistä. Niillä voimin taas muutama päivä mennään.

Minusta on mukava käydä lukemassa muidenkin odottajien blogeja. En kuitenkaan uskalla koskaan mihinkään kommentoida. Tietysti voisin kommentoida ilman nimeä, voisihan sitäkin harkita. Pelkään että onnellisesti odottavat saavat turhia pelkoja jos eksyvät lukemaan näitä asioita. Tyhmää, eikö. Minustakin vain olisi niin mukavaa kun voisin vielä odottaa ilman tätä kamalaa pelkoa, vailla sen suurempaa huolta. Olisi kiva kuulua joskus tavallisiin odottajiin ja keskustella tavallisista asioista. Välillä ainakin.
Jos siis odotat vauvaa ja kirjoitat blogia, jätä kommenttia. Uskallan sitten ehkä kommentoida jotain sinullekkin:) Tai vaikka et blogia kirjoita, kirjoita silti.

Kamala maailma

2008-08-18T18:12:00.000+03:00

Välillä sitä itsekseen miettii onko loppujen lopuksi oikeutettu valittamaan lapsensa kuolemasta. On ihmisiä jotka joutuvat kokemaan menetyksen niin niin paljon kamalammalla tavalla. Meidän Emilia nukkui pois (toivottavasti) rauhallisesti, tietämättä oleenkaan mitä tapahtui. Emilia oli kuollessan kohdussani,siinä turvallisen tuntuisessa, tutussa paikassa. Joku joutuu miettimään miten oma lapsi on kärsinyt tai pelännyt yksin! Liian moni joutuu lopunelämäänsä miettimään mitä olisi voinut tehdä toisin, vaikka mitään ei yleensä olisi ollut tehtävissä.

Ei voi kun ihmetellä millainen ihminen ottaa toiselta hengen, harkitusti tai harkitsematta. Ja vielä lapsen tai nuoren, viattoman olennon joka ei varmasti ole tehnyt mitään pahaa. Pelottaa oman tyttären puolesta kun ajattelen hänen teini vuosiaan.

Kaikille äideille ja isille jotka ovat joutuneet kokemaan oman lapsen kuoleman tavalla tai toisella, paljon paljon voimia!

Synttärit vietetty

2008-08-16T20:15:00.000+03:00

Nyt on sitten synttärit vietetty, kuten otsikosta jo tuli selväksi;)

Porukkaa ei loppujen lopuksi ollut niin paljon kuin yleensä lasten synttäreillä ja tavoista poiketen ilmakaan ei ollut tänään niin kuuma. Juhlat vietettiin siis rauhallisesti, ilman turhaa hässäkkää. Välillä sain jopa itsekkin istua sohvalle turinoimaan, mikä ei ole normaalia lasten juhlissa.

Pojalle leivoin tänä vuonna kinuskikakun, hänen omasta toivomuksestaan. Kinuskiin lisäsin vielä maitosuklaatakin. Tuli ihan hyvä päällinen. Ensi viikolla molemmat saavat lapsellisemmat kakut kun vietetään kaverisynttäreitä. Kuten kuvasta näkyy, koristeet pääsivät vähän sulamaan kakun pinnalle. Se johtuu siitä että tämä kokki oli ihan liian kiireinen ja koristeli vielä lämpimän kinuskin:) Kynttilöiden kanssa kakku näytti ihan hyvältä.

Tytär sai itse koristella kakkunsa ja siihenkin tuli mansikoita päälle. Lisäksi raaputin valkosuklaata päälle sekä väliin. Huomasin muuten että tänä vuonna ainoat tarjottavat mitkä eivät suolaisten lisäksi sisältäneet suklaata olivat muumi keksit:) Huomaa... Kakun alla aikaisemmin mainitsemani jalanjälkiliina. Vähän huonosti näkyy, mutta kun tarkasti katsoo...
Voileipäkakkua teki hirveästi mieli ja päätin uskaltautua sellaisen väsäämään ensimmäistä kertaa. Sisallä kakussa on lohta. Kakusta tuli ihan hyvää, koristelut eivät juurikaan mairittele. Taas saadaan syyttää kiireistä kokkia, jolla ei ollut aikaa paneutua tarjoilujen visuaaliseen puoleen.Onneksi sain eilen apuja leivontaan, kun ystävä kävi leipomassa tiikerikakun ja auttamassa kakkupohjien tekemisessä. Väsymys oli taas ihan mieletön kun vihdoin nukkumaan pääsin.
Pupullekkin piti keksiä tekemistä kun raukka joutui häkkiin koko päiväksi avoimien ovien takia.

Laitoin sitten omenasta langan läpi virkkuukoukulla ja sidoin langan häkin kattoon. Joutui Donitsi pikkuisen näkemään vaivaa että sai omenan syötyä. Donitsilla oli lopulta kaikesta huolimatta ihan mukava päivä ja paljon sai huomiota osakseen.

Emiliakin oli juhlissa mukana, ainakin ajatuksissa. Ja välillä Emiliasta puhuttiinkin. Monesti tuli mieleen miten erilaiset syttärit olisivat varmasti olleet jos lattialla olisi pyörinyt päivää vajaa puolen vuoden ikäinen tyttölapsi. Pystyin sen jo melkein kuvittelemaankin. Olisiko sitä sitten arvostanut onneaan, vai olisiko tuskaillut sitä kuinka paljon enemmän työtä järjestelyissä olisi ollut kun olisi ollut vauva hoidettavana?

Huomenna vietetään sitten hieman erilaiset synttärit. Tänään jo suunniteltiin millaiset kukat käydään puttarhalta ostamassa ja lapset ovat siskolleen ostaneet lahjaksi pienen lilan lyhdyn joka viedään haudalle valaisemaan pimeneviä syksyiltoja.

loputon väsymys

2008-08-13T17:57:00.001+03:00

Uskomatonta miten kovasti voi ihmistä väsyttää. Nykyisin menee kaikki illat miettien että tulisipa jo nukkumaan meno aika. Töissä haukottelu alkaa jo ensimmäisen tunnin jälkeen, vaikka yöllä on nukuttu vähintään kymmenen tuntia. Kotiin päästyä ei ruuanlaitto kiinnosta, vaikka nälkä on ehtinyt jo tulla. Illalla kun pään saan tyynyyn olen heti unessa ja yöllisiä vessareissuja lukuunottamatta nukun kuin tukki. Aamulla kun kello 7.00 soi, ei silmiä meinaa saada auki. Innolla odotan niitä viikkoja kun väsymys hellittää ja jaksaa taas vaikka jotain tehdäkkin illalla, tai aamulla... tai päivällä... Toisaalta vielä enemmän odotan ehkä sitä että olen äitiyslomalla ja vaihteeksi elävän lapsen kanssa.

Välillä töissä mieleen tulee että mitä minä täällä teen. Minunhan pitäisi olla tällä hetkellä kotona hoitamassa kohta puolivuotiasta tytärtäni ja korkeintaa työkaverelle soitella ja valittaa miten huonosti nukutaan ja kuinka kaipaan jo töihin. Toisaalta... minulla on niin ihana työpaikka ja kaikin puolin mukavat työkaverit. En olisi enää jaksanut kotonakaan "turhaan" olla.
Ja päivittäin saa viisi (todellakin, minulla on ihanan lyhyet työajat:) ja silti väsyttää) tuntia miettiä jotain aivan muuta kuin sitä miten masussa jaksetaan sillä hetkellä.

Muutaman viikon päästä pitäisi työkavereita infota asiasta.

Nyt valmistaudun henkisesti sunnuntaina odottavaan Emilian puolivuotispäivään. Varmasti tulee rankka päivä ja sitä ei varmasti helpota se että elävien lasten syntymäpäiväjuhlat pidetään edellisenä päivänä. Pitää varmaa säästää jotain herkkua ja "juhlistaa" niillä. Ja tietenkin haudalle mennään koko perhe.

rv 9

2008-08-11T19:35:00.000+03:00

Nyt on siis saavutettu yhdeksäs raskausviikko. Pahoinvointia on edelleen ja päivällä väsyttä reilusti. Työtkin aloitin tänään. Saa nähdä miten käy väsymyksen ja työteon yhdistelmä meikäläiselle. Usein tulee mieleen että melkein samoilla viikoilla viime vuonna palasin kesälomalta töihin, silloin Emilia mahassa. Silloin jännitti kamalasti työkavereille kertoa uutisia. Niin se jännittää nytkin, mutta nyt se kaikki on jo kerran koettu.

Doppleri on ollut käytössä joka ilta ja joka kerta kadun sitä että taas laitteen esiin otin. Vielä tässä vaiheessa nuo äänet löytyvät niin vaikeasti, että menee useita minutteja ääniä etsiessä. Ja luovuttaa ei voi, silloinhan joku voisi olla vialla, jos sydäntä ei löydy. Pienet on murheet tätä nykyä:)

Jossain vaiheessa pelkäsin jo että onko suru Emiliasta tämän odotuksen myötä loppunut, mutta havaitsin sen vaan olleen tauolla. Nyt taas suretaan, itketään ja muistellaan pientä enkeliä.

Enkelin liljapenkki

2008-08-11T19:12:00.001+03:00

Keväällä päätin istuttaa yhden penkillisen pelkkiä liljoja Emilian kukkapenkiksi. Netistä löysin kauniin nukkuvan enkelin penkin keskelle istumaan. Muotoilin penkin hevosenkengäksi, joten enkelillä on ihan oma paikkansa kukkien keskellä. Penkin reunustin kivillä ja rikkaruohot saavat hallitusti kasvaa penkin raunoilla.

Kukkia on kolmea eri väriä: vaaleanpunaisia, punaisia ja puna-valkoisia. Haudalle istutin valkoiset ja muutaman puna-valkoisen liljan.

Kuvassa kukat eivät ole niin vaikuttavan näköisiä kuin luonnossa. Toivottavasti mahdollisimman moni nupuista aukeaisi samaan aikaan, niin pääsisi ihailemaan kunnon kukkaloistoa.

Penkki on olohuoneen ikkunan alla, ja näkyy ikkunasta suoraan kun pysähtyy Emilian kuvaa katsomaan. Kukat näkyy myös Emilian kuvan taustalla heti kun olohuoneeseen astuu.

Sydänääniä

2008-08-08T12:49:00.000+03:00

Eilen illalla huvikseni ajattelin ottaa kotidopplerin kaapista ja kokeilla josko ne sydänäänet jo kuuluisivat. Ohjeissahan sanotaan että noin rv12 mahdollista kuulla, joillain kuuluu jo viikolla 10. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, minulla on kohtu vielä taakseppäin kallistunut, joten äänien kuuntelu on senkin puoleen vaikeampaa.

Makoilin sängylla ja liikuttelin dopleria alavatsalla kunnes yhtäkkiä kuulin pienen junan masussa. Tarkistin tietenkin oman pulssini ja se löi paljon hitaammin. Lahja tuli siis nimipäivän kunniaksi äitiä moikkaamaan. Äänet hävisivät nopeasti ja aloitin uuden etsimisen. En halunnut jättää sitä siihen että noin vain katoavat. Hetken etsittyäni löysin junan uudelleen ja sanoin Lahjalle että ei nyt vielä karkasi, huudan isinkin kuunetelmaan ensimmäiset äänet. Lahja odotteli kuuliaisena vauvana paikallaan kunnes isikin äänet kuuli.

Tästä voisin veikata että ehkä tämä raskaus on kuitenkin hieman pidemmällä kuin kuukautisista voisi laskea. Emiliankin laskettuaaikaa siirrettiin viikolla taakseppäin np-ultrassa. Minulla kierto on niin lyhyt että sen puoleen voisi olla nytkin mahdollista.

Laittaessa doppleria takaisin kaappiin olo oli todella kevyt. Sitten iski pakokauhu. Mitä jos ne nyt vaan loppuisivat? Mitenköhän vaikeaa keskenmeno olisi kestää nyt kun on nähnyt kuvan ja kuullut sydämen? Aikaisemmin pystyi ajattelemaan että jos kesken menee, ei tuskin mitään sikiötä ollutkaan. Nyt tiedän että siellä on pieni elämän alku enkä tahtoisi siitä millään enää luopua!

Sydän sykkii :)

2008-08-06T19:54:00.000+03:00

Tänään siis aamulla miehen kanssa raahauduttiin jännityksestä täristen katsomaan onko mahassa mitään elämää(saatoin olla kyllä pelkästään minä joka jännitin, miestä vaivasi enemmän unihiekka ;))

Ja siellähän se pieni sydän sykähteli ja Lahja(saanut alkun minun syntymäpäivänäni) vilkutteli, että kunnossa ollaan. Oli niin liikuttavaa nähdä se pieni ihmisenalku siellä monitorissa. Kuva saatiin mukaan ja jahka sen saan skannattua, liitän sen tänne nähtäväksi.

Tästä tapaamisesta rohkaistuneena uskallan ehkä käydä tekemässä tänne sellaisen "viikkojen seuranta plätkä"(ei ole harmainta aavistustakaan siitä mikä se on oikeasti ihmistenkielellä). Niitäkin kun on vaan niin monia niin ei tiedä minkä valitsisi.

Ja minähän luovutin...:)

2008-08-05T12:56:00.000+03:00

Soitin sitten tänään yksityiselle ja kyselin aikaa ultraan. Puhelimen toisessa päässä oli todella mukavan kuuloinen kätilö, joka laittoikin ajan heti huomiselle. Säikähdin vähän sitä että sain ajan niin nopeasti. Olin ajatellut että muutama päivä menee ainakin ennen vapaata aikaa. Hyvä näin. Nyt sitten yksi yö jännitetään että onko masussa oikeata elämää vai ei. Valmistaudun nyt jo siihen että huomenna nähdään vain tyhjä kehittymätön pussi, mutta toivon että näen pienen sydämen sykkeen. Huh...

Kohta lähdetään Emilian haudalle vaihtamaan leikkokukat uusiin ja kastelemaan liljat. Toivottavasti olisi jo joku lilja auennutkin, niin saisi ottaa valokuvia haudalta. Meillä on pihassa Emilian oma kukkapenkki, joka on täynnä liljoja, ja niistä kaksi on jo auennut. Otan kuvaa siitä kunhan aukeaa muutama lisää.

Salama kahdesti samaan paikkaan

2008-08-03T20:05:00.000+03:00

Minulla on hyvä ystävä joka on minulle yrittänyt iskostaa päähän että toista kertaa peräkkäin ei kohtukuolema voi yhdelle ihmiselle osua. Kerran hän kertoi minulle vertauksen auto-onnettomuudesta, kysyi olenko koskaan kuullut että joku ajaisi samassa paikassa kahdesti kolarin. Kerroin etten ole sellaisesta kuullut, taitaisi olla aika epätodennäköistä. Minulla ei ollut sydäntä siihen sanoa että se on kuitenkin mahdollista. Niinkuin sekin että kohtukuolema osuu omalle kohdalle kahdesti, ja syykään ei välttämättä ole sama.

Minä olen pienessä ajassa siirtynyt maailmasta, jossa lapset eivät kuole, maailmaan jossa kohtukuolemia sattuu jatkuvasti. Aina kun jostain huomaan taas yhden perheen menettäneen pienokaisensa, itku tulee. Sitä ei koskaan toivoisi kenellekkään. Kuitenkin vielä pahemmalta tuntuu niiden puolesta, joihin salama iskee kahdesti!

Nykyään en usko mihinkään todennäköisyys laskuihin. Viime Helmikuussa 17 päivä, meille tapahtui niin monta epätodennäköistä asiaa. Nyt varaudun kaikkeen mahdolliseen.

Tiedä että en pelkää toista peräkkäistä onnettomuutta turhaan. Tiedän että ihmiset ymmärtävät sen pelon mitä tunnen päivittäin. Ja jos joku ei sitä ymmärrä, ei hän kuulu minun nykyiseen elämääni. Minusta on hyvä että ihmiset lohduttavat ja sanovat ääneen että kaikki menee hyvin. Vaikka kukaan ei sitä voi tietää, helpottaa että joku siihen uskooo ja sitä minun kanssani toivoo.

Huomenna alkaa yhdeksäs raskausviikko. Ultra lähenee jatkuvasti. En millään enää malttaisi odottaa, ja saattaa olla että joudun soittaamaan yksityiselle ajan sitä ennen. Ihan vain että näen onko sykkivää sydäntä ja onko se oikeassa paikassa.

lisää vanhoja tekeleitä

2008-07-31T13:53:00.001+03:00

Tässä suuri ylpeyden aiheeni. Vuosia sitten halusin ikkunaan jotain erilaista. Ostin kaupasta alennuksesta palan kangasta, jonka laitoin keskeltä kahtia. Sain idean lätkiä lasteni käden jälkiä eri väreillä kankaaseen. Verhot ovat olleet ikkunassa siitä lähtien, vaikka minulla yleensä verhot vaihtuvat vähintään kerran kolmessa kuukaudessa. Tämä idea syntyi jo ennen maalimainosta:).

Samalla periaatteella tein myöhemmin myös pöytäliinan. Siinä on lasten jalanjäljet. Yritin saada sen näyttämään siltä että lapset olisivat käveleet toisiansa vastaan keskellä liinaa ja puolivälissä kohdanneet toisensa. Ei ollut muuten helppo toteuttaa ja selkä oli aivan loppu enen kuin liina oli valmis. Mutta kyllä oli sen arvoista.

Lasten suusta

2008-07-31T10:58:00.000+03:00

Lapsi 2.v kysyi äidiltään:

-Missä se Lauran vauva on?

-Emilia on siellä taivaassa enkelinä.

Lapsi mietti hetken ja sanoi:

- Ei se vauva voi aina siellä taivaassa olla. Milloin Laura hakee sen sieltä?

-Emilia asuu nyt siellä taivaassa muiden enkeleiden kanssa!

Lapsi tokaisi äidilleen päättäväisesti:

Laura hakee vauvan taivaasta viikonloppuna ja tuo kotia!

Soitto sairaalasta

2008-07-30T22:11:00.001+03:00

Tänään sain yllätykseskseni soiton sairaalalta. Minulle annettiin puhelimitse aika np-ultraan ja samalla lääkärin tarkastukseen. Tiesin että omalta lääkäriltä oli lähete mennyt sairaalalle, mutta en odottanut että he soittaisivat minulle ja niin pian. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä että sain ajan lääkärille, näin aikaisin.

Minulle on aikaisemmin jo luvattu että raskauttani tullaan seuraamaan tiiviimmin. Ihan minun mielenterveyteni takia. Jos tässäkin raskaudessa istukka irtoaa, sitä ei näe ultraamalla, vaikka se tehtäisiin miten usein. Myöskään napanuoraa kaulan ympärillä ei pystytä näkemaan. Silti on helpottavaa että pääsen puhumaan säännöllisesti peloistani ja näkemään lapseni ultraruudusta. Kun vain nyt sinne saakka päästäisiin.

Nyt on menossa rv 7+2!

Ameriikan tuliaiset

2008-07-29T18:08:00.000+03:00

Eilen saimme ihastella Amerikasta asti tuotuja tuliaisia. Ystävä perheineen kävi siellä loman vietossa ja toi meille pussillisen erilaisia kivoja (lähinnä syötäviä) juttuja kiitokseksi hamsterin hoidosta!

Paketissa oli eri makuisia Jelloja, mehuja, karkkeja...

...ja henk.koht suosikkini... Nalle Puh kuumemittari!!!! Kaikkea ne siellä maalimalla keksii. Ei meidän lähikaupasta tuollaisia löydy.

Aloitin eilen neulomaan vauvalle villapukua, kun löysin kauniin ohjeen Novita muksu lehdestä. Nyt on valmiina puolitoista taka lahjetta. Toivottavasti innostus kestää loppuun asti. Tarkoitus oli odottaa ensin ultrassa käyntiä ja aloittaa sitten vasta jonkun ihanuuden väsääminen, mutta en millään malttanut. Ajattelin sitten että kyllä vaatteelle aina käyttöä löytyy vaikka tässä kävisi miten. Ajan ultraan soittelen huomenna. Saa nähdä miten käy.

Muisto säilyy

2008-07-27T21:04:00.000+03:00

Tänään vietin kesäpäivää paikassa missä oli paljon muitakin ihmisiä. Paistattelin auringossa ja katselin muiden liikkumista ohitseni. Tänään oli ilmeisesti päivä, kun kaikki lastenvaunulliset perheet olivat lähteneet liikkeelle. Katselin onnellisia äitejä ja isiä työntämässä vaunuja, paijaamassa vauvaa tai kertomassa yöheräämisistä tuttavilleen. Mietin koko ajan olisiko meillä nyt tuollaista jos Emilia olisi saanut elää? Minkä kokoinen hän nyt olisi? Joko söisi kiinteää ja kuinka paljon? Mitä me kertoisimme tuttaville, jotka pysähtyisivät vaunuihin töllistelemään, meidän arjestamme? Olisiko Emilia ollut hyvä matkustelemaan, vai olisiko hän tullut autossa levottomaksi ja itkenyt koko matkan? Kertaakaan en miettinyt sitä että meillä saattaa olla mahdollisuus oman vauvan kanssa kävellä samassa paikassa ensi kesänä!

Aikasemmin kun olen nähnyt naisen suuren mahan kanssa, sekin on tuonut mieleeni Emilian ja ikävän. Tänään ajattelin heti omaa raskauttani ja kuinkahan masussa tänään voidaan.

Tämä on jollain tavalla lohduttavaa. En ajattele Emiliaa enää sinä vauvana joka syntyi kuolleena ja katsele kateellisena kaikkia niitä jotka saavat olla elävä vauva mahassaan. Ajattelen Emiliaa lapsenani, joka tulee aina olemaan vauva. Enkä usko että koskaan lopetan ikävöimisen, en vaikka minulla olisi kuinka monta vauvaa tämän jälkeen sylissäni.

Paha olo

2008-07-26T21:25:00.000+03:00

Muutama viikko sitten menin terveydenhoitajalle esittämään toiveen että saisi olla jotain raskausoireita, vaikka pahoinvointia. Terkkari varoitti että pitää varoa mitä toivoo. Olisi pitänyt uskoa. Nyt on "krapulaolo" jatkuvasti. Tai se alkaa tuossa puolenpäivän tienoilla ja menee pois ennen nukkumaan käyntiä. Mikään ei maistu ja ruuasta tulee paha olo, mutta koko ajan tekee jotain mieli. Jaffa on ollut hyvä apu, niin kuin minulla aina krapulassakin. Harmi että siinä on niin paljon sokeria.

Tunteet on niin ristiriitaiset. Toisaalta toivoo että paha olo jo loppuisi. Toisaalta se sitten luultavasti tarkottaisi sitä että kaikki ei ole hyvin ja raskauskin on loppunut. Kyllä tämän kestää kun syy on niin hyvä. Kunhan en turhaan kärvistelisi.

Olen ollut yhteensä kuudesti raskaana. Missään aikaisemmassa raskaudessa ei ole ollut näin voimakkaita oireita. Ehkä niillä on syynsä. Jospa niiden on tarkoitus koko ajan minulle kertoa että kaikki on masuasukilla hyvin ja huolehdin turhaan.

Nyt seuraa tunnustus

2008-07-24T20:48:00.000+03:00

Olen ensimmäiseltä ammatiltani pukuompelija! Sitä ei kyllä ikinä uskoisi jos minun tekeleitäni läheltä pääsisi ihastelemaan. Koulun kävin aikoinaan ihan siitä syystä että suunnittelu kiinnosti. Kuitenkin kun piti päättää lähdenkö ulkomaille opiskelemaan suunnittelua, vai perustanko perheen, jälkimmäinen voitti kirkkaasti.

Tässä elämässä en edes omista ompelukonetta. Anopilta saan silloin tällöin pikalainaan, mutta ei suurempia projekteja viitsi pikaisesti tehdä. En kyllä kotikoneiden kanssa oikein tule toimeenkaan. Ne tykkäävät aina joko sekoittaa tai katkasta langan tai muuten jäädä jumiin. Neulojakin täytyy olla aina monta varattuna.

Joskus olen ommellut hääpuvun ystävälle, kummilapselle ristiäismekon ja esikoiselle vaatteita. Nyt olen siirtynyt puikkoihin ja koukkuun. Niitä käsittelen aina kun tulee hyvä idea. Ja silloin kun se fiilis iskee, lankaa on pakko saada heti. Viimeisin iso projekti oli ruskea liivi. Ohjeen otin jostain käsityölehdestä ja olin lopputuloksesta aika ylpeä. Neuleessa on paljon sellaisia kuvioita, joita ennen en ollut edes kokeillut neuloa.

Kuva on ihan hävettävän huono, tiedän. Koetan opetella ottamaan parempia. Neule on käytössä vähän virunut, käytin sitä Emiliaa odottaessa, mutta kelpaa vielä. Pääntien kanssa jouduin käyttämään kekseliäisyyttä, koska en saanut sitä mitenkään onnistumaan ohjeen mukaan. Luultavasti vika oli tekijässä, ei ohjeessa.

Lääkärissä

2008-07-24T20:01:00.000+03:00

Tänään sain sitten varmistuksen sille että saan tässä raskaudessa ihan luvan kanssa ravata lääkärissä ja muissa tarkastuksissa. Mitäänhän se ei varmaan auta, mutta saanpahan aina hetkeksi mielenrauhan. Emilian kuolinsyyhän oli istukan irtoaminen, joka luultavasti johtui siitä että tyttö oli pyöräyttänyt napanuoran kaulan ympärille viidesti. Tässä raskaudessa siis varmaan vahdin jokaisessa ultrassa napanuoraa. Vaikka ei siitä kuitenkaan ole mitään apua. 4d ultrassa SAATETAAN huomata jos napanuora on kaulanympärillä, mutta ei sille mitään voi tehdä. On se kuitenkin helpottavaa että hoitohenkilökunta ottaa pelkoni vakavasti.

Lomailua

2008-07-23T20:16:00.000+03:00

Kävimme männä viikolla perheen kanssa lomareissulla Lappeenrannassa. Lapset piti käyttää hiekkalinnassa ja kesän ensimmäiset mansikat ostaa satamasta. Ja tietenkin piti atomit syödä satamakahvilassa. Kertaakaan ei satanut, vaikka uhkaavalta näyttikin monta kertaa.

Loppu reissu vietettiin risteilemällä Saimaalla. Vähän hassulta vaan tuntui kun mentiin kanava yhteen suuntaan läpi, käännyttiin heti sen jälkeen(kanava vielä näkyvillä) ja mentiin takaisin samaa reittiä. Siinä oli parkissa Venäläinen rahtilaiva ja niillä miehillä taisi olla hauskaa kun katselivat meitä hulluja Suomalasia:). Tytär jo jossain vaiheessa huusikin että äiti vaihda nyt jo kanavaa:)

Tänä vuonna hiekkalinnan teemana oli Villi Länsi. Taitavasti on hiekasta veistokset muovailtu, ei voi kuin ihailla.

Intiaanit ja rauhanpiippu Lähistöllä oli käynnissä junaryöstö. Onneksi oli sheriffi lähellä.

2008-07-23T15:41:00.000+03:00

Nyt sitten selitys siitä, miksi nimi on enkelin jälkeen...

Se ei tässä tapauksessa pelkästään kuvaa sitä miten meidän perhe rakentaa elämää enkelin jälkeen. Siinä viitataan myös uuteen raskauteen enkelin jälkeen.

Heti Emilian synnyttyä päätin että vielä kerran uskaltaisin yrittää. Kun makasin sängyllä ja kuuntelin muiden äitien itkeviä lapsia seinän takana, päätin, että vielä minäkin olen tuolla oman lapsen itkua kuuntelemassa. Kun lähdin sairaalasta ilman vauvaa päätin, että vielä jonain päivänä minäkin katsoisin kuinka mies kantaa hissiin elävää lastamme.

Ensin en uskaltanut kenellekkään näitä ajatuksia kertoa. En uskaltanut edes lääkäriltä kysyä kuinka kauan meidän täytyisi odottaa ennen kuin uutta raskautta aletaan yrittää. Tuntui että olen kylmä ja tunteeton ihminen kun jo ennen tyttäreni hautajaisia alan miettimään uutta vauvaa. Tiesin itse että uusi vauva ei korvaisi Emiliaa. Ymmärsin että vaikka elävän lapsen saisin, olisin silti surullinen siitä etten saanut Emiliaa pitää. En kuitenkaan tiennyt miten saisin muutkin ihmiset tämän ymmärtämään.

Olin siis pitkään hiljaa. Ehkä varovasti jollekkin mainitsin että vielä joskus... mutta en sanonut että mahdollisimman pian. Sitten löysin joukon saman kokeneita naisia netistä ja kävin lukemassa käpy:n tukipaketin. Ymmärsin että en todellakaan ole ainoa joka miettii näitä asioita. Sen jälkeen uskalsin muillekkin siitä puhua. Kukaan ei ihmetellyt, kaikki ymmärsivät. Taidan joskus aliarvioida ihmiset.

Syy miksi halusin yrittää raskautta heti kun on mahdollista oli se että tunnen itseni. Tiesin että jos jään sitä odottelemaan ja miettimään en enää lopulta uskalla. Nyt sitten pari viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Ja sitten toisen...ja kolmannen...ja neljännen. Enkä tuntenut mitään. En hyppinyt riemusta niin kuin ihmisen joka huomaa olevansa raskaana pitäisi. Ajattelin vain että nyt se pelko sitten alkaa.

Tämä raskaus on vielä niin alussa että mitä vaan voi tapahtua. Enne esikoista minulla oli kaksi keskenmenoa, joten osaan ottaa nekin jo huomioon. Mahdollisesti (toivotttavasti) edessä on vielä n.33 viikoa pelkoa ja paniikkia.

Tästä se alkaa....

2008-07-22T13:35:00.000+03:00

Meidän perheen elämä muuttui siis totaalisesti 17.2.2008. Olin yhdessä hetkessä muutunut onnellisesti kolmatta lastaan rv35+4 odottavasta, ristiäisiä suunnittelevasta äidistä surevaksi, hautajasia suunnittelevaksi enkelin äidiksi.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että asiaa oli vaikea ihan heti tajuta. Istukka irtosi kokonaa, mitä kuulemma tapahtuu harvoin. Yleensä se jää jostain edes kiinni. Minulla se irtosi täydellisesti ja aivan yhtäkkiä.

Nyt tuosta on kulunut melkein puoli vuotta. Suru on muuttunut ahdistavasta surusta hiljaiseksi suruksi. Emilia on mielessä päivittäin. Koskaan en ole enää ehjä, mutta elämä jatkuu kuitenkin. Minulla on pienestä tyttärestäni kaunis muisto jäljellä.

Johonkin on pakko ollut surunsa purkaa. Minulla se keino on ollut kirjoittaminen. Tätä blogia ennen minulla oli blogi toisessa paikassa. Se ei kuitenkaan tuntunut lopulta oikealta paikalta tälle aiheelle ja päädyin vaihtamaan maisemaa.

Meidän tarinaa en tänne kokonaan nyt kirjoittanut. Se löytyy kuitenkin http://enkelivauva.suntuubi.com/ jos joku sen haluaa käydä lukemassa.

Erilainen onni

Sinä puutut pöydästämme.
Me sytytämme erityisen kynttilän.
Ihmiset joskus kysyvät,
enkö ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin,
mitä he tarkoittavat.

Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.
Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa.
Maaginen lanka, joka muistuttaa minua perspektiivistä .
Ja antaa minulle uusia aiheita,
joiden juuret ovat sisimmässäni.

Ei, en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Ja olen onnellinen siitä,
että sinä kosketit minua
ja muutit minut kyynel kyyneleeltä.
Uskon, että se on sinun lahjasi maailmalle.

-Kristina Grahn-