Tänään

Eilinen meni lopulta ihan hyvin. Aamulla tuntui samanlaista juilintaa alavatsalla ja selässä kuin silloin Emilian rv 35+4, ja olin ihan varma että päivä ei hyvin pääty. Koko päivän supisteli epäsäännöllisesti ja osa oli aika epämukavan tuntuisia. Piti suorastaan pysähtyä kuuntelamaan supistus loppuun. Olivat kuitenkin lyhyitä ja tehottomia. Varmuudeksi piti miehelle sanoa että pitää töissä puhelinta mukana jos jotain tapahtuu.

Lenkille oli pakko lähteä puolenpäivän aikaan, vaikka supisteli. Sisällä olisi tullut hulluksi. Rauhallisen lenkin jälkeen, vähän ennen kotipihaa juoksi musta kissa tien yli:). Totesin miehelle joka oli jälleen mukana henkivartijana että nyt ei ainakaan paranen yhtienkään tikkaiden ali kävellä.

Tänään ei ole tuntunut yhtään supistusta. Ei edes viatonta harjoitussupparia. Taisi siis eilen elimistö stressistä ilmoitella.

Kuva täältä

Tasan neljä vuotta sitten tänä päivänä yritin soitella äidilleni. Olo oli levoton ja olin varma että kaikki ei ole hyvin. Pienten lasten ja miehen menojen takia en voinut asiaa lähteä tarkastamaankaan, joten piti yrittää äitiä saada puhelimen päähän. Äiti ei enää kyennyt puhelimeen vastaamaan ja seuraavana päivänä, kun vihdoin pääsin asian tarkastamaan, selvisi syykin. Äiti oli jo päässyt parempaan paikkaan. Sinne minne oli jo pitkään halunnut, mutta lasteni vuoksi ei halunnut koskaan tehdä itse sitä ratkaisua. Nyt kohtalo päätti asian hänen puolestaan.