Runo

Tämä runo saa aina padot aukeamaan. Lopusta en ole samaa mieltä runon kirjoittajan kanssa. Minusta Emilia ei koskaan kasva mahassani(luulen kuitenkin että runo on alaunperin kirjoitettu kuvailemaan lapsettomuutta). Muuten runo kuvailee täysin sitä mitä tunsin ja tunnen vieläkin. Ja jotenkin tuo isän osuus liikuttaa joka ikinen kerta.

Kirjoittajaa en osaa sanoa. Löysin runon viime helmikuussa netistä runoja etsiessäni ja se luettiin Emilia hautajaisissa.

KATSELEN TÄÄLTÄ KAUKAA

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut, kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa, pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa, ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita on luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme, löytää tarkoituksensa pettymys