Tositeevee

Tunnustan olevani koukussa kaikenlaiseen tositeeveeseen. Ihan kaikkia ohjelmia en telkusta katso, mutta huolestuttavan paljon tositeeveetä kuuluu viikko ohjelmaan. Silloin Emilian syntymän jälkeen rääkkäsin itseäni useinkin kaikilla synnytyksiin liittyvillä ohjelmilla. Synnytyssaisraalat ja vauvatalot on nyt jääneet, mutta usein vieläkin katson nelosen meille tuli vauvaa ja sitä toista minkä nimeä en nyt muista:).

Tänään ohjelmassa oli nuori pariskunta joka sai pienen tytön. Äiti oli 21 ja kaikki päivittelivät hänen nuoruuttaan. Pariskunta kertoi tuntemattomienkin ihmisten jakelevan kaduilla neuvoja siitä miten vauvan kanssa ollaan. Mietin koko ohjelman että itse olin 20 kun sain ensimmäisen lapseni. Itse en pitänyt itseäni erityisen nuorena. En ollut varsinainen teiniäiti ja ammattikin oli jo takataskussa. Joskus muinoinhan 20 olisi ollut se täydellinen ikä lapsen saantiin. Ellei jopa jo tavallista iäkkäämpi ensisynnyttäjäksi.

Ohjelmassa isä mietti että kukaan ei oikein usko heidän olevan kypsiä vanhemmiksi ja siitä syystä he eivät halua muilta apua, vaan haluavat todistaa muiden olevan väärässä. Se on harmi. Jokainen vauvaperhe tarvitsee apua jossain vaiheessa. Siinä ei ole kyse vanhempien iästä vaan siitä että alku ensimmäisen vauvan kanssa vaan on niin rankkaa vaikka siihen kuinka varustautuisi. Sittenkin kun arki lähtee rullaamaan on vieläkin kiva jos on joku paikka tai ihminen kelle soittaa kun tarvitsee apua. Me saimme apua silloin kun tytär syntyi ja pojan jälkeenkin apua tuli kun pyydettiin ja pyytämättäkin.

Tällä kerralla jos vauva tulee kotiin elävänä, luulen että apua ei niin paljon kaipaa kuin silloin joskus. Se ei kuitenkaan johdu mitenkään iästä vaan siitä että mikään ei tule yllätyksenä. Tietenkin jos lahja on koliikkilapsi tai muuten vaan huutaa kaikki päivät ja yöyt, joudun taas syömään sanani. Pitäähän sitä joskus nukkua tai muuten nauttia hiljaisuudesta. Ja parisuhdettakin pitää välillä hoitaa.