Enkelin syntymäpäivä

Tänä vuonna päivä oli jotenkin henkisesti paljon helpompi. Ei ehkä niin ehtinyt ajattelemaan. päivä aloitettiin kukkakaupoissa vieraillen ja hautakoristetta askarrellen. Tänä vuonna haudalle syntyi edellisenä päivänä hautausmaalta kerätyistä koivunoksista syrän, johon kiinnitin kaksi ruusua vuosien mukaan, vähän vihreää ja kaksi sydäntä. .

Haudalla käytiin koko perheen voimin. Lunta on tullut urakalla ja pieni kivi on ihan lumen keskellä. Käytävältä ei Emilian kiveä erota. Esikoinen halusi Emilialle lahjoittaa pehmotiikerin, johon liimaili erilaisia tarroja:)
Emilian joulukuusikin on peittynyt lumeen, esissä on enää latvassa ollut enkeli. Laitoin siihen viereen punaisen ruusun jonka isäni pyysi haudalle viemään. Näyttää muuten aika hyvältä kaiken valkeuden keskellä.

Illalla muutama hyvä ystävä tuli kakku kahville. Tilaisuutta varten leivoin kakun Hello Kitty enkeli koristeella.

Illalla sytytettiin vielä kynttilä kuvan viereen siihen aikaan kun silloin kaksi vuotta sitten Emilia lähti syntymään.

Kuumetta

Heh... Viimeisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa. Asiaa on ollut vaikka kuinka, mutta en ole niitä tänne koneelle asti päästäni saanut siirrettyä:) Ja varmin hoitokin vie paljon aikaa;)

Meillä podetaan kuumetta. LAhja on ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla kipeänä. Nytkin raukka nukkuu sitterissä tuossa vieressä ja normaalisti kun ei saa neitiä paikallaan pysymään edes ruokailun aikana vaan rinsessa karkaa heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Saatiin onneksi lääkärille iltapäiväksi aikaa. Olisiko pipi korvissa kun kuume ei lähde laskuun ja muuta oiretta ei tytösää näy.

Ja äiti potee sitä (kroonista?) vauvakuumetta:)! Tuossa jokin aika sitten sain vauvakuumeen jo hetkeksi taltutetettua, mutta sieltä se taas nosti päätään.

Minähän olen jo pienestä asti sanonut "hankkivani" isona viisi lasta ja kaksi koiraa. Tein vaan tässä suhteessa vika ratkaisun kumppania valitessa, mies kun olisi jo tyytynyt yhteen ja kun toinen tuli vähän kuin vahingossa, ajatteli että siihen jää. Sain kuitenkin vielä puhuttua ympäri ja Emilia syntyi. Emilian jälkeen oli aika luonnollista se neljäs vielä haluta, sitä vauvaa kun ei koskaan kotiin saakka tullut. Nyt olenkin ottanut taktiikakseni miehelle vihjailla että nytpä olisi hyvä sauma antaa minun saada tahtoni läpi. Seuraava lapsi olisi meidän laskelmien mukaan se viides. Jos näin suuressa asiassa saisin unelmani toteuttaa, pitäisi minun olla haluamisine hiljaa koko loppu elämän:) Ja koiristahan olen jo ajatuksena luopunut.

Toisinaan tulee kuitenkin mieleen se lapsen saamisen varjopuoli-> olenko ihan täysi hullu kun siihen ruliansiin taas haluan. Ensin jännitetään että tärppääkö ja itketään niitä menkkoja. Tähän asti raskaudet ovat alkaneet helposti mutta silti jokainen veripisara on tuntunut tuskalta. Mitä jos tällä kertaa joutuisi odottamaan pidempää?

Sitten kun raskaustesti näyttäisi kahtaviivaa, alkaa välittömästi se keskenmenon pelko. Ensin sitä uskottelee itselleen että pelkää vain siihen varhaiultraan asti kun näkee onko siellä elämää. Jos sydän sykkii, pelko kasvaa. Se olisi vielä vaikeampi menettää.

Minulla raskaudet ovat aina menneet osissa, Ensin sinne rv 12 asti. sitten keskitytään pääsemään rv 22 kun vauva on vauva. Sen jälkeen odottaa sitä rv 32(meillä maaginen raja koska tuttavaperheeseen syntyi näillä viikoilla ihana pikkukeskonen, selvisis ja on nyt vuosien jälkeen ihan mahtava pakkaus). Sitten odotetaan Emilian syntymä viikoja, rv 34+5. Lopulta jännitetään synnytystä hiestä märkinä. Lahjan synytymähän oli synnytyksenä varsin helppo. Keskityin koko ajan vaan siihen että saan lapsen nopeasti ulos ja ELÄVÄNÄ. Mitkään supistukset eivät haitanneet. Olin vaan onnellinen jos supistus tuli nopeammin kuin edellinen tai jos oli edes pikkuisen kivuliaampi. Se kertoi siitä että jälleen ollaan lähempä sitä lapsen syntymää. Eli synnytys ei kipuineen pelota lainkaan, se lopputulos vaan.


Ja kun lapsi on syntynyt pelota häviävät? No ei todellakaan! Ainakaan minulla! Sitten tietää mitä menettäisi ja pelottaa vielä kovempaa. Eikä se lopu koskaan. Kauhulla odotan niitä aikoja kun lapset mopoiässä lähtevät keskenään ajelemaan. Ja äiti pelkää kotona.

Jostain dokumentista korviin osui eräs haastattelu, missä mietittiin lapsikuolleisuutta sota-aikana. Silloin oli arkipäivää että lapsia kuoli eikä siitä tehty sen suurempaa numeroa. Nykyään lapsen kuolema on niin vaiettua että se tekee siitä jotenkin yllätyksellistä ja sitä kautta jollakin tapaa kauheampaa. En tarkoita että sota-ajan äideillä olisi ollut helpompaa, ei varmasti ollut. Silloin vaan joutui kestämään tuskan toisella tavalla. Silloin tuskaa ei saanut tuntea,ehkä, näin ainakin olen päätellyt. Nyt sen tunteminen on jotenkin luvallisempaa, mutta samalla se pitäisi edelleen pitää salassa, eikä kertoa ihmisille ettei tee heitä surulliseksi.

Itse tiesin aina että kohtukuolema on mahdollista. Tiesin että vauva voi kuolla myös synnytykseen tai vähän sen jälkeen. Silti se tuli niin yllätyksenä kun Emilia kuoli. En ollut sitä kuitenkaan oikeasti uskonut että niin voi käydä.

Sitä että lapsi ei olisi terve, en osaa edes pelätä. En pelännyt silloinkaan kun Lahjaa odotin. Sitä ajatteli että kunhan on elävä, katsotaan niitä muita juttuja sitten myöhemmin.

Joku päivä sitten Yleltä tuli dokumentti perheistä jotka joutuivat lapsensa hautaamaan. En katsonut sitä kokonaan, näin vaan lopun. Vaikka millän heistä ei ollut sama tilanne kuin meillä, tuttuja ajatuksia nousi niistä muutamasta minuutista jotka katsoin. Ohjelma herätti meillä keskustelun mitä jos... Jos olisin ollut sairaalassa nopemmin, Emilia olisi ehkä saatu hengittämään. Olismmeko silloin joutuneet tekemään ratkaisun että annamme tyttäremme kuolla? En olisi pystynyt siihen. Näin kaikki oli helpompaa. Joskus olen miettinyt että miksi juuri silloin
KAIKKI lähialueen ambulanssit olivat varattuja ja me jouduimme odottamaan apua melkein puolituntia. Nyt tuntuu sitä että kaikki meni niin kuin pitikin. Oli parempi mennä sairaalaan myöhemmin kuin aikaisemmin. Missään nimessähän en olisi ollut tarpeeksi aikaisin siinä leikkaupöydällä vaikka asuisin ihan sairaalan vieressä enkä reilun puolentunnin ajomatkan päässä.

Tämän kirjoituksen ei ollut tarkoitus sitten loukata ketään, kunhan tuulettelin päätä:)

Nämä kaikki pelot tiedostan ja silti poen kuumetta. Se kuvitelma elävistä sisaruksista leikkimässä yhdessä voittaa. Kai sitä pitäisi vaan päästää palosta irti ja ajatella että niin käy kun käy ja parempi nauttia nyt kun surra sellaista mitä ei koskaan todennäköisesti tapahdukkaan. Ja jos tapahtuu, itketään sitten senkin edestä tietäen että eli täysillä kaikki ne hetket jotka sai!

Meillä alkaa siis luultavasti pehmittelyt jossain vaiheessa. Voi mies parka! :D

Joulua odotellessa:)

Piparitalo piti tänä vuonna väsätä. Ikkunat on hedelmäkarkkeja jotka on sulatettu uunissa.
Sisälle taloon laitettiin kaksi ledikynttilää. Ihanasti loistaa ikkunoista kun on illalla pimeää. Katolle tietenkin enkeli vahtiin:)

Iltalenkillä poikkesin pikkuiseen krääsäkauppaan ja sieltä tarttui mukaan tälläinen kynttiläteline seinälle.

Lahja huomasi että meillä asustaa toinenkin vauva eteisen käytävässä. Sitä pitää aina välillä käydä suukottamassa!:)

Kaikkea pitkin noustaan jo äidin kauhuksi seisomaan. JA hauskaa on=)

kuvapläjäys:)

Lahja omassa lempipuuhassaan: revitäöän kaikki puhtaat pyykit alas telineeltä ja levitellään pitkin olohuoneen lattiaa. Osa vaipoista käytetään tietenkin ensin suussa. Ja äitillä ei taaskaan tekeminen lopu kesken.!:D

Joskus koulussa olen viimeeksi sukat neulonut ja koin silloin käntapään niin vaikeaksi etten ole viitsinyt uudelleen ottaa sukkapuikkoja käteen. Nyt tartuin härkää sarvista ja neuloin Lahjalle pirtsakat sukat. Tämän jälkeen on neulottu sekä tyttärelle että pojalle polvisukat, pienet vauvan sukat, pukinkonttiin kolmet sukat pienille tytöille(polvisukkia kaikki ja tarkoitus kuvioida vielä kukkia sukkiin), miehelle toinen sukka parista. Nyt on työn alla samasta langasta ja samalla ohjeella Lahjalle päiväunilapaset. Sukka on muuten juna-sukka ja ohje täältä . Kannatti siis pelätä:)

Muistan joskus uhonneeni kuinka en koskaan tulisi lapsellani käyttämään ketovaippoja, kun ovat niiiin vaikeita eikä minusta ole siihen pyykkäämiseen(kuinka väärässä voikaan olla???).

Kun sitten aloin kestoja käyttämään, uhosin etten ainakaan koskaan itse vaippoja ompele. Tässäpä muutama itse tehdyistä vaipoista. Kankaat sampsukasta ja ohje/kaavat myllymuksuilta. Toimii kuin unelma ja juuri oikeanlaiste meille. Tälläkin hetkellä työn alla muutama uusi vaippa. Tuo aika vaan ei tahdo riittää.

Löysin netistä näin ihania kankaita
vaippaan. Toisessa siilejä ja toisessa

etanoita. Ja nälkä kasvaa syödessä.

Viimeisimmän vaipan tein ihanasta vaaleanpunaisesta pr-pul kankaasta ja sisälle tuota ihanaa ruskeaa. Tuli syötävän suloinen!!!

Syyskuussa käytiin pyörähtämässä Ruotsin maalla ja tässä muutamia tuliaisia laivalta ja Tukholmasta. Hauskaa oli ja Lahjakin viihtyi koko päivän kaupungilla rintarepussa. Kyllä shoppailu on parasta kuntoilua. Varsinkin kun on ylimääräiset 7kg kannettavana:)

Terve lapsi

Lahja julistettiin eilen virallisesti terveeksi lapseksi:)

Meillä oli keskussairaalalla sydämen ultra ja nippu muita kokeita. Kierros aloitettiin alakerrasta ekg:stä, jossa Lahja malttoi olla pelostani huolimatta erittäin hienosti. Kunnollinen filmi saatiin heti ensi yrittämällä. Lasten polilla Lahja joutui verenpaine mittaukseen mikä oli se kaikkein inhottavin tutkimus. Onneksi paineet mitattiin tällä kertaa vain kädestä eikä kaikista raajoista. Aikaa vierähti ihan kiitettävästi ennen kuin tarvittavat kolme tulosta saatiin onnistumaan. Onneksi oli ystävä apuna painelemassa ADHD lehmän nappuloita kun itse pitelin Lahjaa paikallaan.

Neiti on nyt rikkonut 7kg. Vaaka näytti sairaalalla 7010g. Pituutta venytettiin 66cm.

Ultraa jännitin eniten. Tietenkin pelotti että mitä lääkäri sydämestä sanoo, mutta enemmän pelotti se saako Lahjan pidettyä pöydällä liikkumatta. Kannatti pelätä sillä tyttö makoili pöydällä kuin vanha tekijä ja suurimmaksi osaksi tuijotteli Lääkäreitä ja kuunteli heidän juttujaan. Vain muutaman kerran yritti napata ultran lääkärin kädestä tai työntää kättä pois rinnan päältä.

Reikiä ei enää löytynyt ja näin ollen sydäntä ei enää tarvitse seurata. Juhlan kunniaksi tehtiin kaupungilla pieni shoppailukierros:)

Rytmit on alkaneet muotoutua mukavasti. Vielä(tai ehkä koskaan) ei ihan kellontarkasti päiviä vietetä, mutta noin ajat on ruokailuissa ja nukkumisissa. Lahja nukkuu useimpina päivinä kolmet unet. Yhdet lyhyet aamulla puuron jälkeen, toiset pidemmät puolenpäivän aikaan ja kolmannet lyhyet iltaruuan jälkeen. Yöllä herätään syömään edelleen ainakin neljästi. Yöt ovat olleet hieman levottomampia viime aikoina. Saattaa johtua flunssan poikasesta joka jyllää meidän perheessä.

Puuroa syödään aamuin ja illoin. Lounaaksi kasvissoseita, välipalalla hedelmiä ja marjoja ja päivälliseksi kasvista ja lihaa. Tissi on edelleen se ainut juoma-automaatti. Mukista maistuu vesi, mutta sitä ei montaa milliä päivässä mene. Muutama kulaus aterialla ja loput syliin kun mukin kanssa pitää saada leikkiä vähän.

Ainakin toistaiseksi Lahjan ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi itsetehdyistä aterioista. Ainoastaan hedelmät ja marjat tulee valmiiksi muussattuna purkista. Toki maistelee myös tuoreita mikäli itse jotain marjaa tai hedelmää syödään. Lihoista jauhelliha ja kana on jo koeiltu. Seuraavaksi ajattelin lohta paistaa kasvissoseen sekaan. Lemppari on päärynä ja vadelma soseMäärät ei päätä huimaa. Kerrallla saattaa upota n. puoli desiä ruokaa. Enempää ei mene vaikka päällä' seisoisi, vaikka kuulemma määrä on liian pieni. Ilmeisesti Lahja saa tisistä sitten tarpeeksi kun kasvaa kuitenkin ihan hyvin.

Sormiruokintaakin ollaan kokeiltu, mutta osoittautui meidän vauvalle huonoksi ideaksi. Lahja on aikamoinen kultakurkku ja jo millin suuruinen jauheliha palanen peruna-porkkana mössön seassa saa rinsessan kakomaan. Karkeampaa harjoitelaan pikkuhiljaa. Esim porkkana raasteella leikkiminen meidän muiden ruokailun aikaan on Lahjasta ihan mielettömän hauskaa. Raasteet on yleensä kyllä kaikkialla muualla kuin suussa, mutta aina tulee vähän maistettua ja mutustettua. Vanhimmalla tyttärellä oli aikoinaan sama ongelma ruokien kanssa ja pitkään piti kaikki muussata täysin sileäksi tai ruoka tuli ulos. Myöhemmin ollaan mietitty olisiko tämä ja ongelmat puheessa liittyneet toisiinsa. Kireä kielijänne kun kuuleman mukaan usein aiheuttaa myös syömisongelmia. Täytyy tarkkailla.

Tein vihdoin sen suuren päätöksen ja ajttelin ensi viikolla käydä töihin ilmoittamassa että jatkan "lomailua" ainakin ensi syksyyn. Nyt ajattelin nauttia kotona olosta. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä sitten vielä aika monta vuotta ennen eläkettä.

Lahja 6kk

Aika kuluu ihan mielettömän nopeasti ja tuntuu ettei mihinkään riitä enää aikaa. Tietokoneellakin olen käynyt vain silloin tällöin pyörähtämässä ja taas mennään. Nyt ehkä alkaa helpottaa kun isommat lapset aloittivat koulun ja kesän reissut on auttamatta suurimmaksi osaksi reissattu.

Lahja on nyt 6kk. Pieni on , mutta edelleen todella pippurinen:) Jos asia ei mene rinsessan mielen mukaan on huuto kova. Toisaalta sitten jos tyttö nauttii olostaan, kyllä senkin huomaa. HYmyilee paljon ja välillä käkättää niin että väkisin alkaa itseäänkin naurattaa. Nyt komentaa tuossa vieressä nokkamukia, joka ei ilmeisesti suostu hänen tahtonsa mukaan hyppäämään suuhun:)

Yöt meillä nukutaan nykyään aikas hyvin. Useampia kertoja herätään syömään, mutta unet jatkuu samantien kun tissin saa suuhun. Muutaman kerran Lahja on vain kahdesti herännyt syömään ja niinä aamuina kyllä huomaa että on nukuttu hieman enemmän kuin yleensä.

Lahja nukku yleensä ihan kiinni minussa. Ja nyt kun tyttö on jo vähän isompi, ei niin paljon pelota että kääntyisin päälle. Lahjan sänkyä käytetään nykyään vain hoitamassa yöpöydän virkaa:)

Ruuista ollan maisteltu porkkanaa, perunaa, kukkakaalia, baanaania, persikkaa ja päärynää. Puurojen maistelu aloitettiin muutama päivä sitten kun aamut alkoivat olla niin hankalia. Lahja kiukkusi nälkäänsä koko ajan. Lihat aloitellaan sitten myöhemmin.

Leluista kivoin taitaa olla sisko ja veikka. Ainakin vielä pikkusiskoa leikitetään kovasti ja välillä tulee ihan riitaa siitä kuka saa Lahjaa kantaa tai leikittää. Ja kyllä sen huomaa että Lahjakin jo ymmärtää jollain tapaa että sisko ja veikka ovat koulussa päivät. Saattaa aamuisin vähän ihmetellen katsella ympärilleen kun kukaan ei tul luokse pyörimään. Kesällä kun viimeistään siinä vaiheessa kun aamupesuilta olohuoneeseen mentiin, oli joku toivottelemassa Lahjalle hyviä huomenia ja repimässä jaloista:). Ja siinä vaiheessa kun isommat sisarukset koulusta tulevat, hymy nousee korviin ja jalat alkavat sätkiä vimmatusti.

Täytyy sanoa että kävelytuoli ja hyppykiikku ovat historian parhaimmat keksinnöt:) Hyppykiikussa tosin en uskalla Lahjaa yksin jättää, joten silloin ei tule hommia tehtyä. Kävelytuoliin taas saan Lahjan mukavasti ja turvallisesti (ellei veikka ole vieressä) ja voin vaikka mennä kettiöön täysin hyvillä mielin. Ja Lahja viihtyy pitkiäkin aikoja.

Leluista vielä sen verran että kaikkein parhaitahan ovat ne lelut jotka eivät ole leluja ollenkaan. Esimerkiksi tässä eräänä iltana kävelytuolissa olessaan Lahja oli onnistunut saamaan jalkoihinsa pienen rapisevan muovipussin(eihän meillä yleensä ole mitään rötkällää lattialla, mutta..;) ja siitä riitti riemua pitkään kun sitä kuunneltiin ja tunnusteltiin varpailla. Ja muutama ilta sitten toin olohuoneeseen pahvilaatikon ja sen nähtyään Lahjalla syttyi heti silmiin mielen kiinnosta kertova kiilto. Ajattelin että ei niin pieni vielä osaisi itseään ohjailla toisella puolella huonetta olevan laatikon luo ja lähdin keittiöön tekemään isommille lapasille iltapalaa. Hetken päästä olohuoneesta kuitenkin kuului onnellinen mussutus ja paikalle mentyäni huomasin että kyllä oli vauva näppärästi itsensä ohjaillut juuri siihen kulmaan laatikkoa mistä kannen sai kätevästi suuhunsa:)

Ryömimään ei Lahja vielä ole oppinut. Sängyssä ja lattialla saa itsensä kätevästi paikasta toiseen pyörimällä masulta selälleen ja selältä masulleen. Yleensä kuitenkin paljon kannattavampaa on alkaa huutaa ja sätkiä niin joku tulee nostamaan pois ja pääsee sylissä liikkumaan kätevästi:) Eli liikkumistaitoja ei hirveästi harjoitellakkaan. En kuitenklaan näe mitään kiirettä niiden oppimiseen. Olkoon nyt sylissä kun vielä viihtyy. Kyllä se kohta juoksee karkuun kun syliin yrittää napata.

Emilia hauta on tänä vuonna ollut ihan harmittavan huonosti hoidettu. Siellä on käyty, mutta kaikki valinnat on menneet metsään ja kokeilut epäonnistuneet. Ensi kesänä taidan ottaa varmanpäälle ja ostaa sellaiset kukat joiden tiedän haudalla viihtyvän. Kevääksi tilasin tulppaaneja ja narsisseja. Suunnitelmana oli että istuteetaan tytön kanssa sipulejavieriviereen jos saataisiin aikaan kevääksi kukkameri. Jää nähtäväksi...

Täytyy sanoa että tällä hetkellä kaikki on vähän liian hyvin. Kohta täytyy siis tapahtua taas jotain aivan kamalaa, eihän näin onnellinen voi olla loputtomasti. Ajattelin kuitenkin nauttia siihen asti täysin rinnoin tästä mielentilasta:) Tietenkin tulee hetkiä jolloin miettii vuoden 2008 helmikuuta ja kuinka väärin se kaikki oli, mutta siihenkin on nyt löytynyt joku hyväksyntä. Saattaa olla ohimeneväkin.

Sikainfluenssa pelottaa ihan järjettömästi. Siis oikeasti järjettömästi. Toivottavasti pelottaa turhaan ja jos tauti meille rantautuu se menee helposti ohi. Kuitenkin Lahja on niin pieni ja muutenkin välillä niin tukkoinen, että pelottaa selviääkö siitä. Pitää sitten vaan vaatia pääsyä sairaalaan hoitoon, vaikka eipä se vaatiminen taida auttaa jos ovat päättäneet. Olin jo niin toivonut että Lahja saisi kohta sen rokotteen ja pääsisi tästä paniikista, mutta nythän on ilmeisesti niin että vauvat eivät sitä sittenkään saa kun eivät tämän hetken tietojen mukaan kuulu riskiryhmään.

Tästäpä tuli oikein sekameteli soppa. Kaikki kuukauden tiedot pieneen läjään:).

Juhlat juhlittu...

Muutama viikko on viimeisestä merkinnästä vierähtänyt. Meni tuo aika järjestellessä juhlia. Tarkoitushan oli pitää vain pienet juhlat. mutta kuten aina meillä tuppaa käymään, juhlat paisuivat suhteellisen suuriksi. Lopulta huomasin leipovani patonkeja ja pyöritteleväni lihapullia noin 70 hengelle:) Onneksi sain apuun ystäviä! Viime viikko meni jotakuinkin keittiössä häärien ja kaupoissa pyörien. Lahja löytyi useimmiten isin kyydistä rintarepusta tai rattaista kauppareissuilla. Sillä kaikkein isoimmalla kauppareissulla oli se rintareppukin mukana ja täytyi miehenkin tunnustaa että se on kätevä välinen muuallakin kuin kotona. Meillä kun useimmat ruokaostokset vaikautuvat sillä että Lahjaa täytyy toisen roikottaa koko ajan sylissä. Viime viikolla pieni joutui vähän väkisin tottumaan rattaisiin.

Tarjolla oli lopulta niiden lihapullien ja patonkien lisäksi nakkeja, karjalanpiirakoita, munavoita, erilaisia tuorejuustoja, tonnikalasalaattia, perunasalaattia ja vihreää salaattia jonka vierestä löytyi fetaa, sipulia ja tomaattia.

Kakkuun väänsin koristeet edellisenä päivänä/iltana, kuinkas muutenkaan. Mitään kun ei voi tehdä ajoissa valmiiksi vaan kaikki täytyy jättää viijme tippaan. Ja olipa hauskaa vääntää marsipaanista lehtiä kun tiesi että olisi niin paljon muutakin tekemistä:). Tulipahan kuitenkin tehtyä ja lopputulos oli omasta mielestä todella hyvä. Puuteemaa piti tietenkin jatkaa myös kakussa. Oksat on tehty suklaakastikkeesta. Marsipaani kukat ja sormukset syntyivät ihan hetken mielijohteesta kun mietin jotain väripilkkuja kakkuun. Valmiilla muoteilla olisi tietenkin ollut helpompi koristeet tehdä mutta suhteellisen helposti ne syntyivät näinkin. JA jokainen lehti oli nyt erilainen. Sisällä kakussa on purkillinen lakkahilloa(kolme kerrosta/puoli purkkia per väli) ja kermaa, päällä kinuski.

Juhla paikka perjantai iltana pöytien järjestelyn jälkeen. Vielä ei ole kukat paikallaan, muuten valmis juhlasali.


Ja tältä näyttivät koristeet lopulta. Pilttipurkkiin servettitekniikalla koivun lehtiä, kaulaan jenkojen päälle vihreää koristenauhaa. Jokaiseen purkkiin tuli koivunoksa ja kolme päivänkakkaraa. Nämäkin piti valmistaa ihan viimetingassa vaikka juhlia on suunniteltu kuitenkin jo muutama kuukausi.

Kaikenkaikkiaan ilta oli kiva. Itse en paljon ehtinyt juhlia Lahjan syöttöjen takia. Sen lisäkis roikuin aika paljon keittiössä kun en kehdannut kaikkea jättää ystävien harteille. Ja tietenkin siellä keittiössä oli kivaa kun kaveritkin olivat siellä:) Muutaman kerran jouduin poisajetuksi ja lopulta taisin ymmärtää pysyä poissa:D.

Mukavan yllätyksenä tuli vieraiden järjestämä ohjelma(tai miehen veljen aloitteella järjestetty).

Meidän yllätykseksemme juhla aloitettiin pienllä ajelulla(en oikeasti ymmärrä mitä kaikkea autossa oli erikoista, näytillä A.C. Showssa, kovat popit ja hieno maali?. Mies harrastaa näitä joten siksi hieno juttu) Ajelu päättyi lopulta LIDliin kun muistin että oli unohdettu vettä viedä juhlapaikalle:) Noustiuin siis takapenkiltä täysissä juhlavarusteissa ja mentiin liiteriin osatamaan parikymmentä litraa vettä:D .Siitä juhla jatkui mukavissa tunnelmissa juhlapaikalle.

Toisena yllätyksenä morsiammenryöstö. En oikeasti osannut odottaa mitään ohjelamaa kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mitkään viralliset häät. Siksipä naamioituneiden miesten hyökkäys tuntuikin aika järkyttävältä:) Jotain olin jo aavistanut ihmisten käyttäytymisestä juuri enne ryöstöä, mutta luulin tapahtuvan jotain ihan muuta. Mies suostui laulamaan pikku Laurasta ja tansiimaan lavalla. Säärien tunnistus meni hieman penkin alle kun mies ilmoitti vievänsä kotiin hyvän ystäväni jolle ei muuten suostunut karkauspäivänä ostamaan hamekangasta:)

Loppu ilta sujiu kosteissa tunnelmissa. Itse kurvailin kodin ja juhlapaikan väliä lasten takia, joten humalatila ei päässyt yllättämään. Muut nauttivat boolia senkin edestä ja karaoke raikasi:)

Jos joskus vielä järjestäisin samanlasiet juhlat tekisin hyvin paljon toisin. Ensinnäkään en yrittäisikään tehdä kaikkea yksin vaan heti alussa miettisin vakavasti pitopalvelua. Näissä juhlissa monia asioita ei oltu mietitty loppuun asti(syytän unen puutetta joka saa unohtamaan useita asioita:) Ja paljon oli kiinni siitä että läheisissä on työteliäitä ihmisiä. KIITOS YSTÄVÄT. Täällä mietitään kuinka apu palkitaan;)