Tästä se alkaa....

Meidän perheen elämä muuttui siis totaalisesti 17.2.2008. Olin yhdessä hetkessä muutunut onnellisesti kolmatta lastaan rv35+4 odottavasta, ristiäisiä suunnittelevasta äidistä surevaksi, hautajasia suunnittelevaksi enkelin äidiksi.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että asiaa oli vaikea ihan heti tajuta. Istukka irtosi kokonaa, mitä kuulemma tapahtuu harvoin. Yleensä se jää jostain edes kiinni. Minulla se irtosi täydellisesti ja aivan yhtäkkiä.

Nyt tuosta on kulunut melkein puoli vuotta. Suru on muuttunut ahdistavasta surusta hiljaiseksi suruksi. Emilia on mielessä päivittäin. Koskaan en ole enää ehjä, mutta elämä jatkuu kuitenkin. Minulla on pienestä tyttärestäni kaunis muisto jäljellä.

Johonkin on pakko ollut surunsa purkaa. Minulla se keino on ollut kirjoittaminen. Tätä blogia ennen minulla oli blogi toisessa paikassa. Se ei kuitenkaan tuntunut lopulta oikealta paikalta tälle aiheelle ja päädyin vaihtamaan maisemaa.

Meidän tarinaa en tänne kokonaan nyt kirjoittanut. Se löytyy kuitenkin http://enkelivauva.suntuubi.com/ jos joku sen haluaa käydä lukemassa.



Erilainen onni

Sinä puutut pöydästämme.
Me sytytämme erityisen kynttilän.
Ihmiset joskus kysyvät,
enkö ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin,
mitä he tarkoittavat.

Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.
Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa.
Maaginen lanka, joka muistuttaa minua perspektiivistä .
Ja antaa minulle uusia aiheita,
joiden juuret ovat sisimmässäni.

Ei, en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Ja olen onnellinen siitä,
että sinä kosketit minua
ja muutit minut kyynel kyyneleeltä.
Uskon, että se on sinun lahjasi maailmalle.

-Kristina Grahn-