Välillä sitä itsekseen miettii onko loppujen lopuksi oikeutettu valittamaan lapsensa kuolemasta. On ihmisiä jotka joutuvat kokemaan menetyksen niin niin paljon kamalammalla tavalla. Meidän Emilia nukkui pois (toivottavasti) rauhallisesti, tietämättä oleenkaan mitä tapahtui. Emilia oli kuollessan kohdussani,siinä turvallisen tuntuisessa, tutussa paikassa. Joku joutuu miettimään miten oma lapsi on kärsinyt tai pelännyt yksin! Liian moni joutuu lopunelämäänsä miettimään mitä olisi voinut tehdä toisin, vaikka mitään ei yleensä olisi ollut tehtävissä.
Ei voi kun ihmetellä millainen ihminen ottaa toiselta hengen, harkitusti tai harkitsematta. Ja vielä lapsen tai nuoren, viattoman olennon joka ei varmasti ole tehnyt mitään pahaa. Pelottaa oman tyttären puolesta kun ajattelen hänen teini vuosiaan.
Kaikille äideille ja isille jotka ovat joutuneet kokemaan oman lapsen kuoleman tavalla tai toisella, paljon paljon voimia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti