perjantai 17. lokakuuta 2008

Ikeassa

Siitä onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen mitään kirjoitellut. Päivät on olleet niin täynnä kaikkea ja tämä loputon väsymys niin totaalista ettei mitään jaksa. Alkaa jo usko loppua että meneekö tämä väsymys ohi missään vaiheessa. Muuten ei olisi niin väliäkään, mutta töissä joutuvat raukat katselemaan haukottelvaa ja väsynyttä työkaveria, joka ei jaksaisi turhaan sormeaan nostaa saati kävellä:)

Eilen lähdettiin syysloma reissulle ikeaan. Paljon tuli ostettua kaikkea todella tarpeellista kun halvalla sai. Ikean suuri kassi ei tavaroille riittänyt vaan osa piti kantaa käsissä. Silti lasku ei ollut ihan mieletön. Sovittiin vielä kavereitten kanssa tämä otetaan joka vuotiseksi tavaksi.

Lähtiessä päätin että jos Lahjalle jotain kivaa löytyy, ostan sen enkä mieti tuleeko varmasti käyttöön. Löysinkin kivan pussin tavaroille ja pussilakanasettiäkin käsissä pyörittelin, mutta jätin lopulta hyllyyn. Tarkotus oli myös ostaa pinnasänkyyn katos, mutta sen unohdin siinä hötäkässä. Täytyy siis vielä ennen helmikuuta käydä Ikeassa pyörähtämässä:)

Mahoja käveli vastaan joka kulmassa ja aina huomasin ajattelevani kuinka heillä on määräpäivänä varmasti se elävä pieni käärö sylissään ja miulla taas raskaat hautajaiset edessä. Ajatus tuli ihan automaattisesti ja tuntui niin todelliselta että pelottaa.

Ei kommentteja: