meillä asuu pieni karhunpoikanen...

...tai lumileopardi:) Kyllä voi pienestä tyttölapsesta lähteä möreä örinä! Meillä öristään valveilla ja unissaan. Yhtenä päivänä oltiin ystävän kanssa lounaalla ja kun vaunuista alkoi kuulua tuttua heräily örinää sanoin ystävälle että ei taitaisi moni uskoa että vaunuissa nukkuu mahdottoman mini kokoinen tyttömerkkinen vauva. Voisi kuvitella että sisään kurkatessaan näkisi karvaisen karhunpennun tai leijonan poikasen. Kaveri oli kuitenkin sitä mieltä että dinosaurukselta kuullostaa! Että hirmuliskoa tässä kasvatellaan;)

Vaihtoehtoisesti tyttöä voisi välillä kutsua pieneksi apinaksi. Syli on nimittäin useimmiten ainut paikka missä uni päivisin maistuu. Vaunuissa onneksi nukkuu yhdet unet, niin että saa selkää hetken lepuuttaa. Yhdellä kädellä on pitänyt opetella syömään ja kirjoittamaan. Kuitenkin muutama päivä sitten kun tyttö nukkui vaunuissa hyvin ei äiti saanut mitään järkevää tehtyä. Aina välillä piti hypätä ulkona katsomassa miten vaunuissa voidaan.

Näin meillä leivottiin isille synttärikakkua! Äitillä oli tehokas olo kun osasi tehdä aika montaa asiaa samaan aikaan. Kännykkä oli nimittäin taskussa ja kuullokkeet korvissa. Samalla sai muutaman puhelun hoidettua kun pursotteli kermoja kakkuun:D

Tämä on niitä harvoja asentoja jossa unet maistuu päivällä. Ja tämäkään ei aina toimi.

+400g

Tänään kävi neuvolan täti kylässä tarkastamassa Lahjan. Viimeinen punnitus/tarkastus oli reilu viikko sitten ja nyt jännitin vähän onko painoa tullut tarpeeksi lisää. Rupateltiin ensin niitä näitä ja katseltiin Lahjan örinöitä(Lahja on saanut uuden lempinimen isältään, Örri. Pienestä lähtee oikeasti aika mieletön ääni kun on herellä, ja välillä kun nukkuukin). Tädillä oli mukanaan kalavaaka:) ja Lahja pääsi "haikarapussiin" mittausta varten. Ensin vaaka näytti 200g vähemmän kuin viimeksi ja se jo vähän säikytti. Se ei onneksi pitänyt kuitenkaan paikkaansa ja uudella yrityksellä painoa saatiin 3030g. Eli yli kolmen kilon ollaan menty. Huomenna saa Lahja sitten lenkin jälkeen jäädä hetkeksi pihalle nukkumaan. Saattaa äiti saada vaikka pupulan pitkästä aikaa siivottua. Tietenkin nyt jos asiaa oikein suunnittelen, ei tyttö varmaan vaunuissa nukkumassa viihdy:)

Sain tänään myös neuvolakortin liitteen. Siitä kävi ilmi että ponnistusvaihe on kestänyt 2min. Ei ihme että tuntui äidistä vähän hätäiseltä koko toimitus.

hajatuksia

Ensimmäisenä päivänä Lahjan syntymän jälkeen heräsin sairaalassa pitkään kaivattujen unien jälkeen(ensimmäiset kunnon unet moneen päivään). Kaikki vuoden takaiset muistot sairaalasta syöksyivät mieleen. Yritin katsoa sängyssä nukkuvaa elävää lasta ja puistella mielestä sen tunteen että asiat oli taas pielessä. Ikkunasta näkyi niin samankaltaiset maisemat kuin helmikuussa 2008 ja sääkin oli samalla tavoin helmikuisen aurinkoinen. Meni hetki että pääsin niistä tunteista eroon ja pystyin uskomaan että nyt hoidetaan elävää lasta.

Tämän jälkeen olo oli liiankin onnellinen. Odotin koko ajan sen väsymyksen ja masennuksen ilmestymistä, mutta olin vain pelkkää onnea. Tietenkin välillä tuli mieleen että nämä kaikki jäivät Emilian kanssa kokematta, mutta sekään tieto ei saanut mieltä mustaksi. Sitten tuli lastenlääkärin tarkastus joka muutti kaiken. Iloisin mielin kävelin lastehoitohuoneeseen. Silloinkin kun lääkäri mielestäni epätavallisen pitkään kuunteli sydäntä (olin seurannut lasin takaa muiden lasten tutkimuksia) ja pälyili välillä huoneessa olevaa toista äitiä, en osannut kunnolla säikähtää. Sitten lääkäri kaiken tarkastettuaan ilmeisesti teki päätöksen asiansa kertoa vaikka huoneessa oli muitakin ja pudotti pommin: "Lapsellanne kuuluu sivuääni sydämessä". Ja ensimmäinen asia mitä tämä äiti ajatteli oli uudet hautajaiset. Oli niin normaalia ajatella että eihän me tätäkään lasta saada pitkään pitää. pitkään sain kyyneleet ja sisällä vellovan paniikin nieltyä, kunnes kätilö alkoi amanuenssille kertomaan viime helmikuusta ja Emiliasta. Siitä alkoi itkukohtaus, joka jatkui lopulta useita tunteja. Onneksi pääsimme melko pian ultraan jossa selvisi että sivuäänen aiheuttaja on reikä sydämessä, joka kuullostaa pelottavalta, mutta on melko tavallinen ja vaaraton, ja menee yleensä umpeen ajanmyötä ihan itsestään. Vaikka tämä kaikki on tiedossa, kyyneleet tulevat vieläkin kun mietin tuota lääkärin lausetta. Nyt odottelemme vielä nelisen viikkoa, jonka jälkeen tutkitaan olisiko reikä pienentynyt tai mennyt umpeen. Läkäri käski huolestua vain jos Lahja alkaa hikoilemaan tai on hengästynyt. Arvatkaa vahditaanko täällä jokaista hengenvetoa ja huolestutaan jos tyttö tuntuu hieman kuumalta tai (muka) nihkeältä.

Tänään kävimme Esikoisen ja Lahjan kanssa lenkillä. Loppumatkasta tuli mieleen että viime maaliskuussa olisi pitänyt sama lenkki kulkea Emilian kanssa. Bussipysäkin kohdalla mieleen tuli että sen sijaan että saatoin joka aamu pojan taksiin yksin, minulla olisi pitänyt olla mukana vaunut ja elävä vauva.

synnytys

Aika lentää kun on mielekästä tekemistä:)

Jos nyt ehtisin kirjoittaa siitä miten Lahja maalimaan putkahti, kun Lahja itse istuu sitterissä ja isompi tytär juttelee vieressä.

En ole varma kirjoitinko silloin tänne vai jonnekkin muualle raskauden alussa että olisi kiva jos vauva syntyisi 28.2, Onnin päivänä. Näin oli vauvan kanssa sopimus ja hän piti siitä kiinni:) Loppu raskaudessa muutin kuitenkin mieleni ja toivoin että Lahja olisi pysynyt masussa vähän pidempään pienen kokoarvion vuoksi.

27.2 perjantaina aavistelin että synnytys on lähellä. Lahja liikkui hiljempaa, kuin valmistautuen koitokseen ja muutenkin tuntui että kroppa pyytää lepäämään vähän. Illalla (tai yöllä) nukkumaan mennessä tuli muutama napakka supistus ja alapäähän niin outo tunne että päätin etten sängystä nouse kuin vain jos on ihan pakko. Se pakko tietenkin tuli vessahädän muodossa klo 01.40. En pitkälle päässyt kun lorahti. Hetken mietin että menikö vedet kun lorahti uudelleen. Ei muuta kuin mies herelle ja soittaamaan synnärille. Vesien lorahtelu tuntui niin samalta kuin vuoden takainen verenvuoto, että paniikki oli melkoinen. Siksipä soitimmekin anopin lapsia hoitamaan ja lähdimme kohti sairaalaa melko pian. Kätilökin toivotti tervetulleeksi heti kun tuntuu että kotona ei voi olla vaikka supistuksia ei tuntuisikaan.

Matka sairaalaan on vähän hämärän peitossa. Muistan ainoastaan sen että miehen kanssa pohdittiin liíkenteen paljoutta. Sairaalan pihassa tuli loputkin vedet ja hädissäni taas tarkastelin että olihan vaan vedet. Olipa hyvä että oltiin yöllä liikenteessä. Meitä vastassa oli sama kätilö kuin silloin vuosi takaperin.

Kaikkien tarvittavien tutkimusten jälkeen pääsimme tarkkailuhuoneeseen nukkumaan. Mies sai sinne myös oman pedin. En tiedä auttoiuko äidin paniikki asiaan vai oliko sairaalassa vaan silloin niin hiljaista että peti järjestyi. Mitään avautumista ei ollut tapahtunut ja meidän käskettiin yrittää nukkua. Mies tottelikin kehoitusta ja oli unessa heti, itse en saanut unta. Keskityin vaan tunnustelemaan supistuksia ja toivoin että ne tihentyisivät.

Aamulla päätimme kävellä sairaala rappuset kahdeksanteen kerrokseen, että synnytys käynnistyisi kunnolla. Ei osottautunut hyväksi ideaksi. Sai ainoastaan aikaan sen että pohkeet olivat kuin halot seuraavat neljä päivää.

Iltapäivällä päätimme että miehen on parasta lähteä kotiin lepäämään. Itsekkin yritin torkahdella. Kun uni ei tullut päätin lähteä katsomaan telkkaria. Emerdalen jälkeen uni maistui ja sain muutaman tunnin nukuttua.

Klo 22.00 supistukset kovenivat viimein ja ei mennyt kauaa kun ne tulivat neljän minuutin välein. Kohdunsuu oli tunnin päästä neljä senttiä auki ja pääsin saliin odottelemaan. Miehelle laitoin viestiä että voi lähteäb ajelemaan.

Supistukset olivat koko ajan kovempia ja väliä ei ollut juuri ollenkaan. Kävelin salissa ympyrää ja keinuttelin lantiota aina kovemmissa huipuissa. Lopulta vauvalle laitettiin päähän anturi ja siirryi keinutuoliin istumaan. Eteeni sain sydän käyrän jota tuijotin koko ajan. Oli pakko vahtia että supistukseien kohdallakin vauva sydän sykkii hyvin.

Puolenyön jälkeen siirryin sängylle pystyyn nojailemaan että kohdunsuu saataisiin edestkin häviämään. Näin ei tarvinnut montaa supistusta kuunnella kun tarve ponnistaa kävi sietämättömäksi ja Lahja meinasi työntyä maalimaan itsekseen. Kätilö työnsi tyttöä takaisin ja huusi ettei vielä saa ponnitaá. Toinen kätilö tuli paikalla ja minun piti yrittää vaihtaa asentoa. Kaikki kävi lopulta niin nopeasti että en ehtinyt itse mukaan ollenkaan. Nyt harmittaa se miten huonosti lopun kestin. Koskaan en ole huutanut niin paljon, edes aikaisemmissa synnytksissä.
Kätilö myöhemmin lohdutteli että synnytys meni todella hyvin ja sujuvasti siihen nähden etten saanut missään vaiheessa minkäänlaista kivunlievitystä. Kuitenkaan aikaisemmatkin alatiesynnytkset olen hoitanut luomuna piikkikammon takia.

Muutama ponnistus ja edessämme oli pieni, täydellinen tyttö. Ensimmäiseksi piti tarkistaa onko lapsi elossa ja olihan se. Kun suu ja nenä oli imetty, alkoi ihana huuto. Sain tytön rinnan päälle odottelemaan labratätejä, jotka tulivat ottaamaan vauvasta verikokeet vasta-aineiden takia.

Napanuora oli ollut kerran vartalon ja kerran kaulan ympärillä. löysästi kuitenkin kätilön mukaan. Muutama tunti odoteltiin osastolle pääsyä. Siinä vaiheessa oli väsymys ja kivut jo kadonneet ja pääsin ihmettelemään pientä ihmettä.

Lahja syntyi 28.2.2009

Lahjapaketti saapui perille 28.2.2009 klo 02.16. Pituutta pienellä tytöllä oli 48 cm ja painoa 2618g. Pipo koossa 32cm. Kaikki varpaat ja sormet todistettavasti tallessa

(isi on tarkkaan laskenut ja vähän kärsinytkin siitä:))

Koko perhe on innoissaan pienestä tuhisijasta. Tyttö on pienestä koostaan huolimatta erittäin pippurinen ja kova ääninen.



Synnytyskertomusta lisäilen vähän myöhemmin!