sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

hajatuksia

Ensimmäisenä päivänä Lahjan syntymän jälkeen heräsin sairaalassa pitkään kaivattujen unien jälkeen(ensimmäiset kunnon unet moneen päivään). Kaikki vuoden takaiset muistot sairaalasta syöksyivät mieleen. Yritin katsoa sängyssä nukkuvaa elävää lasta ja puistella mielestä sen tunteen että asiat oli taas pielessä. Ikkunasta näkyi niin samankaltaiset maisemat kuin helmikuussa 2008 ja sääkin oli samalla tavoin helmikuisen aurinkoinen. Meni hetki että pääsin niistä tunteista eroon ja pystyin uskomaan että nyt hoidetaan elävää lasta.

Tämän jälkeen olo oli liiankin onnellinen. Odotin koko ajan sen väsymyksen ja masennuksen ilmestymistä, mutta olin vain pelkkää onnea. Tietenkin välillä tuli mieleen että nämä kaikki jäivät Emilian kanssa kokematta, mutta sekään tieto ei saanut mieltä mustaksi. Sitten tuli lastenlääkärin tarkastus joka muutti kaiken. Iloisin mielin kävelin lastehoitohuoneeseen. Silloinkin kun lääkäri mielestäni epätavallisen pitkään kuunteli sydäntä (olin seurannut lasin takaa muiden lasten tutkimuksia) ja pälyili välillä huoneessa olevaa toista äitiä, en osannut kunnolla säikähtää. Sitten lääkäri kaiken tarkastettuaan ilmeisesti teki päätöksen asiansa kertoa vaikka huoneessa oli muitakin ja pudotti pommin: "Lapsellanne kuuluu sivuääni sydämessä". Ja ensimmäinen asia mitä tämä äiti ajatteli oli uudet hautajaiset. Oli niin normaalia ajatella että eihän me tätäkään lasta saada pitkään pitää. pitkään sain kyyneleet ja sisällä vellovan paniikin nieltyä, kunnes kätilö alkoi amanuenssille kertomaan viime helmikuusta ja Emiliasta. Siitä alkoi itkukohtaus, joka jatkui lopulta useita tunteja. Onneksi pääsimme melko pian ultraan jossa selvisi että sivuäänen aiheuttaja on reikä sydämessä, joka kuullostaa pelottavalta, mutta on melko tavallinen ja vaaraton, ja menee yleensä umpeen ajanmyötä ihan itsestään. Vaikka tämä kaikki on tiedossa, kyyneleet tulevat vieläkin kun mietin tuota lääkärin lausetta. Nyt odottelemme vielä nelisen viikkoa, jonka jälkeen tutkitaan olisiko reikä pienentynyt tai mennyt umpeen. Läkäri käski huolestua vain jos Lahja alkaa hikoilemaan tai on hengästynyt. Arvatkaa vahditaanko täällä jokaista hengenvetoa ja huolestutaan jos tyttö tuntuu hieman kuumalta tai (muka) nihkeältä.

Tänään kävimme Esikoisen ja Lahjan kanssa lenkillä. Loppumatkasta tuli mieleen että viime maaliskuussa olisi pitänyt sama lenkki kulkea Emilian kanssa. Bussipysäkin kohdalla mieleen tuli että sen sijaan että saatoin joka aamu pojan taksiin yksin, minulla olisi pitänyt olla mukana vaunut ja elävä vauva.

2 kommenttia:

Piuku kirjoitti...

Kyse varmaan on Ductuksesta, eli tästä mikä kaikilla vauvoilla on syntyessään auki?
meillä kesti pojalla viikon päivät että se meni umpeen.

Onneksi ei ole sen hurjempaa, voin vain kuvitella sen kaiken tunteen mitä sulle tuli siinä tutkimuksen aikana.

Omat pelot olivat synnärillä aivan toisenlaisia, mutta kamalia - eikä taustallani ollut Pienen Menetystä. Itku tuli monta kertaa vain siitä onnesta, että kaikki olikin hyvin. Jokaisen ultran ja erikoislääkärin jälkeen itki, että vastaukset olivatkin kannustavia ja positiivisia. Itkun määrä ei siis ikinä ole vakio, vaan sitä voi vain tulla!

Mutta nyt on Lahja kotona ja kaikki on hyvin. Jaksamista ja aurinkoisia päiviä!

Onnea Lahjasta <3

Laura kirjoitti...

Juuri tuo ductus on kyseessä. En muistanut virallista nimeä. Ei jäänyt paljon järkevää tietoa mieleen siellä lääkärin luona. Ja omaksi yllätykseksi olen pysynyt päätöksessä olla googlettamatta lisää tietoa asiasta ennen seuraavaa tarkistusta lääkärin kanssa:). Netistä kun saattaa löytyä myös niitä huolestuttavia tietoja eikä vielä ole syytä kunnolla huolestua.