Vainoharhaa

Tuntuu nykyään että mitään ei voi suuhunsa laittaa. Kaikessa on varmasti joku bakteeri. Salaatit on hyviä ja niitä tekee mieli kokoajan, mutta... Jos kurkku on yhtään pehmennyt, se tarkoittaa sitä että siinä ovat bakteerit jo alkaneet kohisten kasvaa-roskiin. Salaatisssa tummia, ei hyvä-roskiin. Paprikan sisällä mustaa (mikä on enen vain kaavittu pois ja syöty kaikki hyvä paprikasta)-nykyään roskiin. Tämä on yhtä tuhlausta.

Ja sitten liha. Varmasti ei ole ikinä kypsennetty kunnolla. Ja siinä vaiheessa kun siihen voi luottaa, on jo liian kuivaa.

Muiden tekemä ruoka on kaikkein pelottavinta. Onko sallaatti varmasti pesty? Mitä pakastevihanneksia on käytetty salaatissa ja onko ne keitetty? Onko lihan säilytetty kunnolla jääkaapissa ennen valmistusta? Onko kokki pessyt kädet huolella ennen ruuan käsittelyä? Lista voisi jatkua loputtomiin.

Tähän alkaa jo todella kyllästyä. Olisi ihanaa käydä ravintolassa nauttimassa hyvästä ruuasta (minä nautin ruuasta ehkä liikaakin), mutta sen sijaan istun pöydässä ja mietin mitä kaikkia tauteja Lahja voikaan ruuasta saada.

Järkevä huoli ravinnosta raskauden aikana kannattaa pitää. Turhat riskit on syytä jättää pois. Emiliaa odottaessa onneksi kieltäydyin muiden painostuksesta huolimatta esimerkiksi graavilohesta ja tuorejuustosta. Ja hyvä oli että kieltäydyin. Muuten olisi nyt mielettömät itsesyytökset.
Tässä raskaudessa huoli on vaan mennyt lievästi sanottuna yli ja tuntuu että vainoharhat vaan lisääntyvät koko ajan. Saa nähdä millä ruokavaliolla ollaan helmikuussa:)

Unista

Aikaisemmin puhelin jo levottomista unista. Nyt voisin hieman enemmän asiasta kirjoittaa.

Olen aina ollut kova näkemään unia ja muistan ne myös usein(muuten muisti kyllä pätkii urkalla). Koskaan en ole kuitenkaan unissani kävellyt! Siis ennen tätä raskautta! Viime viikolla yhtenä yönä herasin makuuhuoneen ovelta seisomasta. Kädet oli ojossa ja käsissä minulla oli muka petrimaljat. Jotain näytteitä siis olin keräämässä. Mitään muistikuvaa siitä miten tähän tilanteeseen olen joutunut. Jännityksellä odottelen milloin lähden ensimmäiselle yölliselle happihypylle pihamaalle.

Muut levottomat unet ovatkin sitten liittyneet vauvoihin. Eräänä yönä näin unta että mies tuli minulle ilmoittamaan että olin kaksi päivää aiemmin saanut pienen poikavauvan. Olin ilmeisesti ollut työkiireissä niin kiinni etten itse ollut synnytystä huomannut:) Mies sanoi unessa että on ollut hieman vaikeaa kuunnella pojan nälkää kun en ole ollut imettämässä. Poika oli suloinen ja rakastuin nyyttiin heti.

Seuraavana yönä näin unta että olin menossa naimisiin. Meillä oli tupla häät, minä ja mieheni sekä miehen veli avovaimoineen. Olimme molemmat morsiammet raskaana unessa (minä vähän pidemmällä) ja siksi olimme pyytäneet lääkärin paikalle tarkistamaan että kaikki on kunnossa ennen vihkimistä. Minua tarkastaessaan lääkäri otti vielä keskenkasvuisen vauvan kohdustani, näytti minulle ja sanoi että "näetkös, terve on, pistetään takasiin"!!! Kuitenkin lasta takaisin laittaessa huomasi että "tältä meni nyt napanuora poikki ja istukkakin jo irtosi, joten ei laitetakkaan takaisin". Unessa seisoin alttarilla ja katsoin kun ihmiset ihmettelivät puuttuvaa mahaani. Lääkäri kantoi luokseni kaunista pientä tyttö vauvaa, joka oli valkoisiin kapaloitu. Tyttö ei muistuttanut lainkaan Emiliaa. Hänellä oli vaalea kihara tukka ja suuret silmät. Emilian hiukset olivat täysin mustat, silmiä en nähnyt ollenkaan.

Mies on myös nähnyt vauvoista unia, lähinnä painajaisia:)

Ensimmäinen hankinta

Uskalsin ostaa Lahjalle jo ensimmäisen tarvikkeen, pienen suloisen kestovaipan. Netissä etsiessäni tietoa kestovaipoista satuin tälläiseen nettikauppaan ja suurena Nalle Puh fanina oli pakko yksi tilata. Tänään se ihanuus sitten kolahti postilaatikkoon.

Sivuilla sai siis itse "suunitella" millaisen vaipan haluaa kotiin tulevan. Sain siis valita erilaisista kuvista mieleiseni ja päättää siihen sopivan värin. Jos en ihan väärin muista imuja sai itse valita ja sen ottaako nepparit vai tarran.

Värinä tuo oranssi oli tällä kertaa paras. Paitsi että sopii hyvin nalle puhiin, on myös aika neutraali. Voisin tuossa vaipassa hyvin kuvitella sekä tytön että pojan. Ihan varmasti sitten joskus jos sukupuoli selviää, käyn muutaman siihen sopivan tillamassa.

Kestovaipoistahan en ymmärrä mitään. Aikaisemmin ei ole edes tullut mieleen että sellaisia alkaisin käyttämään. Pikkuhiljaa opettelen kaikki ne pienet monimutkaisuudet joita onnistunut kestovaippailu pitää sisällään. Vakaa aikomus olisi kuitenkin ainakin pääasiallisesti kestoja käyttää jos se elävä kotiin maaliskuussa tuodaan.

Tämä ostelu ei nyt tarkoita sitä että vieläkään olisin varma siitä että maaliskuussa meille ihan oikea elävä vauva tulisi. Pakko on jo kuitenkin yrittää vähän saada sitä mahdollisuutta todellisemmaksi. Alusta asti olen päättänyt että en jätä hankintoja tekemättä, vaikka pelottaa. Aion ihan terapiaksi shoppailla niin paljon kuin rahapussi antaa myöten. Shoppailuhan on tunnetustu hyvin terapeuttista. Harmi vaan kun se vaati enemmän rahaa kuin olisi itsellään:)

Sain muuten jo muutama viikko sitten eräältä ystävältä tälläisen taulun lahjaksi. Tätä ei varmaan paljon tarvitse selitellä:)

Lahja ruudulla

Tänään käytiin niskapoimu-ultrassa Lahjaa moikkamassa. Pienellä oli kovasti vauhti päällä, eikä ensin meinattu mittoja ssada. Rauhoittui sitten ja lopulta oli ihan paikallaan. Olisi kyllä saanut loppuun asti liikehtiä kunnolla, että olisi jäänyt luottavaisempi olo. Pääasia että sydän löi vahvasti.

Lahja oli hieman pidempi kuin kuukautisista voisi laskea, 47mm. Ultran mukaan la olisi 13.3, joka on muuten perjantai. Pidettiin se kuitenkin siinä 16.3. Ei kuulemma lähdetä muuttamaan jos ei heitä vähintään viikolla. Eikä siinä mitään. Näillä mennään. Rakenteessa sitten katsotaan se lopullisesti.

Lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen. Pääsen jo rv 24 ensimmäiseen ylimääräiseen tarkastukseen ja siitä sitten jatketaan ilmeisesti neljän viikon välein ainakin aluksi. Luulen että pyydän loppua kohti kahden viikon välejä.

Turvotusta ei ollut hälyttävästi, 0,6mm. Verikokeet selviävät sitten muutaman viikon kuluttua. Nyt taas odotetaan kuin kuuta nousevaa marraskuun alkua ja rakenneultraa. Voi kun aika menisi nopeasti. Aikaisemmin olen ollut raskaudesta nauttivaa tyyppiä. Olen tykännyt mahasta ja siitä tunteesta kun joku möyrii sisällä. En ole niin kiirehtinyt synnytykseen pääsyä. Nyt toivoisin että aika menisi nopeasti ja tulisi jo maaliskuu. Toivottavasti silloin on pieni elävä sylissä.

Lapsille ajateltiin huomenna kertoa Lahjasta. Pitää nyt tarkkan miettiä mitä sanotaan. Pojalle asia varmasti kova paikka ja hänen kanssaan siitä pitää luultavasti puhua usein. Kun saisi oman huolen vähän peittoon. Vaikka tietenkin ihan totuuden mukaisesti puhutaan. Tälläkin kerralla voi mennä kaikki vikaan, tai sitten olla menemättä. Sitä kun ei koskaan tiedä.

Tämä täytyy kokeilla

Sain siis MRS.MARPLELTA ohjeen linkityksestä. Toivottavasti toimii!

Eilen vietettiin miehen ja lasten kanssa loppukesän sunnuntai iltapäivä mikroautoilemassa. Aurinko paistoi ja pilvetkin pysyivät poissa. Ainut mikä vaivasi oli mieletön väsymys. Hiljaisella hetkellä meinasin autoon nukahtaa ja muutenkin oli silmät painua kiinni koko ajan. Vaikka kestinkin loppuun asti hereillä, jouduimme lähtemään pois radalta kun meinasi jo rakko haljeta:). Onneksi oli molemmat kuskit saaneet tarpeeksi kierroksia radalla, eikä ketään jäänyt harmittamaan.

Olen jo joskus maininnut lyhyistä työpäivistä, jotka minulla on siis se 5h/päivä. yhtenä päivänä viikossa 8h. Silti ei meinaa jaksaa loppuun asti ja uni meinaa tulla ensimmäisen tunnin aikana. On se aika noloa kun alkaa suu repeämään jo ruokatunnin jälkeen ja muutama tunti pitäisi muka vielä jaksaa. Loppu päivästä olenkin jo niin jäässä ja tajuton, ettei kenenkään mitään ohjeita kannata ainakaan antaa, ei varmasti mene perille.
Kotiin kun vihdoin pääsen, lysähdän ensin sohvalle, kunnes tajuan että pitäisi jotain tehdä että pysyy hereillä iltaan asti. Ja kun kello on kahdeksan ja lapset sängyissä, tämä äiti menee jo rauhoittumaan nukkumaan. Viimeistään kymmeneltä ollaan NukkuMatin mailla:). Ja unet ovatkin sitten jo ihan eri juttu. Siitä toisella kertaa. Hattua nostan niille raskaana oleville, jotka tekevät pidempää päivää töissä tai koulussa.

Lastenjuhlat

Huoh!!! Nyt ne on sitten vietetty ja hengissä selvittiin. Laskin varovasti että poikia oli 12 ja tyttöjä 6. Meillä on tänään pelattu pleikkaa, hypitty trampoliinilla, hoidettu pupuja, koottu leegoja ja leikitty lekkeriä, syöty karkkia, juotu limppaa, ajettu mopolla...Kaikki lapset poistuivat koteihinsa vahingoittumattomina:) Siitä kiitos ehkä kuulluu kuitenkin muille ihmisille, jotka enemmän hoitivat lasten vahtimisen. Minä keskityin tarjoiluihin;)

Tässä muutama kuva tarjottavista.

Tyttärelle tein heppakakun. Liitän loppuun linkin mistä vuuan osti, jos muistan. Vielä en ole oppinut miten ne saa silleen fiksusti tekstiin, niin kuin ainakin Ms.Marpple tekee(tuonkin olisi voinut linkittää). Hevosesta tuli siis valkoinen kun tyttären mielestä valkoiset ovat kauneimpia hevosia. Ympärille tuli vihreää "ruohoa" ja silmäksi suklaan palanen.

Poika halusi tänä vuonna Dinokakun. Kakusta olisi saanut vielä kauniimman, ellei äiti olisi ollut niin pihi etä päätti kaupassa tyytyä vain yhteen pulloon väriainetta. Kakkuun olisi sopinut esimerkiksi keltainen ihan hyvin.

Nämä olivat ensimmäiset hahmokakut minulla, eikä niiden koristelu loppujen lopuksi ollut niin vaikeaa, ettenkö vielä tälläisiä joskus tekisi. Sokericreme jätetään kuitenkin suosiolla tulevaisuudessa tekemättä ja tyydytään vanhaan kunnon kermavaahtoon.

Ai niin, se linkki: http://www.kakkunetti.fi

Aavistuksia

Eilen olin aivan varma että olimme menettäneet Lahjan. Tuli aivan puun takaa sellainen tunne ettei masussa enää elämää olisi ja olin siitä niin varma että miehellekkin sen jo kerroin. Tuntui surulliselta ja epätoivo meinasi vallata, vaikka mitään todisteita siitä etteikö Lahja olisi elossa ollut.

Puolisen tuntia etsin ääniä dopplerilla luovuttamatta ja lopulta löysin. Vain hetken malttoi Lahja kuitenkin pysyä paikallaan, eilen taisi olla meno päällä. Kolmesti etsin sykkeen väkisin, vasta sitten pystyin käymään rauhallisin mielin nukkumaan. Lahjaa piti vielä vähän torua että ei äitiä saa noin säikyttää. Heti pitää tulla kuuluiville kun on asiaa:)

Tunne kun epätoivon keskellä äänet sain kuulumaan on jotain ihmeellistä. Niillä voimin taas muutama päivä mennään.

Minusta on mukava käydä lukemassa muidenkin odottajien blogeja. En kuitenkaan uskalla koskaan mihinkään kommentoida. Tietysti voisin kommentoida ilman nimeä, voisihan sitäkin harkita. Pelkään että onnellisesti odottavat saavat turhia pelkoja jos eksyvät lukemaan näitä asioita. Tyhmää, eikö. Minustakin vain olisi niin mukavaa kun voisin vielä odottaa ilman tätä kamalaa pelkoa, vailla sen suurempaa huolta. Olisi kiva kuulua joskus tavallisiin odottajiin ja keskustella tavallisista asioista. Välillä ainakin.
Jos siis odotat vauvaa ja kirjoitat blogia, jätä kommenttia. Uskallan sitten ehkä kommentoida jotain sinullekkin:) Tai vaikka et blogia kirjoita, kirjoita silti.

Kamala maailma

Välillä sitä itsekseen miettii onko loppujen lopuksi oikeutettu valittamaan lapsensa kuolemasta. On ihmisiä jotka joutuvat kokemaan menetyksen niin niin paljon kamalammalla tavalla. Meidän Emilia nukkui pois (toivottavasti) rauhallisesti, tietämättä oleenkaan mitä tapahtui. Emilia oli kuollessan kohdussani,siinä turvallisen tuntuisessa, tutussa paikassa. Joku joutuu miettimään miten oma lapsi on kärsinyt tai pelännyt yksin! Liian moni joutuu lopunelämäänsä miettimään mitä olisi voinut tehdä toisin, vaikka mitään ei yleensä olisi ollut tehtävissä.

Ei voi kun ihmetellä millainen ihminen ottaa toiselta hengen, harkitusti tai harkitsematta. Ja vielä lapsen tai nuoren, viattoman olennon joka ei varmasti ole tehnyt mitään pahaa. Pelottaa oman tyttären puolesta kun ajattelen hänen teini vuosiaan.

Kaikille äideille ja isille jotka ovat joutuneet kokemaan oman lapsen kuoleman tavalla tai toisella, paljon paljon voimia!

Synttärit vietetty

Nyt on sitten synttärit vietetty, kuten otsikosta jo tuli selväksi;)

Porukkaa ei loppujen lopuksi ollut niin paljon kuin yleensä lasten synttäreillä ja tavoista poiketen ilmakaan ei ollut tänään niin kuuma. Juhlat vietettiin siis rauhallisesti, ilman turhaa hässäkkää. Välillä sain jopa itsekkin istua sohvalle turinoimaan, mikä ei ole normaalia lasten juhlissa.

Pojalle leivoin tänä vuonna kinuskikakun, hänen omasta toivomuksestaan. Kinuskiin lisäsin vielä maitosuklaatakin. Tuli ihan hyvä päällinen. Ensi viikolla molemmat saavat lapsellisemmat kakut kun vietetään kaverisynttäreitä. Kuten kuvasta näkyy, koristeet pääsivät vähän sulamaan kakun pinnalle. Se johtuu siitä että tämä kokki oli ihan liian kiireinen ja koristeli vielä lämpimän kinuskin:) Kynttilöiden kanssa kakku näytti ihan hyvältä.

Tytär sai itse koristella kakkunsa ja siihenkin tuli mansikoita päälle. Lisäksi raaputin valkosuklaata päälle sekä väliin. Huomasin muuten että tänä vuonna ainoat tarjottavat mitkä eivät suolaisten lisäksi sisältäneet suklaata olivat muumi keksit:) Huomaa... Kakun alla aikaisemmin mainitsemani jalanjälkiliina. Vähän huonosti näkyy, mutta kun tarkasti katsoo...
Voileipäkakkua teki hirveästi mieli ja päätin uskaltautua sellaisen väsäämään ensimmäistä kertaa. Sisallä kakussa on lohta. Kakusta tuli ihan hyvää, koristelut eivät juurikaan mairittele. Taas saadaan syyttää kiireistä kokkia, jolla ei ollut aikaa paneutua tarjoilujen visuaaliseen puoleen.Onneksi sain eilen apuja leivontaan, kun ystävä kävi leipomassa tiikerikakun ja auttamassa kakkupohjien tekemisessä. Väsymys oli taas ihan mieletön kun vihdoin nukkumaan pääsin.
Pupullekkin piti keksiä tekemistä kun raukka joutui häkkiin koko päiväksi avoimien ovien takia.

Laitoin sitten omenasta langan läpi virkkuukoukulla ja sidoin langan häkin kattoon. Joutui Donitsi pikkuisen näkemään vaivaa että sai omenan syötyä. Donitsilla oli lopulta kaikesta huolimatta ihan mukava päivä ja paljon sai huomiota osakseen.

Emiliakin oli juhlissa mukana, ainakin ajatuksissa. Ja välillä Emiliasta puhuttiinkin. Monesti tuli mieleen miten erilaiset syttärit olisivat varmasti olleet jos lattialla olisi pyörinyt päivää vajaa puolen vuoden ikäinen tyttölapsi. Pystyin sen jo melkein kuvittelemaankin. Olisiko sitä sitten arvostanut onneaan, vai olisiko tuskaillut sitä kuinka paljon enemmän työtä järjestelyissä olisi ollut kun olisi ollut vauva hoidettavana?

Huomenna vietetään sitten hieman erilaiset synttärit. Tänään jo suunniteltiin millaiset kukat käydään puttarhalta ostamassa ja lapset ovat siskolleen ostaneet lahjaksi pienen lilan lyhdyn joka viedään haudalle valaisemaan pimeneviä syksyiltoja.

loputon väsymys

Uskomatonta miten kovasti voi ihmistä väsyttää. Nykyisin menee kaikki illat miettien että tulisipa jo nukkumaan meno aika. Töissä haukottelu alkaa jo ensimmäisen tunnin jälkeen, vaikka yöllä on nukuttu vähintään kymmenen tuntia. Kotiin päästyä ei ruuanlaitto kiinnosta, vaikka nälkä on ehtinyt jo tulla. Illalla kun pään saan tyynyyn olen heti unessa ja yöllisiä vessareissuja lukuunottamatta nukun kuin tukki. Aamulla kun kello 7.00 soi, ei silmiä meinaa saada auki. Innolla odotan niitä viikkoja kun väsymys hellittää ja jaksaa taas vaikka jotain tehdäkkin illalla, tai aamulla... tai päivällä... Toisaalta vielä enemmän odotan ehkä sitä että olen äitiyslomalla ja vaihteeksi elävän lapsen kanssa.

Välillä töissä mieleen tulee että mitä minä täällä teen. Minunhan pitäisi olla tällä hetkellä kotona hoitamassa kohta puolivuotiasta tytärtäni ja korkeintaa työkaverelle soitella ja valittaa miten huonosti nukutaan ja kuinka kaipaan jo töihin. Toisaalta... minulla on niin ihana työpaikka ja kaikin puolin mukavat työkaverit. En olisi enää jaksanut kotonakaan "turhaan" olla.
Ja päivittäin saa viisi (todellakin, minulla on ihanan lyhyet työajat:) ja silti väsyttää) tuntia miettiä jotain aivan muuta kuin sitä miten masussa jaksetaan sillä hetkellä.

Muutaman viikon päästä pitäisi työkavereita infota asiasta.

Nyt valmistaudun henkisesti sunnuntaina odottavaan Emilian puolivuotispäivään. Varmasti tulee rankka päivä ja sitä ei varmasti helpota se että elävien lasten syntymäpäiväjuhlat pidetään edellisenä päivänä. Pitää varmaa säästää jotain herkkua ja "juhlistaa" niillä. Ja tietenkin haudalle mennään koko perhe.

rv 9

Nyt on siis saavutettu yhdeksäs raskausviikko. Pahoinvointia on edelleen ja päivällä väsyttä reilusti. Työtkin aloitin tänään. Saa nähdä miten käy väsymyksen ja työteon yhdistelmä meikäläiselle. Usein tulee mieleen että melkein samoilla viikoilla viime vuonna palasin kesälomalta töihin, silloin Emilia mahassa. Silloin jännitti kamalasti työkavereille kertoa uutisia. Niin se jännittää nytkin, mutta nyt se kaikki on jo kerran koettu.

Doppleri on ollut käytössä joka ilta ja joka kerta kadun sitä että taas laitteen esiin otin. Vielä tässä vaiheessa nuo äänet löytyvät niin vaikeasti, että menee useita minutteja ääniä etsiessä. Ja luovuttaa ei voi, silloinhan joku voisi olla vialla, jos sydäntä ei löydy. Pienet on murheet tätä nykyä:)

Jossain vaiheessa pelkäsin jo että onko suru Emiliasta tämän odotuksen myötä loppunut, mutta havaitsin sen vaan olleen tauolla. Nyt taas suretaan, itketään ja muistellaan pientä enkeliä.

Enkelin liljapenkki

Keväällä päätin istuttaa yhden penkillisen pelkkiä liljoja Emilian kukkapenkiksi. Netistä löysin kauniin nukkuvan enkelin penkin keskelle istumaan. Muotoilin penkin hevosenkengäksi, joten enkelillä on ihan oma paikkansa kukkien keskellä. Penkin reunustin kivillä ja rikkaruohot saavat hallitusti kasvaa penkin raunoilla.

Kukkia on kolmea eri väriä: vaaleanpunaisia, punaisia ja puna-valkoisia. Haudalle istutin valkoiset ja muutaman puna-valkoisen liljan.

Kuvassa kukat eivät ole niin vaikuttavan näköisiä kuin luonnossa. Toivottavasti mahdollisimman moni nupuista aukeaisi samaan aikaan, niin pääsisi ihailemaan kunnon kukkaloistoa.

Penkki on olohuoneen ikkunan alla, ja näkyy ikkunasta suoraan kun pysähtyy Emilian kuvaa katsomaan. Kukat näkyy myös Emilian kuvan taustalla heti kun olohuoneeseen astuu.

Sydänääniä

Eilen illalla huvikseni ajattelin ottaa kotidopplerin kaapista ja kokeilla josko ne sydänäänet jo kuuluisivat. Ohjeissahan sanotaan että noin rv12 mahdollista kuulla, joillain kuuluu jo viikolla 10. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, minulla on kohtu vielä taakseppäin kallistunut, joten äänien kuuntelu on senkin puoleen vaikeampaa.

Makoilin sängylla ja liikuttelin dopleria alavatsalla kunnes yhtäkkiä kuulin pienen junan masussa. Tarkistin tietenkin oman pulssini ja se löi paljon hitaammin. Lahja tuli siis nimipäivän kunniaksi äitiä moikkaamaan. Äänet hävisivät nopeasti ja aloitin uuden etsimisen. En halunnut jättää sitä siihen että noin vain katoavat. Hetken etsittyäni löysin junan uudelleen ja sanoin Lahjalle että ei nyt vielä karkasi, huudan isinkin kuunetelmaan ensimmäiset äänet. Lahja odotteli kuuliaisena vauvana paikallaan kunnes isikin äänet kuuli.

Tästä voisin veikata että ehkä tämä raskaus on kuitenkin hieman pidemmällä kuin kuukautisista voisi laskea. Emiliankin laskettuaaikaa siirrettiin viikolla taakseppäin np-ultrassa. Minulla kierto on niin lyhyt että sen puoleen voisi olla nytkin mahdollista.

Laittaessa doppleria takaisin kaappiin olo oli todella kevyt. Sitten iski pakokauhu. Mitä jos ne nyt vaan loppuisivat? Mitenköhän vaikeaa keskenmeno olisi kestää nyt kun on nähnyt kuvan ja kuullut sydämen? Aikaisemmin pystyi ajattelemaan että jos kesken menee, ei tuskin mitään sikiötä ollutkaan. Nyt tiedän että siellä on pieni elämän alku enkä tahtoisi siitä millään enää luopua!

Sydän sykkii :)

Tänään siis aamulla miehen kanssa raahauduttiin jännityksestä täristen katsomaan onko mahassa mitään elämää(saatoin olla kyllä pelkästään minä joka jännitin, miestä vaivasi enemmän unihiekka ;))

Ja siellähän se pieni sydän sykähteli ja Lahja(saanut alkun minun syntymäpäivänäni) vilkutteli, että kunnossa ollaan. Oli niin liikuttavaa nähdä se pieni ihmisenalku siellä monitorissa. Kuva saatiin mukaan ja jahka sen saan skannattua, liitän sen tänne nähtäväksi.

Tästä tapaamisesta rohkaistuneena uskallan ehkä käydä tekemässä tänne sellaisen "viikkojen seuranta plätkä"(ei ole harmainta aavistustakaan siitä mikä se on oikeasti ihmistenkielellä). Niitäkin kun on vaan niin monia niin ei tiedä minkä valitsisi.

Ja minähän luovutin...:)

Soitin sitten tänään yksityiselle ja kyselin aikaa ultraan. Puhelimen toisessa päässä oli todella mukavan kuuloinen kätilö, joka laittoikin ajan heti huomiselle. Säikähdin vähän sitä että sain ajan niin nopeasti. Olin ajatellut että muutama päivä menee ainakin ennen vapaata aikaa. Hyvä näin. Nyt sitten yksi yö jännitetään että onko masussa oikeata elämää vai ei. Valmistaudun nyt jo siihen että huomenna nähdään vain tyhjä kehittymätön pussi, mutta toivon että näen pienen sydämen sykkeen. Huh...

Kohta lähdetään Emilian haudalle vaihtamaan leikkokukat uusiin ja kastelemaan liljat. Toivottavasti olisi jo joku lilja auennutkin, niin saisi ottaa valokuvia haudalta. Meillä on pihassa Emilian oma kukkapenkki, joka on täynnä liljoja, ja niistä kaksi on jo auennut. Otan kuvaa siitä kunhan aukeaa muutama lisää.

Salama kahdesti samaan paikkaan

Minulla on hyvä ystävä joka on minulle yrittänyt iskostaa päähän että toista kertaa peräkkäin ei kohtukuolema voi yhdelle ihmiselle osua. Kerran hän kertoi minulle vertauksen auto-onnettomuudesta, kysyi olenko koskaan kuullut että joku ajaisi samassa paikassa kahdesti kolarin. Kerroin etten ole sellaisesta kuullut, taitaisi olla aika epätodennäköistä. Minulla ei ollut sydäntä siihen sanoa että se on kuitenkin mahdollista. Niinkuin sekin että kohtukuolema osuu omalle kohdalle kahdesti, ja syykään ei välttämättä ole sama.

Minä olen pienessä ajassa siirtynyt maailmasta, jossa lapset eivät kuole, maailmaan jossa kohtukuolemia sattuu jatkuvasti. Aina kun jostain huomaan taas yhden perheen menettäneen pienokaisensa, itku tulee. Sitä ei koskaan toivoisi kenellekkään. Kuitenkin vielä pahemmalta tuntuu niiden puolesta, joihin salama iskee kahdesti!

Nykyään en usko mihinkään todennäköisyys laskuihin. Viime Helmikuussa 17 päivä, meille tapahtui niin monta epätodennäköistä asiaa. Nyt varaudun kaikkeen mahdolliseen.

Tiedä että en pelkää toista peräkkäistä onnettomuutta turhaan. Tiedän että ihmiset ymmärtävät sen pelon mitä tunnen päivittäin. Ja jos joku ei sitä ymmärrä, ei hän kuulu minun nykyiseen elämääni. Minusta on hyvä että ihmiset lohduttavat ja sanovat ääneen että kaikki menee hyvin. Vaikka kukaan ei sitä voi tietää, helpottaa että joku siihen uskooo ja sitä minun kanssani toivoo.

Huomenna alkaa yhdeksäs raskausviikko. Ultra lähenee jatkuvasti. En millään enää malttaisi odottaa, ja saattaa olla että joudun soittaamaan yksityiselle ajan sitä ennen. Ihan vain että näen onko sykkivää sydäntä ja onko se oikeassa paikassa.