loputon väsymys

Uskomatonta miten kovasti voi ihmistä väsyttää. Nykyisin menee kaikki illat miettien että tulisipa jo nukkumaan meno aika. Töissä haukottelu alkaa jo ensimmäisen tunnin jälkeen, vaikka yöllä on nukuttu vähintään kymmenen tuntia. Kotiin päästyä ei ruuanlaitto kiinnosta, vaikka nälkä on ehtinyt jo tulla. Illalla kun pään saan tyynyyn olen heti unessa ja yöllisiä vessareissuja lukuunottamatta nukun kuin tukki. Aamulla kun kello 7.00 soi, ei silmiä meinaa saada auki. Innolla odotan niitä viikkoja kun väsymys hellittää ja jaksaa taas vaikka jotain tehdäkkin illalla, tai aamulla... tai päivällä... Toisaalta vielä enemmän odotan ehkä sitä että olen äitiyslomalla ja vaihteeksi elävän lapsen kanssa.

Välillä töissä mieleen tulee että mitä minä täällä teen. Minunhan pitäisi olla tällä hetkellä kotona hoitamassa kohta puolivuotiasta tytärtäni ja korkeintaa työkaverelle soitella ja valittaa miten huonosti nukutaan ja kuinka kaipaan jo töihin. Toisaalta... minulla on niin ihana työpaikka ja kaikin puolin mukavat työkaverit. En olisi enää jaksanut kotonakaan "turhaan" olla.
Ja päivittäin saa viisi (todellakin, minulla on ihanan lyhyet työajat:) ja silti väsyttää) tuntia miettiä jotain aivan muuta kuin sitä miten masussa jaksetaan sillä hetkellä.

Muutaman viikon päästä pitäisi työkavereita infota asiasta.

Nyt valmistaudun henkisesti sunnuntaina odottavaan Emilian puolivuotispäivään. Varmasti tulee rankka päivä ja sitä ei varmasti helpota se että elävien lasten syntymäpäiväjuhlat pidetään edellisenä päivänä. Pitää varmaa säästää jotain herkkua ja "juhlistaa" niillä. Ja tietenkin haudalle mennään koko perhe.