keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Nyt sitten selitys siitä, miksi nimi on enkelin jälkeen...

Se ei tässä tapauksessa pelkästään kuvaa sitä miten meidän perhe rakentaa elämää enkelin jälkeen. Siinä viitataan myös uuteen raskauteen enkelin jälkeen.

Heti Emilian synnyttyä päätin että vielä kerran uskaltaisin yrittää. Kun makasin sängyllä ja kuuntelin muiden äitien itkeviä lapsia seinän takana, päätin, että vielä minäkin olen tuolla oman lapsen itkua kuuntelemassa. Kun lähdin sairaalasta ilman vauvaa päätin, että vielä jonain päivänä minäkin katsoisin kuinka mies kantaa hissiin elävää lastamme.

Ensin en uskaltanut kenellekkään näitä ajatuksia kertoa. En uskaltanut edes lääkäriltä kysyä kuinka kauan meidän täytyisi odottaa ennen kuin uutta raskautta aletaan yrittää. Tuntui että olen kylmä ja tunteeton ihminen kun jo ennen tyttäreni hautajaisia alan miettimään uutta vauvaa. Tiesin itse että uusi vauva ei korvaisi Emiliaa. Ymmärsin että vaikka elävän lapsen saisin, olisin silti surullinen siitä etten saanut Emiliaa pitää. En kuitenkaan tiennyt miten saisin muutkin ihmiset tämän ymmärtämään.

Olin siis pitkään hiljaa. Ehkä varovasti jollekkin mainitsin että vielä joskus... mutta en sanonut että mahdollisimman pian. Sitten löysin joukon saman kokeneita naisia netistä ja kävin lukemassa käpy:n tukipaketin. Ymmärsin että en todellakaan ole ainoa joka miettii näitä asioita. Sen jälkeen uskalsin muillekkin siitä puhua. Kukaan ei ihmetellyt, kaikki ymmärsivät. Taidan joskus aliarvioida ihmiset.

Syy miksi halusin yrittää raskautta heti kun on mahdollista oli se että tunnen itseni. Tiesin että jos jään sitä odottelemaan ja miettimään en enää lopulta uskalla. Nyt sitten pari viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Ja sitten toisen...ja kolmannen...ja neljännen. Enkä tuntenut mitään. En hyppinyt riemusta niin kuin ihmisen joka huomaa olevansa raskaana pitäisi. Ajattelin vain että nyt se pelko sitten alkaa.

Tämä raskaus on vielä niin alussa että mitä vaan voi tapahtua. Enne esikoista minulla oli kaksi keskenmenoa, joten osaan ottaa nekin jo huomioon. Mahdollisesti (toivotttavasti) edessä on vielä n.33 viikoa pelkoa ja paniikkia.

4 kommenttia:

Mrs.Marple kirjoitti...

Onnittelut!
Ehkä hieman pelonsekaiset, mutta sitäkin lämpimämmät.

Meilläkin oli jo laitoksella seuraava raskaus mielessä. Ja sitä olen käännellyt ja väännellyt mielessäni siitä lähtien.

Laura kirjoitti...

Sinä tiedät sen kaikkein parhaiten milloin on hyvä aika sinulle ja perheellesi alkaa lapsilukua kasvattamaan. Ja sitten varmaan palstoilla tavataa;)

Palaga kirjoitti...

Onnea ja siunausta pienelle alulle ja koko perheelle!

Laura kirjoitti...

Kiitos, onnea tässä tarvitaankin:)