tiistai 31. maaliskuuta 2009

meillä asuu pieni karhunpoikanen...

...tai lumileopardi:) Kyllä voi pienestä tyttölapsesta lähteä möreä örinä! Meillä öristään valveilla ja unissaan. Yhtenä päivänä oltiin ystävän kanssa lounaalla ja kun vaunuista alkoi kuulua tuttua heräily örinää sanoin ystävälle että ei taitaisi moni uskoa että vaunuissa nukkuu mahdottoman mini kokoinen tyttömerkkinen vauva. Voisi kuvitella että sisään kurkatessaan näkisi karvaisen karhunpennun tai leijonan poikasen. Kaveri oli kuitenkin sitä mieltä että dinosaurukselta kuullostaa! Että hirmuliskoa tässä kasvatellaan;)
Vaihtoehtoisesti tyttöä voisi välillä kutsua pieneksi apinaksi. Syli on nimittäin useimmiten ainut paikka missä uni päivisin maistuu. Vaunuissa onneksi nukkuu yhdet unet, niin että saa selkää hetken lepuuttaa. Yhdellä kädellä on pitänyt opetella syömään ja kirjoittamaan. Kuitenkin muutama päivä sitten kun tyttö nukkui vaunuissa hyvin ei äiti saanut mitään järkevää tehtyä. Aina välillä piti hypätä ulkona katsomassa miten vaunuissa voidaan.

Näin meillä leivottiin isille synttärikakkua! Äitillä oli tehokas olo kun osasi tehdä aika montaa asiaa samaan aikaan. Kännykkä oli nimittäin taskussa ja kuullokkeet korvissa. Samalla sai muutaman puhelun hoidettua kun pursotteli kermoja kakkuun:D

Tämä on niitä harvoja asentoja jossa unet maistuu päivällä. Ja tämäkään ei aina toimi.

4 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Voi hellanlestas kun on sulonen, sydän kippuralla täällä kuvia katselen... Oma vauva kun on ehtinyt jo vuoden ikään.

Irena kirjoitti...

Tarun kanssa samoilla linjoilla, suloinen pakkaus!

Kannattaa muuten kantoliina levittää selästä ja olkapäiltä mahdollisimman leveälle, jakaa taakan paremmin eikä selkä väsy. Olethan käynyt kantoliinakanavalla vinkkejä katsomassa?

Tanja kirjoitti...

En ole tainnut tänne aikaisemmin kommentoida, mutta aina välillä käyn kurkkimassa. Onnittelut pienestä söpöläisestä!

Mrs.Marplen kanssa samoilla linjoilla. Vielä pientä jaksaa hyvin kantaa, vaikkei liina olisikaan ihan optimaalisesti sidottu. Silti oikeaoppinen sitominen kannattaa opetella ihan alusta asti, koska muuten liina alkaa painaa kovin pian. Ihmettelin myös vähän tuota smokkivyön päälle tulevaa solmua: neuvotaanko jossakin sidonnassa tekemään näin? Muutoin sidonta näyttää kovasti kietaisuristi II:lta, mutta siinä solmu tulee lapsen pepun alle. Kantoliinakanavalla kietaisuristi II:sta löytyy hyvä kuvallinen ohje osoitteesta http://www.kantoliinakanava.fi/kantoliinakanava/tekstisivu.tmpl?navi_id=392

ps. Tiesitkö, että tällä hetkellä blogiisi ei voi kommentoida muuten, kuin google/blogger-tunnuksen avulla? Esim. omaa blogiani en pysty linkittämään kommentoidessani, koska se ei ole blogspotissa. Tämän voit halutessasi muuttaa asetuksista, jolloin kuka tahansa voi kommentteja jättää

Laura kirjoitti...

Kiitos neuvoista. Olen todella vielä opetteluasteella noiden liinojen kanssa! Vanhempien lasten kanssa käytössä oli vain reppu.

Solmu ei kuulu oikeaoppiseen sitomiseen! Laitoin sen itse lopulta siihen kun tuntui paremmalta kumarrella kattilakaapille. Oikeasti siis todella solmu kuuluu pepun alle:D

Täytyy käydä tutustumassa kantoliinakanavalla katselemassa ja opiskella tuota liinan käyttöä enemmän.

Kiitos Tanja myös kommenttiasetus vinkistä. Pitää muuttaa asetuksia:)