perjantai 8. elokuuta 2008

Sydänääniä

Eilen illalla huvikseni ajattelin ottaa kotidopplerin kaapista ja kokeilla josko ne sydänäänet jo kuuluisivat. Ohjeissahan sanotaan että noin rv12 mahdollista kuulla, joillain kuuluu jo viikolla 10. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, minulla on kohtu vielä taakseppäin kallistunut, joten äänien kuuntelu on senkin puoleen vaikeampaa.

Makoilin sängylla ja liikuttelin dopleria alavatsalla kunnes yhtäkkiä kuulin pienen junan masussa. Tarkistin tietenkin oman pulssini ja se löi paljon hitaammin. Lahja tuli siis nimipäivän kunniaksi äitiä moikkaamaan. Äänet hävisivät nopeasti ja aloitin uuden etsimisen. En halunnut jättää sitä siihen että noin vain katoavat. Hetken etsittyäni löysin junan uudelleen ja sanoin Lahjalle että ei nyt vielä karkasi, huudan isinkin kuunetelmaan ensimmäiset äänet. Lahja odotteli kuuliaisena vauvana paikallaan kunnes isikin äänet kuuli.

Tästä voisin veikata että ehkä tämä raskaus on kuitenkin hieman pidemmällä kuin kuukautisista voisi laskea. Emiliankin laskettuaaikaa siirrettiin viikolla taakseppäin np-ultrassa. Minulla kierto on niin lyhyt että sen puoleen voisi olla nytkin mahdollista.

Laittaessa doppleria takaisin kaappiin olo oli todella kevyt. Sitten iski pakokauhu. Mitä jos ne nyt vaan loppuisivat? Mitenköhän vaikeaa keskenmeno olisi kestää nyt kun on nähnyt kuvan ja kuullut sydämen? Aikaisemmin pystyi ajattelemaan että jos kesken menee, ei tuskin mitään sikiötä ollutkaan. Nyt tiedän että siellä on pieni elämän alku enkä tahtoisi siitä millään enää luopua!

2 kommenttia:

Cazze kirjoitti...

Minulla kuului myös sydänäänet kotidopplerilla myös joskus viikkojen 9-10 aikaan. Nyt vain rauhallisuutta kuunteluhetkiin, on vielä kuitenkin niin pieni, että ehtii nopeasti karkuun dopplerin alta.Monta mielenrauhaa laite on kyllä taannut.

Laura kirjoitti...

Siitä syystä sen ostinkin. Emiliaa odottaessa sitä mietin, mutta en kokenut tarpeelliseksi. Nyt mietin niitä öitä, jolloin liikkeet muuten jo tuntuu, mutta jos vaikka vauva nukkuu, eikä liiku. Silloin on ehkä parempi että kaapista löytyy helpotus, eikä tarvitse miettiä. Tsemppiä sinulle loppumetreille!