keskiviikko 27. elokuuta 2008

Ensimmäinen hankinta

Uskalsin ostaa Lahjalle jo ensimmäisen tarvikkeen, pienen suloisen kestovaipan. Netissä etsiessäni tietoa kestovaipoista satuin tälläiseen nettikauppaan ja suurena Nalle Puh fanina oli pakko yksi tilata. Tänään se ihanuus sitten kolahti postilaatikkoon.

Sivuilla sai siis itse "suunitella" millaisen vaipan haluaa kotiin tulevan. Sain siis valita erilaisista kuvista mieleiseni ja päättää siihen sopivan värin. Jos en ihan väärin muista imuja sai itse valita ja sen ottaako nepparit vai tarran.

Värinä tuo oranssi oli tällä kertaa paras. Paitsi että sopii hyvin nalle puhiin, on myös aika neutraali. Voisin tuossa vaipassa hyvin kuvitella sekä tytön että pojan. Ihan varmasti sitten joskus jos sukupuoli selviää, käyn muutaman siihen sopivan tillamassa.

Kestovaipoistahan en ymmärrä mitään. Aikaisemmin ei ole edes tullut mieleen että sellaisia alkaisin käyttämään. Pikkuhiljaa opettelen kaikki ne pienet monimutkaisuudet joita onnistunut kestovaippailu pitää sisällään. Vakaa aikomus olisi kuitenkin ainakin pääasiallisesti kestoja käyttää jos se elävä kotiin maaliskuussa tuodaan.


Tämä ostelu ei nyt tarkoita sitä että vieläkään olisin varma siitä että maaliskuussa meille ihan oikea elävä vauva tulisi. Pakko on jo kuitenkin yrittää vähän saada sitä mahdollisuutta todellisemmaksi. Alusta asti olen päättänyt että en jätä hankintoja tekemättä, vaikka pelottaa. Aion ihan terapiaksi shoppailla niin paljon kuin rahapussi antaa myöten. Shoppailuhan on tunnetustu hyvin terapeuttista. Harmi vaan kun se vaati enemmän rahaa kuin olisi itsellään:)

Sain muuten jo muutama viikko sitten eräältä ystävältä tälläisen taulun lahjaksi. Tätä ei varmaan paljon tarvitse selitellä:)


4 kommenttia:

Irena kirjoitti...

No olipas söpö vaippa! Meilläkin esikoisen kanssa ollaan kestoiltu ja Pojallekin ostettiin muutama, jotka nyt odottaa tuolla kaapissa jos niillekin tulisi joskus käyttäjä.

Veljeni vaimoineen saavat tässä syksyllä esikoisensa ja aikovat kestoilla, kaikkia muita lainasin mutta en juuri niitä Pojalle hankittuja.

Kestovaippainfosta löytyy paljon tietoa kestoilusta:
www.kestovaippainfo.fi

neito kirjoitti...

Vastavierailulla ja tutustumassa kovin koskettavaan tarinaanne.

Toivotan onnea ja iloa uuteen raskauteen!

Laura kirjoitti...

mrs.marple: tuolla kestovaippa infossa olen jo käynytkin vierailemassa. Täytyy vielä vähän lähempänä ajankohtaa käydä uudestaa. Aluksi tuntui etten millään opi tämän kestoilun kaikkia monimutkaisuuksia. Milloin kuoret ja mitkä all in onet! Nyt kuitenkin tuntuu että edes hieman oon jyvälle päässyt. Ja kokemuksen kautta...

Laura kirjoitti...

neito: Pakko oli kommenttia sinulle laitta ja onnea toivotella, vaikka pelkäsin että mitä palkoja saankaan aikaan jos tarinamme luet. Kaikkea hyvää loppuodotukseen:)