perjantai 23. tammikuuta 2009

valmisteluja

Nyt on muutama vaate jo löytänyt tiensä kaappiin, neljä pikkuista lakanaa silitettynä ja viikattuna sohvan nurkassa, kymmenkunta harsoa taiteltuna vaipoiksi. Kuoria ja taskuvaippoja en ole vielä saanut aikaiseksi pestä, mutta eiköhän tässä vielä ehdi. Nyt on taas luottavainen olo siihen että osaan käyttää kestoja. Muutama viikko sitten iski epätoivo ja tuli tunne että enhänmäoikeestimitääntajuuniistä. Onneksi oli apu lähellä ja ystävän kanssa vaippoja pyöriteltiin ja sain vinkkejä käytössä. Miehellekkin yritin niiden ideaa yhtenä iltana selostaa sillä tuloksella että pyöritteli vain silmiään ja kysyi että miksi ei voisi olla vain yhdenlaisia vaippoja.

Eilen haettiin anoppilasta vauvatavarat kotiin ja niitä olen pikkuhiljaa pyöritelyt paikoilleen. Suurin osa tavaroista oli Emiliaa varten hankittuja. Oli jotenkin haikea olo oli nähdä ne ensimmäistä kertaa viime helmikuun jälkeen. Nyt on kuitenkin muumimobile paikoillaan rottinkisängyssä ja vaunutkin jo melkein koottuna valmiiksi. Pitäsi vielä huone saada lopulliseen kuntoonsa ja kaikki hyllyt paikoilleen.

Sairaalakassin kokoamistakin olen jo ehtinyt mietiskellä. Emiliaa odottaessa en ehtinyt sellaisia kasaamaan. Mies toi sairaalaan tarvittavat hygieniavälineet ja muutamia vaatteita. Nyt taidan pakata kasin hyvissä ajoin. Saan sitten mukaan jotain kivaakin.

Äsken kun makoilin sohvalla poika tuli siihen viereen ja kuiskasi masulle että ei saa vauva nyt kuolla. Pitää tulla kotiin ja elää loppuelämä. Näytti vielä sormella soosoot ja sanoi että tuhma vauva jos menee kuolemaan. Ei se taida olla lapsillakaan helppoa tämä odotus, jos äidilläkin meinaa välillä mielenterveys pettää.
Tänään lenkillä keskusteltiin lasten kanssa siitä että aikaisintaan neljän viikon päästä saisi Lahja syntyä, vaikka miten tuntuu että tulisi nyt nopeasti. Silloin on melko varmasti tarpeeksi iso, eikä tarvitse pitempää sairaalahoitoa.

2 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Kestovaippoja on helppo käyttää, meilläkin esikoisella käytettiin aluksi ihan vaan harsoa origamitaitoksella ja villapöksyjä.

Kestovaippainfon sivuilta löytyy paaaljon tietoa ja voi kysyä mieltä askarruttavia asioita. Oot varmaan jo sinne ehtinyt kirjautumaan?

Laura kirjoitti...

Kestovaippainfon sivuilla oon käynyt(kirjautumisesta en oo ihan varma) ja sieltä oon varmasti parhaat tiedot saanut. Epätoivo iski siitä kun noita vaihtoehtoja on todella niin paljon ja tietoa löytyy myös liikaakin. Piti vain oppia suodattamaan:). Meilläkin ajateltiin aloittaa noilla harsoilla ja katsella sitten pikkuhiljaa mikä on se paras meidän perheelle. Takuvaipaton hankittu lähinnä fiilistely tarkoituksella. Lapset saaneet niin osallistua Lahjan odotukseen.