lauantai 27. kesäkuuta 2009

Reissussa


Eilen tehtiin perheenvoimin ajelu mummon mökille. Ilma oli kuuma, onneksi autossa on toimiva ilmastointi. Lahjalla oli koko reissun päällään vain lyhythihainen body ja sekin oli liikaa. Muuten olisi riisuttu vaippasilleen mutta tuntui että istuimen vyöt eivät olisi olleet mukavat paljasta ihoa vasten.

Menomatkalla ajttelin jo että ikinä ei päästä perille. Jo kymmenen minuutin matkanteon jälkeen Lahja alkoi huutaa ja täytyi pysähtyä. Ensimmäinen pysähdys oli läheiselle uimarannalle johon levitettiin peitto ja syötiin eväät, siis kymmenen minuuttia kotoa:)


Oli ihana makoilla varjossa ja ihailla maisemaa. Lahja oli myös innoissaan ulkoilusta kun pääsi ihmettelemään maisemia. Söi kuitenkin maltilla ennen pyörimistä.




Tälläiset eväät mukana matkalla. Tuttipullo oli mukana varmuudeksi kun oli niin kuumma päivä. Lahja ei juuri siitä juonut. Muutaman kerran suu kasteltiin. Imetin aina kun sitä halusi:)

Itse tuli myös juotua reilusti etti nestehukka iske ja maito riittää. Ja tietenkin piti olla pientä purtavaa matkassa. Uudessa lehdessä oli taas paljon kaikkea kivaa. Täytyy kaivaa virkkuukoukut esille.

Rannalta päästiin taas kymmenen minuutin päähän kun täytyi jälleen pysähtyä, tällä kertaa tienvarteen bussipysäkille. Muutamat imut ja matka jatkui-> tällä kertaa hieman pidemmälle. Istuin itse Lahjan vieressä takana ja nukutin tai viihdytin vauvaa lähes koko matkan. Lahja otti vain vartin-puolen tunnin tirsoja joten minulla oli hieman kärttyinen m atkakaveri. Onneksi oli veikka toisella puolella viihdyttämässä niin ei käynyt Lahjalla matkanteko tylsäksi.


Oli muuten aivan mahtavat maisemat, mitä ehdin ikkunasta ihailla.







Tälläiset oli maisemat eräällä imetyspaikoista taikaisin tullessa. Ja koska autossa ei ollut enää reissusta väsyneitä isompia lapsia jotka jäivät viikonlopun viettoon mökille, oli ihana ihailla maisemia ihan rauhassa. Ei tunnu vaipanvaihtokaan niin arkiselta tällaisissä maisemissa.

Vaikka reissu oli kiva päätettiin takaisin tullessa että vähennetään tämän kesän matkustelua. Ainakin autoilu jätetään hieman vähemmälle ja tehdään reissuja ihan tähän lähimaastoon. Katsotaan sitten ensikesänä millainen matrkaaja Lahjasta tulee, mutta nyt ei ainakaan nauti yhtään matkustuksesta. Helsingin ja tykkimäen reissut on lapsille luvattu. Katsotaan tehdäänkö toinen vaikka junalla:)

Ei kommentteja: